My love, I'll be okay. || Joonas Porko

36. RyhmäHau

Joonas

"Ei se vastaa mullekaan", Tommi sanoo pettyneen kuuloisena ottaen puhelimen korvaltaan ja painean punaista luuria. Kaikki huokaavat edes jollakin tavalla tässä pienessä autossa, johon olemme kaikki ahtautuneet ihan vieri viereen Tommi tietenkin ratissa. Auto seisoskelee vielä paikallaan Ollin taloyhtiön pihalla, josta Tommi koukkaisi minut ja Ollin viimeisimpinä kyytiin. Ajattelimme lähteä etsimään kadonnutta lammasta aikaisin aamulla. Kello on noin kymmenen.

"Mihin se on voinu mennä? Jos se baariin on menny nii kyllä se sieltä on heitetty ulos", Niko Tommin vierellä apukuskin paikalta tuumaa.

"Mä soitin jo kaikki crewinki jäsenet läpi, eikä kukaan ollu kuullu tai nähny sitä blondia koko eilispäivänä", Aleksi kertoo Ollin viereltä toiselta puolelta takapenkkiä.

"Mitä me nyt sitte tehää?", kysyn toiselta ikkunapaikalta. Olli istuu keskellä.

"Eihän se nyt oo voinu kadulla nukkua. Kai se nyt ois menny kotiin Jonnan luo", Olli miettii ääneen.

"No mut tässäpä se on kun se ei oo menny sinne. Mihin Joel yleensä menee ku sitä ärsyttää?", Aleksi kysyy.

"No se nyt voi mennä ihan mihi vaan. Päälimmäisenä ehkä se baari, mutta niinku jo sanoin, se ois lähteny jo kotiin sieltä", Niko sanoo etupenkiltä katsellen tuulilasista ulos. Nikolla on keltainen pipo päässään, ettei hänen kallisarvoiset korvansa jäädy.

"Ajeltaisko tässä vaan ympäri tätä Helsinkiä jos se vaikka löytyis helpoimman kautta?", Tommi ehdottaa katsahtaen taustapeiliin kohdaten minun silmäni.

"No vaikka, vaikka se on aika epätodennäköstä, että se sillä läytyis", sanon. Olen niin pettynyt itseeni. Ei olisi ikinä pitänyt päästää häntä menemään tuosta noin vaan. Nyt Joelille on voinut käydä vaikka ja mitä ja se on minun syyni.

Tommi käynnistää auton ja pian lähdemmekin liikkeelle. Kunnon RyhmäHau.

Tuntuu kuin olisimme ajaneet jo koko päivän, mutta oikesti ehkä puolituntia. Silmissäni vilisevät vain tuntemattomat ihmiset, mutta ei yhtäkään pitkää, blondia laulajaa. Autossa on ollut melkein koko ajan hiljaista siitä lähtien, kun lähdimme Ollin pihalta. Kenelläkään ei ole ollut sanottavaa, kaikki vain katselevat ikkunoista ulos ja yrittävät etsiä Joelia.

"Ollankohan me vähän liian aikasin liikkeellä?", Olli kysyy yhtäkkiä viereltäni. Katsahdan häneen nopeasti, mutta käännän katseeni jälleen ikkunasta ulos.

"Ai miten niin? Mitä nopeemmin se löytyy, sitä parempi", sanahdan.

"Eiku, jos se ei oo ees vielä liikkeellä nii, eihän me sitä löydetäkään", Olli tarkentaa kysymystään.

"Mistä sä tiedät onko se liikkeellä vai ei?", kimpaannun kuin tyhjästä. Ärsyttää kaikki tällä hetkellä.

"Joonas rauhotu, Ollilla oli hyvä pointti", Niko sanoo katse kiinni lasissa. Tuhahdan vain ärsyyntyneesti takaisin. Haluan vain löytää Joelin ja pyytää kunnolla anteeksi. Olen sössinyt jälleen kaiken.

"Saanko mä kysyä mistä tää kaikki alko?", Tommi kysyy kääntyessään uudelle kadulle, josta emme ole vielä katsoneet.

"Ai mikä?", kysyn hölmönä. Saatan tietää mitä Tommi tarkoittaa.

"Onko se totta, että sä oot yrittäny tappaa ittes?", Tommi tarkentaa. Huokaisen pienesti nosten katseeni Tommin takaraivoon, joka pilkistään niskatyynyn takaa.

"No...ei ja joo. En mä ehtiny tekemään mitään, kun Olli tuli paikalle. Mitää ei ehtiny tapahtua, enkä mä tekis nii uudestaan", kerron. Niko kääntyy minuun päin ja alkaa toljottaa minua Tommin viereltä.