My love, I'll be okay. || Joonas Porko

28. "Noni hyvää yötä Poosu."

Tein näille osille nimet, koska lol miks ei

———————

Joonas

"Hen-...hengitä syvään. A-apua on tulossa", soperran Jonnalle ohjeita kännipäissäni, kun jollain ihme tavalla olen saanut hänet sohvalle makaamaan. Näissä tilanteissa kannattaa olla vaalea sohva. Jonna voihkii ja on ihan hikinen. Hän haukkoo happea ja yrittää kaikin voimin taistella supistuksia vastaan.

"Joonas, se...se on liian pieni vielä. Se ei s-selvii", Jonna pystyy sanomaan kivuissaan. Yritän itse pysyä rauhallisena, mutta se koituu hieman hankalaksi, koska en tiedä yhtään mitä minun pitäisi tehdä.

"Khyllä se selvii. M-mä lupaan", yritän sanoa tsemppaavasti. Katson naista sohvan vierellä aivan tuhannen päissäni. Ja vinkki numero kaksi, kannattaa olla vetänyt ainakin kymmenen shottia ennenkun alkaa opiskelemaan kätilöksi kylmiltään. Onneksi silti ambulanssi on matkalla jo, sillä sain sen jollain tavalla tilattua.

"V-voitko sä pitää mua kädestä?", Jonna pyytää ojentaen suuntaani hänen oikeaa kättään. Tallustan huojuvin askelin hänen suuntaansa ja istahdan hänen viereensä lattialle. Nappaan häntä kädestä. Jonna alkaa puristamaan kättäni aika lujaa.

"Mun...mun on pakko ponnistaa!", Jonna huokailee. Hän haukkoo henkeään omanikin edestä.

"Ei...s-sun on pakko kestää. Ambulanssi on ihan...ihan just tässä", sammallan Jonnalle. Näyttää siltä, että Jonna ei kestä enää kauaa, joten olisi parempi tulla kaasu pohjassa.

"Mä...mä en pysty enää", Jonna sanahtaa vakavissaan ja siinä samassa ovikello soi. Nyt jos kukaan tässä talossa ei ole vielä herännyt niin se on ihme. Onhan kello ainakin jo puoli yksi yöllä.

Kampean itseni vaikeasti ylös lattialta ja pakotan itseni pysymään jaloillani. Kävelen Joelin ja Jonnan ulko-ovelle, jonka takaa paljastuu ensihoitajat. He varmistavat, että olevat oikeassa paikassa ja heti sen jälkeen rientävät Jonnan luokse olohuoneeseen.

"V-voiko Joonas tulla mukaan?", Jonna kysyy paareilla maatessaan. Olemme kerrostalon pihamaalla ja katson vain vierestä, kun ensihoitajat nostavat hädissään olevaa Jonnaa auton kyytiin. Yllätyn hieman kysymyksestä, koska luulin ettei Jonna olisi halunnut minua hänen mukaansa.

Ensihoitajat katsahtavat toisiaan, mutta nyökkäävät sitten.

"Jos sä osaat käyttäytyä niin kyytii vaa", miespuoleinen hoitaja sanoo paarien toisesta päästä. Naispuolinen hoitaja on jo auton sisällä Jonnan pääpuolella. Hän ilmeisesti hoitaa naista, kun mies ajaa ambulanssia.

Kapuan lanssin kyytiin ja istun minulle määrätylle paikalle. Jonna on yhä kivuissaan ja sattuu katsoa vierestä kuinka huolissaan ja peloissaan hän onkaan.

Miespuolinen ensihoitaja pistää auton takaluukun kiinni ja menee itse kuskin paikalle.

"Voisitteko te i-ilmottaa Joel Hokalle tästä. S-se on vauvan isä", Jonna pyytää hoitajalta pelon sekaisen katseen, ja siinä samassa auto lähtee liikkeelle.

"Joo, tottakai", nainen vastaa hymyillen. Yritän itse pysyä tajuissani Jonnan vierellä.

•••

Minut jätettiin istumaan käytävälle kuin nalli kalliolle. En ymmärrä miten olen vieläkin hereillä, koska yleensä sammun alta aikayksikön. Jonna vietiin synnytysosastolle ja on onneksi nyt hyvissä käsissä. Sain myös kuulla, että Joel oli saanut informaation vastaan ja on kuulemma tulossa tänne nopeasti.

Jalat pitkänä ja kädet sylissäni istua retkotan odotushuoneen penkillä. Käytävä on typötyhjä ja on hiljaista. Pääni tuntuu raskaalta ja se onkin retkahtanut oikealle sivulle. Yritän jäädä tuijottamaan valkoiseksi maalattua betoniseinää silmilläni, mutta ne lipeävät pakostikin kiinni. Tunnen kuinka pääni retkahtaa viimeisiltäkin jännityksiltä ihan rennoksi olkapäätäni vasten.