My love, I'll be okay. || Joonas Porko

31. Puutarhatonttu

Joonas

Joel kävelee edellämme oikeaan huoneeseen. Hän näyttää niin ylpeältä kuin olla ja voi. Melkein siirappisuus hänestä tislautuu irti ja voin vain kuvitella kun hän on leperrelyt vauvalle niin, että se on nukahtanut, koska ei ole jaksanut enää kuunnella.

Ensimmäinen asia jonka näen kun astun liian valkoiseen huoneeseen on Jonnan, joka makaa pinkin sairaalavaatteet päällään sängyllä. Hänen ruskeat hiuksensa ovat kietaistu sotkuiselle nutturalle. Nähdessään minut, Joelin ja Ollin hänen kasvoilleen nousee hymy.

"Ollaan sitte vähän hiljempaa. Se nukahti just", Jonna huutokuiskaa iloisena. Alan heti katseellani etsiä sellaista valkoista nyyttiä, jääden typeränä seisomaan keskelle lattiaa.

Joel istahtaa varmasti vakio tuolillensa, joka sijaitsee Jonnan sängyn vierellä. Olli puolestaan seisoo takanani pistäen kätensä selkäni taakse, ikäänkuin työntämään minua eteenpäin. Hän on ilmeisesti bongannut sen mitä minä en.

Olli johdattaa meidät sängyn toiselle puolelle, jolloin näen pienen rullilla siirrettävän sängyn. Asetumme Ollin kanssa heti sen ympärille.

Pienen pieni ihmisen alku makaa sinisen, hyvin ohuen patjan päällä, valkoinen ylisöpö pipo päässään ja valkoinen kapalo ympärillään. Hänen päällensä on vielä pistetty minikokoinen, piirrettyjä leijonia täynnä oleva keltainen peitto. Vauva on kääntänyt päänsä äitiinsä päin ja nukkuu tyytyväisenä tietämättä maailman menosta vielä yhtään mitään.

"Voi ei, miten se on niin söpö?", Olli vieressäni sanoo vauvakuumeisena. Lyön vetoa, että Ollille syntyy tästä vielä pahimman luokan vauvakuume. Meidän on onneksemme Ollilla ei käsittääkseni ole tyttöystävää, joten pikkuMateloita ei hetkeen ole toivottavasti tulossa. Katsahdan Ollia vieressäni hymyillen, joka pitää katseensa visusti vauvassa.

"Se on aika kova syömään. Se syö enemmän kun mä voin sille tarjota", Jonna kertoo sängyllä maatessaan.

"No, mutta noin pienen täytyyki syödä, jotta jaksaa", Olli lässyttää katsellessaan vauvaa. Hän varovasti silittää sen poskea etusormellaan.

En ole itse uskaltanut sanoa tai tehdä mitään. Vauva on ihmeellinen, mutta pelkään että teen jotain väärin. Mitä jos kosketan sitä ja se alkaa rääkymään, mitä sitten teen? Tuijottelen sitä kuin mikäkin idiootti. Enhän minä näköjään osaa olla edes kummisetä.

"Se paino aika vähän kun se synty. Se oli hetken aikaa teholla, mutta nyt pitäis onneks olla kaikki hyvin", Joel kertoo sängyn toiselta puolelta nojaten toisella kyynärpäällään Jonnan tyynyyn.

"Millon te pääsette kotiin?", Olli kysyy nostaen viimein katsettaan johonkin muualle kuin vauvaan. Mutta se katse ei kauaa kestä, sillä pian se on takaisin pikkuihmisessä.

"Viimeistään ylihuomenna. Vauvalta tehään jotain testejä vielä, jotta se on varmasti kunnossa", Jonna kertoo.

Se on minun syyni, jos sillä ei ole kaikki hyvin. Minähän sen synnytyksen aiheutin. Jonnan täytyisi olla vielä on onnellisesti raskaana.

"Haluutko sä Joonas ottaa sen syliin?", Jonna kysyy huomatessaan, etten ole sanonut tai tehnyt mitään. Katsellut vain.

Kysymys saa sydämen nousemaan kurkkuuni. Mitä jos tiputan sen tai teen jotain muuta väärin, mitä ei saisi tehdä?

"Öö...en mä oikeen tiedä", sanon epävarmana.

"Tottakai sä voit ottaa sen", Olli rohkaisee vierelläni. Katsahdan Olliin ja sitten vauvaan. Mitä jos en osaa?

"Ei se rikki mee", Joel komppaa Ollia sängyn toiselta puolelta. "Ja sähän oot sen kummisetä."

Nielaisen pelokkaasti. Jännitys sisälläni kohoaa.