Se yks tyttö

epilogi

"Mitä sulle kuuluu?"
Terapeuttini Anna kysyy, kun istun häntä vastapäätä valkean pöydän toisella puolen.

"Hyvää."
Kerron yksinkertaisesti.

Olin käynyt terapiassa jo yli puolivuotta.
Se oli ollut kannaltani hyvä ratkaisu.
Kuten äitini oli aijemmin sanonut, minä oireilin jostain.
Olin saanun diagnoosikseni kehittymäisillään olevan epävakaan personallisuushäiriön.

"Se on hyvä kuulla. Mitä oot tehny viimme aikoina? Ootko nähnyt kavereita?"
Anna kysyy ja minä hymyilen ajatellessani viimme viikon tapahtumia.

"Oon. Saran ja Severin vauvan nimiäiset oli torstaina. Nimeksi tuli Ester Adalia Aaltola."
Kerron hymyssä suin.

"Se on tosi kaunis nimi."

Nyökkään Annan sanoille.

"Miten teillä menee Jasminin kanssa?"
Hän kysyy.

"Hyvin. Me ollaan tosi onnellisia yhdessä."
Sanon ja tunnen punastuvani hiukan.

Se mitä tapahtui Jasminin ja 47-vuotiaan miehen kanssa, luettiin laissa raiskaukseksi.
Juttu käsiteltiin oikeudessa ja mies tuomittiin 2 vuodeksi vankilaan, joka on omasta mielestäni aivan liian vähän.
Jasmin sai kuitenkin korvauksia tapauksesta, rahan muodossa.

"Entä Jesse?"

Jessen nimen kuultuani hymyni hieman hälveni, muttei kokonaan.

"Jesse toipuu kyllä."
Kerron.

Kuultuaan minun ja Jasminin suhteesta poika oli ajautunut juomiskierteeseen.
Katkaisuhoidon avulla hän oli saanut itsensä hieman parempaan kuntoon, mutta retkahtanut jälleen 2 viikkoa sitten ja saanut vakavan alkoholimyrkytyksen.
Hän tulee ongelmansa takia asumaan laitoksessa seuraavat 1,5 vuotta, kunnes täyttää 18.

"Niin mäkin uskon."
Anna sanoo ja kuulostaa oikeasti uskovan siihen.

"Miten äidin kanssa menee?"
Hän jatkaa.

"Yhtä hyvin kuin aina ennenkin. Ja Robert on tosi mukava, me tullaa toimeen oikein hyvin."
Sanon ja otan suklaakonvehtin pöydällä olevasta lasikupista.

Kuten olin aavistellut, äiti oli alkanut tapailla jota kuta.
Hän ja Robert olivat nyt olleet virallisesti yhdessä noin 4 kuukauden ajan.
He sopivat toisilleen moitteettoman hyvin.

"Se on hyvä kuulla. Sä kerroit viimmeksi, että oot alkanut taas pitää yhteyttä Jonnan ja Aden kanssa?"
Anna toteaa.

Se oli totta.
Olimme saaneet välimme selväksi muutama kuukausi sitten.
Välimme eivät koskaan enään palanneet siihen mitä ne joskus olivat, mutta näemme nykyään aina välillä, kun siltä tuntuu.

"Joo. Me nähdään aina joskus. Ei kovin usein."
Sanon ja nakkaan suklaapaperin roskakoriin.

"Kuulostaa siltä, että sulle menee tosi hyvin. Mitä mieltä sä itse olet?"
Anna kysyy ja minä nyökkään.

"Mä oon samaa mieltä. Mä olen tosi onnellinen juuri nyt."
Kerron ja myös tarkoitan sitä.

Koulun käyntini sujuu hyvin, minulla on hyviä ystäviä ja tottakai Jasmin.
Perhe-elämäni on onnellista ja kaikki tuntuu olevan hyvin.

Kesälomaankin oli enään vain vähän päälle kuukausi.
Toivon tämän vuoden loman olevan hitusen aijempaa onnellisempi.
Sitä se myös varmasti olisi.

"Innolla kohti tulevaa?"
Anna kysyy pilkettä silmäkulmassaan.

Hymyilen.

"Innolla kohti tulevaa."

Loppu.