Se yks tyttö

•25•

Istuimme hiljaa sängylläni Saran kanssa ja tuijotimme toisiamme.
Olin saanut itseni rauhoiteltua Saran pienellä avustuksella ja nyt oloni oli jollain tapaa raukea.

"Jotenki mä oon aina tienny ton. Tai siis.... Sun faijashan on kuollut ja sulla on ollut noita jätkiä tosi paljon vaikka et oo ollu kiinnostunu yhdestäkään.... Niin ehkä mä jotenkin aattelin että haet niistä jätkistä jotain, öh, korviketta tai niin, vaikket edes pidä niistä silleen. En mä oikeen osaa selittää."
Sara avasi sanojen arkkunsa ja yllätti minut täysin syvällisillä mietteillään.

En ollut koskaan ajatellut asiaa noin, mutta nyt kun Sara sanoi sen, se alkoi tuntua jopa loogiselta.
Isäni ei oikeastaan koskaan ollut minua läsnä ja kun hän kuoli, minun oli pakkoa hakea turvan tunnetta ja huomiota muilta miespuoleisilta henkilöiltä.
Olivatpa he sitten tuttuja, tuntemattomia, nuoria tai vanhoja.
Ajatus alkoi tuntua säälittävältä.

"En oo aatellu sitä noin. Mut ehkä sä olet jopa oikeessa. Mut nyt mä olen ihan sekasi."
Naurahdin surumielisesti viimmeisen lauseen kohdalla.

Sara silitti kämmenselkääni.

"Haluuks kertoo kuka se tyttö on?"
Sara kysyi varoen.

Huokaisin ja painoin katseeni lakattuihin kynsiini joita koristi myös muutama kiva sormus.
Pidin sormuksista.

"Se on..... Jasmin."
Kuiskasin ja salaa toivoin ettei Sara olisi kuullut sitä.

Hän puristi kättäni ja siitä ymmärsin että hän oli kuullut minut kovaa ja selkeästi.

"Mut se ei saa ikinä tietää siitä. Eikä Jesse. Voi vittu....."
Huokaisin ja pyyhkäisin toisella kädelläni yksinäisen kyyneleen joka oli salakavalasti lähtenyt vierimään pitkin poskeani.

Jopa Sara näytti siltä, kuin ei olisi tiennyt miten toimia.
Enkä syytä häntä siitä, itsellänikään ei ollut tuon taivaallista tietoa.

"No siis, ekaksi mä ehdotan että sun kannattaa puhua Jessen kanssa. Kerrot rehellisesti että sä pidät tytöistä."
Sara sanoi, kuin se olisi ollut maailman helpoin asia.

"En mä voi, jestas. Se hajois niin paljo. Sen entinen tyttöystävä teki samanlailla. Tästä ei tuu mitään, mä olen pilannu kaiken."
Aloin jälleen hieman hyperventiloida.

Onneksi Sara keksi täydellisen keinon helpottaakseni oloani.

"Kuule, mennään tupakalle."
Hän sanoi ja minä suostuin.

Ulkona taiteilin sytkärin kanssa tärisevin käsin.
Sara ei tupakoinut, mutta istui silti viereeni.

"Nyt mun pitää meikata uudelleen. Hitto."
Manasin, sillä meikkini oli levinnyt itkun johdosta.

"Älä huoli, on meil aikaa."
Sara lohdutti ja hymyili.

Imin myrkyllistä savua keuhkoini, samalla miettien, miten helvetissä selviäisin tulevasta illasta.
Pitäisi ehkä vain jättää menemättä.
Tai no, en voisi tehdä sitä enään sillä olinhan pyytänyt Jasminia tulemaan paikalle ja olisi outoa jos en itse olisi bileissä jonne olin hänet kutsunut.

"Onks Jasminil tyttöystävää tällä hetkellä?"
Sara uteli.

"En mä tiedä, ei kai. Eikä sillä oo mitään väliä. Mä en ikinä vois olla Jasminin kanssa silleen."