Sysimusta Paratiisi || Blind Channel

20. Outo?

Olin selittänyt hänelle ummet ja lammet elämästäni, kun odottelimme isän saapuvan. Yllätyksekseni Miro oli ottanut kaiken kuulemansa todella hyvin. Ei hän pitänyt minua outona, tai ainakaan sanonut sitä ääneen. Kieltämättä tuntui hyvältä, että minulla oli joku jolle puhua. Ainoa ihminen, jolle asioistani olin avautunut, oli Emilia. Ja kaikki varmasti jo tietävät, miten siinä lopulta kävi. Kenties tunsin jatkuvasti pientä pelkoa siitä, että sama toistuisi uudestaan. En tietenkään tahtonut ajatella Mirosta sellaista, mutta en mahtanut ajatuksilleni mitään.

Pelkoni olivat osoittautuneet turhiksi, sillä he tulivat oikein hyvin toimeen. Olin kenties hieman pelännyt, miten isä suhtautuisi Miroon, mutta turhaan. Jopa nuorempi poika oli osannut käyttäytyä harvinaisen hyvin. Tai ehkä hän yritti tehdä isääni vaikutuksen. Se oli kieltämättä huvittavaa, mutta ihan suloista. Tälläkin hetkellä istuimme ruokapöydän äärellä, syöden ja samalla keskustellen. Päätin ottaa puheeksi asian, joka oli jäänyt vaivaamaan minua.

"Joku sun kaveri kävi meiän ovella." Sanoin suoraan, kuten asia oli. Ja kuten toivoinkin, isä tarttui aiheeseen heti.

"Ai. Kuka?" Tuo kysyi.

"Joku Jere se kai oli." Sanoin aivan kasuaaliin sävyyn, isä katsoi minua kummastellen.

"Ootko ihan varma, et se oli Jere?" Hän kyseenalaisti.

"Oli se." Miro varmisti, ennen kuin sain edes suutani auki.

"Kuka se sit on?" Kysyin uteliaana.

"No kun sehän siinä just on. En mä tunne ketään Jereä." Mies väitti. Mutta miten tuo sitten oli löytänyt ovellemme, ja tiennyt nimeni?

"Ootko ihan varma? Ehkä joku vanha koulukaveri, tai jotain? Joku puoltuttu?" Jatkoin utelua, mutta hän vain pudisti päätään.

"Oon oon." Isä vakuutti.

"Mut jos sä et tunne sitä, niin miten se sit ties Jaden nimen?" Ystäväni ihmetteli, saaden isän ilmeen muuttumaan entistä epäileväisemmäsi.

"Siis mitä-" Pitkä blondi oli aloittamassa, mutta ovikellon ääni keskeytti hänet. Siispä tuo nousi pöydästä, ja palasi hetken kuluttua keittiöön Joonas mukanaan. Mistähän tuo tänne ilmestyi?

"Kukas tää kaveri on?" Hattarapää kysyi välittömästi vieraan pojan nähdessään.

"Miro."

"Vai että oikeen Miro." Kitaristi toisti, ja käänsi virnuilevat kasvonsa suuntaani.

"Joonas." Tuhahdin varoittavasti, saaden miehen naurahtamaan.

"Ööh... Porko?" Kuului isäni hieman epävarma ääni keittiön ovelta.

"Mhm?" Joonas hymähti, ja kääntyi toisen blondin puoleen.

"Muistaks sä ketään Jereä?" Miehistä vanhempi kysyi.

"Ei ainakaan tuu mieleen. Pitäiskö mun muistaa?" Nuorempi puolestaan kysyi. Isä kohautti olkiaan.

"Mitä sä muuten täällä teet?" Päätin jatkaa kyselyä.

"Isäs kerto et oot tuomassa jonkun pojan näytille." Tuo vastasi, kuin kuokkiminen olisi ollut hänelle täysin tavallista toimintaa. Toisaalta, sitähän se kyllä oli. Johtunee siitä, että olimme naapureita. Voi luoja, jos isä oli mennyt möläyttämään sen kaikkien kuullen. Silloin kimpussani olisi heidän lisäkseen myös neljä muuta miestä kyselemässä, oliko Miro varmasti vain kaveri.

