Se yks tyttö

•41•

Katsoin Saraa suu auki.
Hän? Raskaana?
Ei voi olla.

"Siis mitä? Miten?"
Kyselin järkyttyneenä.

Sara naurahti.

"No miten se nyt yleensä tapahtuu."
Hän vastasi ja tajusin kuinka tyhmältä kuulostin.

"Siis joo mutta... en mä vaa käsitä."
Mumisin.

Olin tottakai helpottunut, ettei Sara ollut vakavasti sairas tai muuta yhtä vakavaa, mutta minua huoletti silti.
Miten hänen koulunsa? Tai voisimmeko viettää yhtä paljon aikaa yhdessä?
Jos hän siis oli edes pitämässä lasta.

"Aijotko sä pitää sen?"
Kysyin hiljaa.

Olin jo unohtanut, että äitini nukkui olohuoneessa.

"No niinku mä sanoin, mä oon tehny päätöksen. Ja kyllä mä aijon."
Sara sanoi sormiaan näpräten, pieni hymy huulillaa.

Olin sokissa.
Sara oli puhunut aijemmin siihen sävyyn, kuin olisi kuolemassa.
No hän kyllä sanoi käyneensä syvissä vesissä tämän kyseisen asian kanssa.

"Ai.."
Sanoin kun en sanaut suustani ulos mitään järkevää.

"Mitä mieltä sä olet siitä?"
Tyttö kysyi ja siirsi katseena minuun.

En tiennyt itsekkään.
Itse en missään nimessä olisi valmis äidiksi tässä iässä, enkä ehkä koskaan.
Mutta päätös oli Saran ja kunnioitin sitä.

"Mä kunnioitan sun päätöstä."
Kerroin yksinkertaisesti.

"Tietääkö Seve?"
Jatkoin ja Sara nyökkäsi.

"Joo. Kerroin sille eilen, kun sekin oli aika huolissaan kun oon käyttäytyny kai melko oudosti."
Sara sanoi ja naurahti lauseen lopuksi.

"Ai melko oudosti? Mä luulin että sä olet tyyliin kuolemassa."
Vastasin ja onnistuin itsekkin jo hieman hymyilemään.

"Äh, sori kun en kertonu aijemmin. Ois pitäny. Mä vaan olin niin hukassa."
Sara mutisi.

Silitin hänen olkapäätään.

"Hei, ei se haittaa. Kerroit nyt kun olit valmis ja se on ihan ok."
Kerroin ja Sara näytti helpottuneelta.

"Mä olen kuudennella viikolla."
Hän sanoi hetken kuluttua.

Nyökkäsin, pitäen käteni hänen olallaan.
Vaikka kunnioitin Saran päätöstä lapsen pitämisestä, olin vähän peloissani.
Miten tämä vaikuttaisi meihin?
Tai hänen tulevaisuuteensa?
En kuitenkaan viitsinyt alkaa kyselemään asiasta nyt, Sara oli varmasti muutenkin stressaantunut enkä halunnut aiheuttaa turhaa ahdistusta yhtään enempää.

"Mitä mieltä Seve oli täst? Halusiko sekin pitää sen?"
Kysyin mielenkiinnon vuoksi.

"Se oli oikeestaan tosi innoissaan. Ja tuota..."
Sara keskeytti lauseensa ja näytti minulle kättään.

Ensin en tajunnut mitä hän tarkoitti, mutta huomasin asian pian.
Hänen vasemman käden nimettömässä komeili kaunis sormus.
Juuri se sormus, mitä Severi oli esitellyt minulle muutama päivä sitten.

"Sä suostuit!"
Hihkaisin iloisena.

Löin kuitenkin käteni suuni eteen, heti kun muistin olohuoneessa olevan äitini.

Sara katsoi minua ihmeissään.

"Sä tiesit?"
Hän kysyi.

Nyökkäsin.

"Öh, joo. Seve oli puhunu mulle sun kosimisesta jo jonkin aikaa. Alunperin sen oli tarkotus tapahtua sillon, kun me oltiin kaikki sun luona. Sillon kun mä sain sen kohtauksen.."
Selitin.

Tunsin pienen ahdistuksen nousevan pintaan miettiessä aijempaa paniikkikohatustani, mutta päätin olla välittämättä siitä.
Se menisi ohi.

"Aijaa."
Sara virnisti.

"Seve kosi mua eilen, heti kun olin kertonu sille mun raskaudesta. Ja tottakai mä suostuin, kyllä mä haluan viettää loppuelämäni sen kanssa. Nyt kun on tää vauvakin tulossa."
Hän jatkoi.

Hymyilin.
Kaikesta huolimatta olin varma, että heistä tulisi upeat vanhemmat.
Sara oli myös aikoinaan puhunut siitä, kuinka hänen tahtoi tulla äidiksi tulevaisuudessa.
Hän ei varmasti olisi osannut arvata, että se tapahtuisi näinkin pian.

"Teillä tuntuu menevän hyvin. Mä olen onnellinen teidän puolesta."
Sanoin.

Sara näytti aidosti ilahtuneelta.
Olin jo melkein unohtanut ympärilläni käynnissä olevan draaman Jessen ja Jasminin kanssa.
Asiat tuntuivat jälleen kertyvän päälleni.

"Onks jokin vialla?"
Sara kysyi kun huomasi apeaksi muuttuneen ilmeeni.

En välttämättä haluaisi puhua asioista Saralle juuri nyt kun hän oli kertonut minulle jotain mikä muuttaisi hänen koko elämänsä.
Minun draamani oli lasten leikkiä hänen tilanteeseensa verrattuna.

"Ei oo. Kaikki ok."
Yritin valehdella, mutta tottakai Sara näki lävitseni.

"Liittyykö se Jesseen?"

Huokaisin ja nyökkäsin.

"Haluutko että mä tuun mukaan, kun puhut sille?"
Sara ehdotti mutta pudistin päätäni.

"Tää asia meidän pitää hoitaa kaksin. Älä siitä stressaa."
Neuvoin häntä.

Sara hymyili hiukan, mutta näin hänen silmiensä takaa epävarmuutta.

"Mut ei puhuta siitä nyt. Milloin me saadaan tietää onko se tyttö vai poika?"
Kysyin, aloin jo itsekkin vähän innostua ajatuksesta vaikken lapsista liioin pitänytkään.

"Ei viel hetkeen. Se selviää 20 viikolla."
Sara selvensi.

"Mutta mulle on tärkeintä että se syntyy terveenä. Sukupuolella ei ole väliä."
Hän jatkoi ja laski kätensä vatsansa päälle.

Olimme hetken hiljaa.
Päässäni pyöri monia kysymyksiä kaikkeen littyen, mutta päätim jättää ne myöhemmälle.
Yhtä lukuunottamatta.

"Ootko sä onnellinen tästä?"
Kysyin.

Sara nyökkäsi.

"Oon mä."

Se oli hyvä kuulla. Jos hän oli asiasta onnellinen, minäkin olin.
Ystäväni onnellisuus oli minulle tärkeintä.