My love, I'll be okay. || Joonas Porko

6. Tunnustus

Joonas

Katsahdan itseäni paikallaan seisovan auton taistapeilistä. Puhtaat kiharat hiukseni tulevat mustan lierihattuni alta kuin vasta keitetyt nuudelit ja siististi ajattu partani koristaa hieman ruskettuneita poskiani. Huokaisen syvään ja tiputan katseeni sormessani komeilevaan kimaltelevaan sormukseen. Aina kun katson sitä tulee vain mieleen Hilda, ja kuinka onnelliselta hän näytti kysyessäni häntä vaimokseni. En edes tiedä mitä ajattelin silloin. Ehkä päälimmäinen syy oli se, että saisin pitää naisen koko elämäni vierelläni, vaikka tiesin, että hän on vakavasti sairas.

Tuijotan itseäni suoraan silmiin peilistä. Silloin päätän tehdä sen. Repäisen sormuksen sormestani ja pistän sen hanskalokeroon. Hilda ei tule takaisin vaikka kuinka haluaisin. En ehkä ikinä pääse siitä tunteesta eroon, mutta haluan silti yrittää jatkaa elämääni eteenpäin.

Paiskaan hanskalokeron kiinni ja nojaudun penkkiin. Tuijotan hetken suoraan tuulilasista eteenpäin, josta näen pitkän helsingin kadun suoraan edessäni.

Olen menossa Oilin kanssa syömään johonkin Oilin mainitsemaan ravintolaan. Kukaan jätkistä ei vielä tiedä hänestä enkä halua edes vielä kertoa. Viikko sitten oli niin lähellä, ettei Olli ja Aleksi nähnyt häntä luonani, mutta onnistuin jotenkin karistamaan heidät omasta pienestä kolostani. He kyllä lähtivät hyvin huolestuneen oloisina, sillä esitin, että olisin nähnyt Hildan jossakin. Eikä tilannetta auttanut yhtään se, että heidän lähdettyään Oili alkoi kyselemään kuulemiaan asioita. Keksin hyviä tekosyitä, eikä hän sen jälkeen enään kysellyt. Asia on kuitenkin jäänyt kaivertamaan minua, koska ei ole mukava valehdella uudelle tuttavuudelle heti kättelyssä. Siksi aionkin kertoa koko totuuden tässä lounaalla, jonka jälkeen Oili saa vetää minusta ihan omat johtopäätelmät. Toivon, että hän kuitenkin ymmärtäisi. Olemme kuitenkin pitäneet aika tiiviitä yhteyksiä viikonmittaan, sillä Oili meni äitinsä luokse asumaan hetkeksi ennenkuin löytää uuden asunnon.

Vedän esiin puhelimeni viereiseltä penkiltä ja katsahdan kelloon. 11.06! Olen jo pahasti myöhässä jäätyäni mietiskelemään minua, Hildaa ja tulevaisuutta.

Nousen pikinmiten auton penkiltä ja paiskaan oven kiinni. Napsautan autonavaimistani ovet lukkoon ja lähden kohti lähellä olevaa ravintolaa. Käteni hikoavat, sillä tiedän mistä aiheesta minun pitäisi naisen kanssa puhua. Emmekä ole nähneet viimeksi kuin viikko sitten, kun hän lähti luotani, joten hermoilen sitäkin varmasti vähäsen.

Avatessani ravintolan oven silmäni alkavat automaattisesti etsimään blondilla tukalla varustettua Oilia jonkin pöydän äärestä. Pian siniset silmäni bongaavat hänet istumassa puhelin kourassaan yksittäisen ruskean pöydän ääressä.

Kävelen hermoillen tämän luokse. Hän on niin keskittynyt ilmeisesti Instagramin selailuun, ettei näe minua.

"M-moi", sanon arasti, jolloin nainen nostaa katseensa jostakin koiravideosta minuun. Hänen kasvoilleen muodostuu hellä hymy.

"Moi. Istu vaan alas", Oili sanoo hymyillen, jolloin teen työtä käskettyä. Oili laskee puhelimensa käsistään pieneen laukkuun ja nostaa katseensa sitten hermotuneisiin kasvoihini.

"Öhm, ootsä jo ehtinyt tilaamaan jotain?", kysyn. Oili pudistaa ensin päätään ja sanoo sitten: "Mä ootin sua, niin sanoin, että tilaan myöhemmin."

"Aa joo sori, että mä oon vähän myöhässä", pahoittelen. Eise ole mukavaa, että toinen osapuoli joutuu odottamaan ihan turhaan vaikka olemme sopineet yhteisen ajan.

"No eise mitään. Ethän sä paljoo myöhästyny", Oili naurahtaa. Hymähdän hänelle. Niin enhän kuin kuusi minuuttia. Perus Joonas aikataulu.

Oili edessäni tarjoaa minulle ruokalistaa. Tartun siihen enempää kyselemättä. Avatessani sen eteeni avautuu ainakin sata erilaista ruokavaihtoehtoa. Näistäkö kaikista minun pitäisi valita yksi? Oili on näköjään jo tehnyt päätöksen, sillä laittaa jo listaa kiinni. Luulen, että hän on käynyt täällä syömässä ennenkin.

"Etkö sä osaa päättää?", nainen kysyy naurahtaen. Katsahdan hänen listani takaa. Pudistan päätäni hymyillen.

