My love, I'll be okay. || Joonas Porko

43. "Mikset sä oo sanonu mitään?"

Juhuuuu!! Kun tätä kirjotan tällä tarinalla on kohta 10k lukijoita! Kiitos taas aivan älyttömästi🤍. En voi kiittää teitä ikinä tarpeeks💕

————————

Joonas

Pari päivää on kulunut kuin silmän räpäyksessä, ja jostakin ihmeen syystä nurkissani oleskelee yhä miltein kolmekymppinen mies. En ole saanut häädettyä häntä, sillä lupasinhan pari päivää. Ja se laskujeni mukaan päättyisi tänään. Ihme, että Jonna ei ole vielä tullut ovestani läpi ja tentannut Joelia kuin pahimman luokan poliisi. Tähän on oikeasti tultava loppu. Ei Joel voi koko loppu elämäänsä pakoilla naistaan ja varsinkaan lastaan jotka asuvat vielä samassa kaupungissa. Senpä takia aionkin järjestää pienen yllätyksen josta Joelilla tai muillakaan ei ole minkäänlaista käryä. Haluan taas kotini vain omaan käyttööni.

Hommat ovat saatu purkkiin yllättävän aikaisin. Kello lyö vasta viittä ja alamme valua pienestä huoneistosta luita kalisuttavaan viimaan Suomen ilmastoon. Vaikka elokuu on vasta alussa, on täällä jo yllättävän vilpoinen. Harkitsin jopa aamulla kunnon villapipon laittamista, mutta se onneksi jäi vielä kotiin odottamaan vieläkin viileämpiä kelejä.

Olemme matkalla autolleni, mutta Joelin epäonneksi en avaakaan auton ovia kun hän pyrkii sisälle.

"Hei", hän sanahtaa huomauttaakseen ongelmasta.

"Hei vaan sullekki", vastaan vittuillen. Joel katselee muita, jotka matelevat autoillaan vierestämme ja Nikoa ja Ollia jotka kävelevät jo nurkan taakse yhdessä. Joel kääntää oletkotosissasi-ilmee suuntaani auton ylitse kun itsekin vain jäin seisomaan se ovelle.

"Mitä tää nyt on?", Joel kysyy ihmeissään. Eikö hän oikeasti muista mitä sovimme? Pari päivää.

"Mun laskujen mukaan sun vuokrasoppari päättyy tänään", sanon nostaen maailman ärsyttävimmän hymyn huulilleni. En halua olla ilkeä tai mitään, mutt Joelin kiusaaminen tässä kohtaa on oikein helppoa.

"Hei voidaanko me vielä jutella siitä? Yks yö nii mä lähen. Pliis Joonas", Joel anelee auton toiselta puolelta. Näen vain hänen päänsä ja puolet rinnuksista hänen ollessa hyvin anelevaisen näköinen. Luulenpa kuitenkin, että se on jo vähän liian myöhäistä.

"Ai moi Jonna!", huudahdan yhtäkkiä, kun näen Jonnan rattaiden kanssa tulevan treeniksemme pihalle. Joel ei katsahdakaan taakseen vaan hänen kasvonsa valahtavat valkoisiksi ja silmät avautuvat isoimmiksi kuin koskaan. Hän varmasti kiroilee päänsä täyteen kirosanoista katsellessaan minua. Hän kuitenkin kääntää pian katseensa naisystäväänsä jonkinlainen hymy koristaen kasvojaan.

Jonna kävelee Joelin luokse neutraalilla ilmeellä, mutta loppumatkasta jättää rattaat sivuun ja suorastaan syöksyy Joelin kaulaan. Hyvä, etten tirauttanut paria kyyneltä, kun oli niin romanttista.

"Mulla on ollu hirvee ikävä", kuulen Jonnan sanovan Joelin rintakehää vasten heidän ollessa kietoutuneita toisiaan vasten tiukasti. Joelkin jopa halaa häntä. Ehkä tässä välimatkassa oli jotain hyvääkin.

"Nii mullakin sua", Joel vastaa Jonnalle. Katselen auton toiselta puolelta heitä ylpeinä. Ja voiko olla, että minä hoidin heidät jälleen yhteen? Voiko se olla, että tein kerrankin jotakin oikein? Vaikka heillä paljon puhuttavaa onkin, tilanne näyttää menevän oikeaan suuntaan, enkä voisi olla iloisempi.

"Miksi sä lähdit?", Jonna kysyy irrottautuen Joelista sen verran, että näkee hänen kasvonsa. Joel kiertää katsetaan asfaltissa ja myös lopulta minussa. Nyökkään hänelle hymyillen ja tsemppaavasti. Ei tästä mitään vuosisadan sotaleffaa voisi tulla. Ehkä. Toivottavasti.