My love, I'll be okay. || Joonas Porko

2. Kummisetä

Joonas

Kuulen Aleksin tyhjentävän tiskikonetta keittiössä, kun herään kolisteluun olohuoneen sohvalta. Avaan hitaasti silmäni. Väsyttäisi kyllä vielä aika paljonkin, sillä yöllä en saanut kunnolla unta. Mieltäni painavat asiat pyörivät mielessäni vielä yömyöhään ja siitä eteenpäinkin antamatta unelleni yhtään tilaa.

Nostan peittoa paremmin päälleni ja ummistan silmiäni vielä hetkeksi. Voin sanoa, ettei Aleksin sohva ole maailman mukavin nukkua, mutta mielummin tässä selkänsä murhaa, kun katkon sängyssä. Jos jossain niin siellä huonot unet sai.

Blondi tuttu nainen kävelee nurkan takaa suoraan eteeni. Yritän väistää häntä, mutta hän tarttuu ranteestani hyvin tiukkaa kiinni. Siitä on mahdotonta päästä irti. Nostan silmäni katsomaan blondin naisen silmiä. Hänen siniset silmänsä ovat vaaleansinisemmät, kuin ikinä ennen. Hänen kasvoillaan on hento hymy. Silloin tajuan kuka nainen on. Hilda.
"Mä pärjään kyllä", hän sanoo otettaan irroittamatta. Hän jopa hieman puristaa rannettani, jolloin suustani pääsee heiveröinen vinkaisu.
"Päästä irti", sanon miltein itku kurkussa, mutta Hilda pitää ranteestani yhä kovempaa kiinni.
"Mä en rakasta sua enää", Hilda sanoo pian vihaisena. Hänen kasvonsa ovat kalpeat. Menen hämilleni ja siirrän katseeni hänen käteensä, joka on alkanut kadota.
"Mä tiedän mitä sä teit", nainen sanoo puristaen yhä lujempaa ja lujempaa katoavalla kädellään jo ihan tulipunaista rannettani.

"Joonas herää!", joku huutaa samalla, kun ravistelee minua hereille. Säpsähdän hereille ja nousen sadasosasekuneissa istumaasentoon sohvalla. Hengitykseni on tiheää ja jossain kohtaa luulen, etten saa henkeä.

"Se oli vaan unta", Aleksi sanoo laskien toisen kätensä hartialleni lepäämään. Käännän kauhusta kankeat ja varmasti ihan valkoiset kasvoni kohti Aleksia. Miehellä on samalla lempeä, mutta huolestunut katse kasvoillaan.

"Näitkö sä taas sitä painajaista?", hän kysyy kyykistyen sohvan viereen tasolleni. Vetäisen kädelläni likaisten vaaleiden hiusteni läpi ja tasailen hengitystäni.

"J-joo. H-Hida sano, että se tietää m-mitä mä oon tehny", kerron änkyttäen tuijottaen samalla huolestunutta Aleksia suoraan hänen sieluunsa. Mustatukkainen pysähtyy hetkeksi ja siirtää katseensa antamiinsa lakanoihin. "S-se sano m-myös ettei se r-rakasta mua enää", jatkan selittämistäni.

Aleksi kääntää jälleen silmänsä tuijottamaan omiani.

"Mut se oli vaan unta. Ei niin oo oikeesti tapahtunu. Hilda varmasti rakastaa sua yhä", Aleksi yrittää lohduttaa kyykkyasennossaan lattianrajassa. "Ja et sä oo tehny mitään sellasta mistä se vois suuttua. Ja muista, että se oli vaan unta, ei oikeeta elämää", mies jatkaa silittäen hartiaani siinä lepäävällä kädellään.

Tiedän, etteivät unet ole tosia, mutta tuo uni tuntuu liankin todelta. Olen tulossa varmasti hulluksi, ja tämä on Hildan keino nopeuttaa sen tapahtumista. Tai sitten vain yliajattelen kaikkea ja olen oikeasti ihan kunnossa.

"Mut lähe mun kaa studiolle pitkästä aikaa. Kaikki jätkätki on tulossa ja sä saisit vähä muuta ajateltavaa", Aleksi ehdottaa pienen hiljaisuuden jälkeen. Nielaisen ylimääräiset limat kurkustani alas ja mietin Aleksin ehdotusta. Mitä jos he alkaisivat kyselemään tai hyysäämään iha turhaan nytkun vihdoinkin pääsin kotiin?

"En mä tiedä", vastaan lyhyesti ja ytimekkäästi. Aleksi nousee viereltäni seisomaan ja pörröttää samalla sekaista tukkaani.

"Tulisit nyt. Ei kukaan oo sulle vihanen mistään jos sä sitä pelkäät. Kaikki ymmärtää sun tilanteen", Aleksi rohkaisee. Hän lähtee takaisin keittiöön päin, sillä tiskikoneen tyhjennys taisi jäädä hieman kesken herättelysessioideni takia.