Ilta jatkui sujuvasti eteenpäin, olimme sulkeutuneet Miron kanssa huoneeseeni. Joonas oli jäänyt luoksemme, ja istui nyt isän kanssa olohuoneessa. Mieleeni palasi jatkuvasti eräs tietty asia. Miten tuo "Jere" oli tiennyt nimeni, jos isä ei tuntenut häntä? Vielä parempi kysymys, miten hän tiesi osoitteemme? Mitäköhän hän täällä ylipäätään teki? Verkkokalvoilleni oli syöpynyt kuva tuon hyytävästä katseesta, ja siitä miten tuo oli vain tuijottanut minua aivan hiljaa. Sain kylmät väreet jo pelkästä ajatuksesta. Toivoin unohtavani kyseisen näyn mahdollisimman pian.

"No, vastasko mun isä sun odotuksia?" Kysyin vieressäni istuneelta pojalta. Istuin sängyn reunalla jalkojani heilutellen.

"No ei tosiaan." Tuo naurahti. Ehdin jo hieman pelästyä, kunnes tuo avasi suunsa uudestaan.

"Mut hyvällä tavalla. Ei sitä mitä ootin, vaan vielä parempaa." Hän hymähti, saaden pienen hymyn kasvoilleni.

"Eli sun mielestä mun perhetilanne ei oo mitenkään... Outo?" Kysyin hieman arkaillen.

"Ei se ehkä se kaikkein tavallisin oo, mut jos se toimii ni eihän sillä mitään väliä oo." Puhuipa tuo yhtäkkiä kypsästi. Se johtui luultavasti siitä, ettemme aiemmin juurikaan olleet puhuneet syvällisiä. Ehkä tuli yllätyksenä, että hänestäkin oli siihen. Olin onnekas saadessani elämääni hänenlaisensa ihmisen.

Miron lähdettyä, Joonas oli jäänyt vielä hetkeksi. He katselivat isän kanssa jääkiekkoa olohuoneessa, kun itse uppouduin kuuntelemaani musiikkiin. Oliko yhtäkään tilannetta, johon musiikki ei käynyt? Se teki huonosta päivästä asteen verran siedettävämmän, hyvästä päivästä vielä hieman paremman. Makasin sängyllä katon rajaan tuijottaen, kuulokkeista kuuluneisiin sanoihin keskittyen. Päivä oli ollut jollain tapaa niin uuvuttava, mutta silti sen arvoinen. Oloni oli kieltämättä hieman helpottunut, kun Miro tiesi isästä, ja erityisesti äidistä. Hän oli ihanan ymmärtäväinen. Pienen alun hämmennyksen jälkeen, ei häntä häirinnyt edes ajatus siitä, että olin kasvanut kuuden miehen kanssa.

Vaikka tietysti kaipasin äitiä ja joskus olisi ollut helpompaa, jos minulla olisi ollut normaali perhe, en olisi vaihtanut hetkeäkään pois. En vaihtaisi heistä ketään, enkä yhtäkään heidän kanssaan muodostamaani muistoa. Heistä oli tullut korvaamaton osa elämääni. Äidin kuoltua, isä oli aivan rikki. Muut pelkäsivät, ettei miesparka kykenisi huolehtimaan lapsestaan. Siispä vietin suuren osan ajastani lähinnä joko Joonaksen tai Nikon luona, kunnes pahin oli ohi. Sen jälkeenkään, ei arki tietenkään ollut enää samanlaista. Isä oli hieman hukassa, eikä aina tiennyt mitä tehdä. Mutta ei se hänestä huonoa isää tehnyt, vaikka hän siitä itseään syyttikin.

Muut bändin jäsenet eivät halunneet minun näkevän isää sellaisessa kunnossa. Etenkään, kun hän oli nyt kaikki, mitä minulla enää oli jäljellä. Olin niin pieni, etten vielä ymmärtänyt mistä oli kyse. En ymmärtänyt, miten paha tilanne oikeasti oli. Muut joutuivat todella koetukselle, olihan kyseessä heikossa hapessa oleva ystävä, ja tämän vasta äitinsä menettänyt lapsi. Vaikka alku olikin vaikea, lopulta he saivat isän ryhdistäytymään. Siitä olin heille kiitollinen, vaikka aloin vasta myöhemmällä iällä ymmärtää tapahtumia.

A/n:

Mikä on tää julkaisuaika? Erittäin hyvä kysymys. Satuin vaan saamaan tän valmiiks, enkä jaksanu ruveta säästelemään.

Ja pahoittelut, jos joku ois halunnu lukee tarkemmin Miron ja Joelin tapaamisesta. En oikeesti tiennyt, miten se ois pitäny kirjottaa.