My love, I'll be okay. || Joonas Porko

59. "Voitasko me yrittää?"

Joonas

Rämpyttelen akustista kitaraani yrittäen saada jotakin tuottoista ulos sen avulla valkoiselle lehtiölle. Ei tunnu kovinkaan luovalta tällähetkellä ja paperille onkin vain syntynyt joitakin yksittäisiä sanoja ilman päätä tai häntää. Yritän vain kuluttaa aikaani, koska olen huolestunut Viivistä. Kun palasin studiolta, ketään ei ollut vastassa. Melkein uunituore makaronilaatikko kökötti yksin keittiön lieden päällä kera huvittavan lapun. En ole saanut naiseen minkäänlaista yhteyttä vaikka olen yrittänyt monia kertoja. Oma omatuntoni kolkuttelee sisimmässäni, koska luulen tietäväni mistä kyseinen nainen on suuttunut. Lupasin hänelle vapaapäivän, mutta jouduin pettämään hänet kuitenkin. Nyt istun yksin makuuhuoneessani ja rämpyttelen säälittävästi kitaraani kun mikäkin kalliolle jätetty nalle.

Sointujen tahdissa alan hiljaa hyräilemään lehtiölle kirjoitettuja sanoja. Biisi kuulostaa joltakin surulliselta rakkauslaululta, vaikka Blind Channel soittaa vähän erityyppistä musiikkia, eikä mitään nyyhkytinyy kappaleita. Jatkan kuitenkin ja lisään siihen vielä jonkin mahtavan kitarasoolon saaden sen kuulostamaan vähän erilaiselta.

Kesken soitteluni luulen kuulevani ulko-oven. Musiikin tuottamiseni loppuu kuin seinään varmistaakseni kuulinko oikein. Laittoiko joku juuri oven kiinni?

Eteisestä kuuluu takin vetoketjun ääni ja siitä tunnistan sisälle tallustelijan omaksi ihanaksi tyttöystäväkseni. Hymy kiirii huulilleni kuunnellessani hänen askeleitaan jotka loittonevat keittiön suuntaan. Kuulen hänen ottavan vesilasin yläkaapista ja täyttävän sen kraanasta tulevasta vedestä. Juotuaan lasin tyhjäksi Viivi laskee lasin tiskipöydälle ja jatkaa matkaansa makuuhuoneen suuntaan. Hänen askeleensa lähestyvät lähestymistä ja pian näenkin hänen pelästyneet kasvonsa makuuhuoneen ovelta. Hän ei yhtään näköjään kuullut, että olin täällä.

"Moi, missä sä olit?", kysyn kitara sylissäni vastahakoiselta tyttöystävältäni, joka seisoo jähmettyneenä oviaukossa.

"Netalla", hän vastaa lyhyesti ja astelee toiselle puolelle sänkyä. Hän istahtaa sen reunalle samalla tavalla kuin minä niin, että selkämme ovat vastakkain. Kuitenkin aika iso hajurako on. Molemmat tuijottelevat lattiaa omilla tahoillaan. Hetken päästä viinin tuoksu leijailee sieraimistani sisään.

"Ootko sä juonu?", kysyn katsomatta sängyn toisella laidalla isuvaan naiseen. Kuulen Viivin huokaisevan syvään.

"Joo, juotiin yks viinipullo puokkiin. Mua ärsytti niin paljon", Viivi myöntää rauhallisesti selkäpuolellani. "Anteeks", hän vielä lisää.

Lasken kitaran sylistäni lattialle ja nostan sitten jalkani sängyn päälle kääntyen Viivin suuntaan. Hän istuu yhä sängyn reunalla selkä minuun päin.

"Mun pitää pyytää anteeks. Meillä piti olla kiva päivä kahestaan, mutta mä pilasin sen taas", sanon. Sanoillani saan Viivin kääntämään päätään olkansa yli suuntaani. "Eikä mun mielestä ollu kovin kivaa kun sä olit jättäny sen lapun tohon ruoan viereen. Mulle tuli siitä pahamieli", sanon vähän vitsailevaan sävyyn.

"Se oli ihan oikein sulle", Viivi murahtaa, mutta voin havaita pienen hymyn hänen äänessään.

"Jos sun mielestä 'vedä käteen' on oikee tapa vaan jättää mut tänne yksin nii ei ollu hauskaa", naurahdan. Viivi pompahtaa sängyn reunalla niin, että kääntyy suuntaani hymy huulillaan.

"No veditkö?", hän kysyy nauraen. Pudistan hänelle hymyillen päätäni.

"Mitäpä luulet?", naurahdan saaden hymyn kaaren nousemaan kunnolla Viivin kasvoille.

"Millon viimeks oot muuten vetäny käteen?", Viivi vitsailee ollessaan jo oma itsensä. Ei hän varmaan minua halua enää hirttää.

"Hei, nyt ei lähetä tolle linjalle yhtään", käskytän nostaen etusormeni osoittamaan Viiviä joka vain nauraa kihertää edessäni sängyn reunalla.