Se yks tyttö

•21•

"Vastaa, vastaa, vastaa..."
Jupisin yksikseni omassa huoneesaani puhelin korvallani.

Kello oli 1 päivällä ja olin yrittänyt soittaa Jesselle noin 100 kertaa päivän aikana.
Joko hän oli kuollut, tai sitten hän vältteli minua.

Nakkasin puhelimen ärsyyntyneenä petini jalkopäähän, josta kuitenkin poimin sen samantien takaisin.
Aloin katsella bussiaikatauluja jotta pääsisin tapaamaan poikaa mahdollisimman nopeasti.
En sietänyt sitä, että minua välteltiin tälläisissä asioissa.

Seuraava bussi naapurikuntaan lähtisi alle 10 minuutin päästä, joten otin mukaani tärkeimmät tavarani ja kiisin ulos talostamme kohti pysäkkiä.
Vaikka Jesse ei viestejäni ollut tähänkään mennessä lukenut, lähetin tälle viestin jossa kerroin tulevani tapaamaan häntä.

Saavuin pysäkille muutaman minuutin etuajassa joten odotellessani päätin polttaa hermosavut.
Jesse saisi luvan olla kotona, tai pommittaisin häntä loppupäivän puheluilla ja viesteillä kunnes hän vastaisi.

Bussi saapui ajallaan ja hyppäsin kyytiin.
Bussikuski nyökkäsi minulle tervehdykseksi ja maksoin itseni sisään.
Tämän jälkeen suunnistin takapenkeille ja istahdin sinne.
Bussi oli lähes tyhjä.

Aloin kaivella kuulokkeitani taskuistani mutta huomasin että ne olivat jääneet kotiin.
Loistavaa.

Onneksi bussikuski laittoi radion päälle.
Pian bussissa soi hiljaisella äänenvoimakkuudella jo lähes legendaksi noussut kappale, t.A.T.u, All the things she said.

Hyräilin mukana ja odotin malttamattomana että olisin perillä määränpäässäni.

Kun bussi pysähtyi, nousin ylös ja kiitin kuskia.
Nyt edessä olisi enään se noin vartin kävelymatka.

Kävellessäni mietin, mitä sanoisin.
Ensiksi varmaankin pahoittelisin, että olin aiheuttanut hänelle pahaa mieltä.
Mutta kyllä hänkin olisi jonkinlaisen anteeksipyynnön velkaa.

Mielessäni manasin myös sitä, kuinka olin valinnut tänään shortsit pitkinen housujen siaan. Hyttyset nimittäin olivat jalkojeni kimpussani koko ajan.

Pian näin Jessen korkean kotitalon häämöttävän ja huokaisin helpotuksesta.
Käveleminen ei kuulunut lempipuuhiini.

Keräsin itsevarmuuteni ja harpoin reippaasti lyhyet portaat ylös suoraan ulko-ovelle.
Vedin syvään henkeä ja soitin ovikelloa ja kuulin, kuinka se raikasi koko asunnon läpi.

Kuulin oven läpi kuinka joku käveli portaat alas, varmastikkin Jesse.
Pian ovi avattiin.

Voi vittu.
Pyöräytin silmiäni lähes huomaamattani kun näin kuka oven takana seisoi.

Tottakai se oli Jasmin, joka virnuili huvittuneena.

"Oletan että tulit näkeen Jessee."
Tyttö totesi edelleen se ärsyttävä virne huulillaan.

Hän varmasti muisti bileillan ja nauroi minulle mielessään.

"Joo."
Sanoin yksinkertaisesti.

"Sori, se ei oo himas. Se lähti eilen faijan kans Helsinkiin jonnekkin työmatkalle."
Jasmin selitti leikkien samalla hiuksillaan.