My love, I'll be okay. || Joonas Porko

50. "Juttu"?

✨Paskempaakin paskempaa tekstiä luvassa, joten älkää ihmetelkö. Olen laiska kakkiainen, enkä jaksa kirjottaa paremminkaan. Lol✨

——————

Joonas

Hymyilen itsekseni kuskinpaikalla Viiville joka näyttää olevan hermoromahduksen partaalla. Hänen toinen jalkansa vispaa jännittyneenä ja kynsinauhatkin näyttävät siltä kuin jokin pommi olisi osunut niihin. Viivi näyttää suloiselta stressatessaan, mutta en kyllä ihan ymmärrä mikä tässä on niin pelottavaa. Olemme siis matkalla treeniksellemme, jossa muut jätkät ja Jonna Hipsiksen kanssa jo odottavat meitä. Olemme yllätys, yllätys myöhässä aikataulusta, mutta hei, se on vain yksi akateeminen vartti. Ei kukaan niitä laske.

Viivin ystävän piti tulla mukaamme, mutta ajankohdan ollessa epäsopiva meidän suunnitelmien kanssa jäi hän nyt matkasta pois. Kuulemma töissä oli jotain hässäkkää, eikä hän voinut jättää ketään pulaan tietenkään. Nyt Viivi joutuu vain tyytymään kuuden miehen huonoihin vitseihin, vauvan itkuun ja meidän ominaistuoksuihin, jotka ovat minun puoleltani yleensä aika hyvät. Jos joku siellä haisee niin se on kyllä Niko. Jätkä ei varmaan ikinä käy suihkussa.

"Jännittääkö?", kysäisen ikkunasta ulos tuijottavalta Viiviltä, joka ihan silminnähden hermoilee kuin viimeistä päivää.

"E-ei paljoo", Viivi sanoo todella vakuuttavan kuuloisena ja väläyttää suuntaani ihanaa hymyään.

"Ei ne pure. Vähintään heittää paskaa läppää, eikä niistäkään kannata hirveesti välittää, ja Hipsiksen sähän oot jo nähny", lohdutan vieressä istuvaa brunettea. "Ja Jonna on tosi mukava, mutta sovitaanko ettei kerrota sitä että kadotin sen pupun sillon", lisään lauseeseeni.

"Onko se sun isoin huoles tällähetkellä?", Viivi nauraa katsoen minua. Kohautan hänelle olkiani.

"Ehkä mä vähän pelkään, että tykkääkö ne susta, mutta oon 150% varma että susta tulee niiden uus lemppari", sanahdan leikitellen. Viivi pyöräyttää silmiään ja siirtää sitten katseensa jälleen ikkunasta ulos.

Ulkona on aika syksyinen sää lehtien ollessa ja miltein tippuneina maahan. Lähipäivinä on myöskin satanut aika rajusti, joten ulkona tuoksuu vain sateen jälkeinen ällöttävä tuoksu.

Pysähtyessäni liikennevaloihin näen tien ylittäjillä ja paksumpia takkeja päällään ja osalla on jopa jo ohuita kaulaliinoja kaulassaan. Ei täällä mielestäni vielä niin kylmä ole, mutta menkööt. Itselleni kaivoin kaapista vähän paksumman takin kuin tuulitakin, sillä auton mittari näyttää juuri ja juuri kymmentä astetta. Keväällä näissä asteissä näkee jo ihmisiä shortsit jalassa, mutta toisinpäin ihmiset ovat jo vuorautuneet toppatakkiensa syövereihin.

Ei kauaakaan kun kaarran vanhalla rotiskollani treeniksemme pihaan etsiskellen samalla vapaata parkkiruutua. Viimeaikoina laittoman pienellä parkkipaikalla ei ole ollut yhtäkään parkkiruutua vapaana, joten olen joutunut ottamaan U-käännöksiä ja jättämään menopelini tienlaitaan. Onneksi tällä kertaa onnistaa ja näen Joelin auton vieressä tyhjän paikan. Sujautan auton välikköön - tietenkin vähän venkslaten. Auton sammuttua käännän katsettani minua tuijottavaan naiseen.

"Onks kaikki ok? Ei vielä sydäriä tulossa?", varmistan naurahtaen. Viivi kasvoille nousee hymy sanoistani.

"Ehkä mä selviän", Viivi naurahtaa takaisin avaten taidokkaasti oman ovensa. Tuo jännityksestä kankea naikkonen ei tiedäkään mitä olen keksinyt hänen päänsä menoksi sen jälkeen kun lähdemme täältä. Olen pitänyt onnistuneesti salaisuuden vielä sisälläni ja aion sen myös pitää loppuun saakka.

Musta pikkuautoni jää parkkiruutuun seisoskelemaan kun me kävelemme kohti ovia. Haluaisin vain tarrata tuota naista kädestä ja puristaa oikein kovaa sanoen: "Ei mitään hätää." Tiirailen häntä sivusilmälläni tarkastellen hänen täydellisiä piirteitään. Myös niitä joita Viivi on ehtinyt minulle haukkua. Mieletäni Viivissä ei ole yhtäkään virhettä, sillä jos hänellä niitä ei olisi, ei hän olisi Viivi. Se Viivi johon olen palavasti ihastunut. Se Viivi jota ajattelen joka ilta ennenkun menen nukkumaan ja se Viivi jota aina ensimmäisenä ajattelen joka aamu. Se Viivi joka saa minut liikkeelle huonoinakin aamuina viesteillään. Ja se Viivi joka saa minut nauramaan ihan päättömille jutuille. Se, johon olen pahasti koukussa, mutta kukaan ei tiedä..