My love, I'll be okay. || Joonas Porko

1. "Sulla on ikävä sitä."

Heissuli veissuli ja yllätys!

Kyselyn perusteella aika moni halus tähän kakkososan, joten täällä sitä ollaan.

Oma motivaatio tohon mun uuteen tarinaan meni ihan kokonaan, joten mä poistin sen. (Anteex niille jotka tykkäs siitä.) Jotenki tajusin, että tää tarina on jo niin iso osa mua, etten vaan voi jättää sitä taakse, varsinkaan kun ton toisen tarinan kirjottaminen ei oikein onnistunu. Pyydän syvästi anteeks tästä sekoilusta!😔

Aion nyt keskittyä tähän mahollisimman pitkään ja toivon, että tekin nautitte kun luette tätä. 🥰

——————

Joonas

Puoli vuotta. Tasan puoli vuotta siitä, kun puhuin viimeisen kerran elämäni rakkauden kanssa, hänen maatessa henki hieverissä sairaalan sängyllä Suomessa samalla kun itse olin romahtamaisillani Saksassa. On sanomattakin selvää, että kiertueemme ei kestänyt kovinkaan kauaa. Lensimme heti keikan jälkeen Suomeen, ja samoilla silmillä kiirehdin sairaalaan näkemään Hildaa viimeisen kerran. En voinut uskoa silmiäni, kun näin pienen prinsessani makaavan sinisine huulineen sängyllä, koska lääkärit eivät olleet vielä peitelleet häntä. Omat fiilikseni olivat ihan sekaisin, ja ovat vieläkin. Vaikka siitä on jo kuusi kuukautta en ole vieläkään päästänyt irti. Hautajaiset olivat ne pahimmat.

Kun viimeisen kerran puhuin Hildan kanssa sain myös tietää, että hän tietää alkoholiongelmastani. Olli oli kertonu sen hänelle. En voi kuvitellakaan miltä hänestä on tuntunut. Pahinta tässä on se, että en itse sitä hänelle kertonut. Jos nyt saisin tehdä toisin, kertoisin hänelle siitä suoraan. Viimeisinä päivinään Hilda joutui miettimään minua enemmän kuin itseään, vaikka sen ei olisi pitänyt mennä niin.

Ehkä en kunnolla itsellenikään myöntänyt ongelmastani, mutta Hilda sai silmäni auki. Hän halusi, että saisin elämäni takaisin raiteille ja niin myös päätin tehdä. Olen ollut nyt katkolla kaksi kuukautta, enkä ole juonut tippaakaan sen aikana. Vaikka pitäisi olla ylpeä itsestään, en vain osaa olla. Varsinkin Olli on hehkuttanut kuinka ylpeä on minusta, mutta ei se oikein tunnu miltään. En vain yksinkertaisesti osaa riemuita siitä. Myös minun takiani muiden musajutut ovat olleet tauolla ihan liian kauan.

Täällä on hieman yksinäistä. Naapurihuoneessa asuu yksi hullu mies joka ei rauhoitu ennenkuin saa rauhoittavia. Ensimmäisinä öinä suoraansanoen pelotti. Vaikka hoitajat kävivät huoneessani joka päivä monta kertaa tunsin silti pelokkuutta. Onneksi kuitenkin parhaat ystäväni eli bändini ovat käyneet täällä miltein päivittäin. Myös vanhempani ovat käyneet pyörähtämässä kerran, sillä onhan Oulu-Helsinki väli hieman pitkä. Onneksi puhelin on keksitty.

Mutta tänään kahden kuukauden katkon jälkeen saan palata takaisin kotiin. Aleksi on luvannut tulla hakemaan minut. Ajatus kotiinpaluusta kuitenkin hieman pelottaa, sillä olen ihan yksin ja en tiedä mitä oma pääkoppani keksii. En haluaisi enää tarttua pulloon.

Keräilen tavaroitani kasaan pitkin huonetta mustaan kassiini, kun silmäni osuvat kirjoituspöydän päällä oleviin kuviin. Kuvia minusta ja Hildasta. Kuvat ovat olleet voimavarani täällä ja olen ehkä hieman liikaakin niitä tuijottanut. Nostan ne käteeni ja istahdan sänkyni reunalle.

Pian huoneeni oveen koputetaan hennosti. Nostan katseeni kuvista vanhaan valkoiseen oveen jonka raosta mustatukkainen Aleksi kurkistaa. Hän kävelee hitaan varmasti peremmälle tyhjään huoneeseeni ja pistää oven takanaan kiinni.

"Moi. Ootsä valmis?", hän kysyy hiljaa ja istahtaa viereeni sängyn reunalle etunoja asentoon pistäen kätensä toistensa lomaan. Hän varmasti näkee pakatun kassini sänkyni vieressä.