"Mä suosittelen lehtipihviä. Se on taivaallista täällä", Oili kertoo. Hänkin on varmaan ottanut sen.

"No mä voisin varmaan ottaa sen", vastaan hymyillen ja pistän listan kiinni.

Ei kauaakaan, kun tarjoilija tulee ottamaan jo tilauksemme vastaan. Kerromme ne hänelle. Otin ruokajuomaksi ihan vain vettä, kun Oili halusi fanttaa. Aika suloista. Tarjoilijan lähdettyä olemme jälleen kahden. On outoa olla pitkästä aikaa ulkona syömässä ja vielä jonkun muun kuin Hildan kanssa.

"Noh mitäs suunnitelmia sulla on loppukesäks?", uskallan kysyä pienen hiljaisuuden jälkeen. Oili nostaa kauniisti hymyilevät kasvonsa omiani päin.

"No mun pitäs löytää se uus kämppä jostain, ei mulla sen suurempia suunnitelmia oo", hän kertoo. "Entäs sulla? Onko teillä keikkoja?", Oili utelee.

"Öö ei ainakaan tiedossa. Me tavallaan ollaan pienellä tauolla", kerron kierrellen totuutta, mutta seuraavan kysymyksen jo tiedän. "Miks ihmeessä?"

Oili pitää suutaan hieman raollaan, joka paljastaa hänen valkoiset etuhampaansa. Hän odottaa silmät kiiluen vastaustani.

"Mulla on ollu vähän rankkaa viimeaikoina. Mä en oo oikein pystyny osallistumaan biisien tekoon tai edes treeneihin", kerron rauhallisesti. Oili näyttää kiinnostuneelta, mutta hieman huolestuneisuus paistaa hänen kasvoiltaan.

"Mitä sulle on sitten tapahtunu?", Oili kysyy. Sydämeni hakkaa tuhatta ja sataa. Mitä hän sanoisi jos sanoisin, että olen toipuva alkoholisti. Pitäisikö hän minua jonain reppanana sen jälkeen? En halua myöskään, että hän alkaa huolehtimaan.

"M-mä olin k-kaks kuukautta katkolla", sanon takellellen, mutta suoraan. Oilin leuka tippuu suurin piirtein ruokapöydän pintaan.

"M-mä oon pahoillani. Kuinka paha sun ongelma oli?", hän sanoo miltein sanattomana, mutta sanoo kuitenkin mieltänsä painavan asian.

"No mun bändin jäsen joutu herättelemään mua harvas ja päivä mut kodin sohvalta ku olin sammunu keskellä päivää. Mä en pystyny olla päivääkään juomatta, mutta sitte tajusin, että mun täytyy saada apua", kerron avoimesti. Oili näyttää surulliselta, mutta ymmärtäväiseltä. "Ja mä ymmärrän, jos sä et enää halua tavata mua, koska oonhan mä luuseri, joka vaan hukutti murheensa pulloon. Mä en tiedä parannunko mä koskaan, mutta mä yritän."

Oili katsahtaa pöydänpäällä olevaan käteeni ja tarraa siihen hetken päästä hellästi terveellä kädellään.

"Mun silmissä sä et oo luuseri. Sä oot tosi rohkee, kun sä uskallat puhua sun ongelmasta avoimesti", Oili sanoo hymyillen. Pieni kivi vierähtää sydämeltäni väistellen mahassani lepattavat perhoset. Oili saa ne aikaan. Huulilleni nousee arka hymy.

Tuijotamme toisiamme lumoutuneena, kunnes ruokamme saapuvat keskeyttämään hetkemme. Oili irroittaa kätensä omastani ja tarttuu aterimiin heti pihvin saatuaan eteensä.

"Hyvää ruokahalua", tarjoilija toivottaa asiakaspalvelija hymyn kera ja lähtee sitten uusien asiakkaiden luokse.

"Noni Joonas, hyvää ruokahalua", Oili toivottaa tarjoilijan tavoin hymyillen. Sanon hänelle samoin, ja alamme syömään. Ajattelin, etten kerro Hildasta hänelle nyt. Haluan, että hän tietää menneisyyteni, mutta en tällähetkellä.

•••

Autoni kaartaa Oilin äidin omakotitalon eteen Helsingin reunamille. Lupasin Oilille viedä hänet kotiin, ettei hänen olisi tarvinnut mennä bussilla. Pysäytän auton mallikkaasti talon pihaan, mutta Oililla ei näytä olevan kovinkaan kiire sisälle. Hän jää istumaan viereeni ja hymyilee suuntaani. Hymähdän hänelle kysyvästi.

"Kiitos Joonas, mulla oli tosi kivaa", Oili sanahtaa saamatta kestohymyään pois kasvoiltaan. Omille huulillenikin nousee hymy.

"Mullakin oli tosi kivaa", vastaan.

Autoon laskeutuu painostava hiljaisuus tuijottaessamme toisiamme suoraan toisen sieluun. Oilin hymy hieman laantuu hänen huuliltaan ja hän alkaa lähestyä kasvojani pelottavasti. Jäädyn paikalleni, kun Oili painaa huulensa poskelleni.

"Nähään taas", hän toivottaa ja lähtee autostani hymyillen. Hämmennyn tuon tempusta ja sadat perhoset ovat löytäneet taas mahaani. Enkai vain ole ihastumassa?