Se yks tyttö

•37•

Istuin sairaalan odotustilassa, odottamassa äitiäni.
Olin jutellut lääkärille kahden noin tunnin ajan, mutta lääkäri halusi vielä tavata äitiäni kahdenkesken.

Olin kertonut lääkärille suurimman osan kesän tapahtumista, joitain yksityiskohtia lukuunottamatta.
Esimerkiksi kannabiksen polttoa sekä Jasminin mustelmia.

Sara oli pommittanut minua viesteillään viimme yöstä asti, vaikka olin kertonut hänelle olevani kunnossa.
Myös Jesse oli laittanut muutaman viestin.
Severi oli jostain syystä kertonut tälle paniikkikohtauksestani ja Jesse oli kysellyt vointiani.
Kerroin hänellekkin olevani ok ja että tapasin lääkäri.
Jesse tulisi kotiin huomenna.

Yksi sairaalakäytävän monista ovista avautui ja ulos asteli äitini, sekä keski-ikäinen naislääkäri.
Jos oikein muistin, hänen nimestä oli Anne.

He vaihtoivat parin sanan jonka jälkeen äiti suuntasi luokseni.

"Mennään autoon. Kerron siellä vähän jatkosuunnitelmasta."
Hän sanoi.

Jatkosuunnitelmasta?
Luulin tämän olevan vain yksittäinen lääkärikäynti jostai ei seuraisi mitään kummempaa.
Oloni oli hieman huijattu.

"Muistathan sä että oon tän yön töissä?"
Äiti kysyi kun olimme päässeet autoon.

"Joo."
Vastasin.

Tiesin äidin olevan tänään yövuorossa ja ajatus oli hieman ahdistava.
En ehkä olisi halunnut viettää yötä yksin juuri tänään.

"Mä voin kyllä yrittää siirtää vuoroja jos haluat."
Hän ehdotti, mutta pudistin päätäni.

En halunut vaikeuttaa hänen työntekoaan itseni vuoksi.

"Kyllä mä pärjään. Mä kysyn vaikka Saraa yöksi."
Kerroin.

"Okei. Me puhuttiin vähän ton lääkärin kanssa. Me ajateltiin, että olis hyvä jos alkaisit näkemään terapeuttia. Kerran viikossa."
Äiti kertoia ja suuni loksahti auki.

Terapeuttia?
Yhden paniikkikohtauksen takia?

"Miksi? Sehän oli vaan yks kohtaus."
Kummastelin.

"Ei pelkästään sen takia, vaan ihan muutenkin. Sulle on tapahtunu paljon ja niistä asioista olis hyvä puhua. Esimerkiksi sun isästä."
Äiti selitti.

Vaikenin.
Äiti ei ollut maininnut isää aikoihin.

"Aa."
Mumisin kun en muutakaan suustani ulos saanut.

"Älä tyrmää tätä ideaa heti. Anna sille mahdollisuus."
Äiti pyysi.

"Siitä voi olla apua."
Hän vielä jatkoi.

Nyökkäsin vastahakoisesti.
Tuskin se voisi niin kamalaa olla.
En vain pitänyt ajatuksesta.

Äiti käynnisti auton ja lähdimme kohti kotia.
Äiti olisi kanssani kotosalla vielä muutaman tunnin ajan, kunnes lähtisi töihin.

Kotiin päästyäni sain tyhmän ajatuksen.
Entä jos pyytäisin Jasminin luokseni?
Tiesin että olin luvannut itselleni vältteleväni tätä, mutta olisi ehkä parempi kertoa hänelle itse, että joku muukin oli tietoinen hänen mahdollisesta raiskauksestaan.
Mieluummin kertoisin itse, kuin että hän saisi kuulla asiasta esimerkiksi poliisilta tai minun äidiltäni.
Ja jos totta puhutaan, minulla oli häntä ikävä.