Se yks tyttö

•32•

Olin kotona ja puhuin puhelimessa.
Jesse oli soittanut ja kertonut suunnitelmistaan lähteä kavereineen pohjois-suomeen ja kysyi minua mukaan.

"Sori, mut mä musta tuntuu et olisin vaan tiellä."
Sanoin puhelimeen.

"Etkä olis, tulisit. Ei me olla siellä kauaa, ehkä 3 tai 4 päivää."
Jesse jatkoi anelevalla äänensävyllä.

"Sori Jesse, mut en mä taida. Mä oon muutenki luvannu äitille että oon nyt enemmän kotona."
Sanoin enkä valehdellut.

Heti kun olin palannut kotiin, äiti oli pyytänyt että viettäisin jatkossa hieman enemmän aikaa kotona.
Olin nimittäin ollut viimme päivät kaikkialla muualla.

"Aijaa. No ei se mitään. Mä tuon sulle jotain kivaa."
Jesse vastasi kuulostaen pettyneeltä, mutta ymmärtäväiseltä.

Minua melkein itketti, kuinka huonosti kohtelin Jesseä. Eikä hän edes tiennyt siitä.
Sillä sekunnilla päätin, että minä keskustelisin hänen kanssaan sinä samana päivänä kun poika palaisi reissultaan.

Lopettelimme puhelun, jonka jälkeen aloin miettiä, mitä tekisin loppu illan.
Olisikohan Sara jo kotona?
Äitiä ei varmasti haittaisi jos piipahtaisin Saran luona.
Ajattelin viedä hänelle jotain hyvää, sillä hän oli kipuillut lähipäivinä ja halusin piristää häntä vähän.

Etsin Saran numeron ja painoin luurin korvalleni.

"Moi."
Hän vastasi pian langan päästä.

"Moikka. Ootko kotona?"

"Joo olen mä. Severi lähti just käymään kotona ja tulee varmaan yöksi vähän myöhemmin."
Sara selitti.

"Okei. Mä aattelin et tulisin käymään."
Kerroin.

"Tuu vaan. Mä oon vaan vähän kipee, joten en ehkä oo parasta mahollista seuraa. Mut sua on kyllä aina kiva nähä."
Sara naurahti ja sai minut hymyilemään.

"Suakin. Mä tuon sulle jotain syötäv, äiti varmaan suostuu heittään mut sinne."
Sanoin jonka jälkeen juttelimme hetken kunnes suljimme puhelun.

Kuten ajattelin, äiti suostui viemään minut Saran luo.
Kerroin äidille Saran olevan kipeä, joten hän antoi minulle hieman rahaa jotta voin käydä kaupassa hakemassa tytölle jotain.

Kaupassa valitsin Saralle mansikkasuklaata, suolakeksejä ja pari tölkkiä cocacolaa.
Tiesin hänen pitävän niistä.

Kun olimme päässeet kaupasta ja istuimme autossa, äiti vilkaisi minua merkitsevästi.

"Mietin sitä keskustelua mikä meillä oli. Siitä pahoinpitelystä."
Äiti aloitti ja minä huokaisin hiljaa.

"Se homma on selvitetty. Se oli väärinkäsitys."
Valehtelin suoraan päin hänen naamaansa.

Jasmin ei halunnut minun kertovan asiaa kenellekkään, varsinkaan aikuisille.
Oli ehkä paras kunnioittaa hänen tahtoaan.

"Vai niin."
Äiti mumisi, mutta tiesin että hän varmasti ottaisi asian vielä esille.

Saran pihassa äiti ilmoitti hakevansa minut ennen keskiyötä.
Ja sanoi menevänsä näkemään ystäväänsä ravintolaan.