Se yks tyttö

•30•

"Mitä me tehdään, jos se ei halua nähä sua?"
Sara kysyi, kun matkasimme bussissa kohti naapurikuntaa.

"En oo miettiny."
Mutisin pää ikkunaan nojaten.

Jaoimme Saran kanssa kuulokkeeni.
Toinen nappi oli hänen korvassaan, toinen minun.
Kuulokkeista soi yksi 80-luvun helmistä: Dingo, Levoton tuhkimo.

"Uskotko sä että se suostuu?"
Sara jatkoi ja pyyhkäisi hikipisaran otsaltaan.

Hän näytti taas huonovointiselta ja se alkoi oikeasti jo huolestuttaa minua.
Hän oli varmasti sairas jollain tavalla, mutta ei kertonut minulle mitään.

"En mä tiedä."
Myönsin, katsellen tytön kalpeaa ja pahoinvoivaa olemusta.

"Mm. Onko sulla vettä tai jotain? Mulla on tosi kuuma."
Hän kysyi ja minä nyökkäsin.

Kaivoin laukustani muovisen cocacola pullon, jonka olin täyttänyt vedellä ja ojensin sen Saralle.
Hän otti siitä suuren kulauksen ja antoi sen minulle takaisin.

Samassa huomasin että olemme lähellä pysäkkiämme joten painoin stop nappia.
Pian bussi pysähtyi nytkähtäen ja nousimme ulos autosta.
Autoin Saran bussin portaat alas, koska hänen selkäänsä kuulemma sattui.

Kun olimme kävelleet kuumaa asfalttitietä hetken, hän nappasi taskustaan särkylääkkeen ja nieli sen kuivana.
Aina kun kysyin häneltä tämän vointia, hän vain heilautti kättään ja syytti paahtavaa aurinkoa joka teki hänen päänsä kipeäksi, tai huonoa sänkyään joka kipeytti tytön selän.

"Me voidaan lähteä kyllä takasin, jos sulla on tosi huono olo."
Sanoin, vaikka en todellakaan halunnut lähteä.

"Ei. Tää lääke alkaa vaikuttaa ihan kohta. Hoidetaan tää Jasmin juttu, se on sulle vissiin aika tärkeetä."
Sara tokaisi ja tarttui hikiseen käteeni.

Se toi jonkilaista turvaa, sekä vähensi hermostuneisuuttani joten pidin häntä kädestä koko loppu matkan.
Sara loi minuun vähän väliä kannustavan hymyn, vaikka huomasinkin kipua hänen silmiensä takaa.

"Tossa se on. Mä kävelen vielä vähän pidemmälle. Yritä saada Jasmin tuonne tien päähän."
Osoitin vuoroin Jasminin kotitaloa ja vuoroin asfalttitien päätä.

Irrotimme kätemme talon pihaan vievän pienen hiekkapolun vieressä.
Sara näytti minulle vielä peukkuaan, ennenkuin lähti kohti taloa.

Minä lähdin kävelemään tietä pitkin ja sytytin tupakan.
Savu rauhoitti hieman, mutta pelkäsin että Jasmin ei haluaisi nähdä minua.
Toivoin että Jesse ei olisi kotona, tai avaisi ovea Saralle.
Hän tunnistaisi tytön heti ja alkaisi tapansa mukaan yliajatella.

En pelkästään ollut huolissani Jasminista, minulla oli häntä myös ikävä.
Se oli tyhmää, emme edes olleet hyviä ystäviä.
Silti, hänessä oli paljon sellaisia asioita joita pidin äärettömän viehättävinä ja puoleensavetävinä.
Hänen ilkikurinen hymynsä, mielenkiintoinen persoona, se miten hän liikkui ja kantoi itsenä....
Se kaikki oli minusta upeaa.

Huomasin tien sivussa puupenkin ja menin siihen istumaan.
Polttelin savukettani ja katselin tielle.
Ketään ei näkynyt.
Ainakaan vielä.

Puhelimeni piippasi viestin merkiksi ja oletin sen olevan Sara.
Olin väärässä, viestin lähettäjä oli Jasmin.
Avasin viestin salamana.