Sysimusta Paratiisi || Blind Channel

42. Herää nyt

Tässä sitä taas oltiin, en ymmärrä miten. Carola oli jonkin ihmeen kaupalla onnistunut suostuttelemaan minut mukaansa joihinkin bileisiin. Miten tähän oli päädytty? Sitä en itsekään tiennyt. Joka tapauksessa, kävelimme pimeässä talvi-illassa kohti määränpäätä. Tyttö oli vakuuttanut, ettei minun tarvitsisi juoda. Hän oli ihanan huomaavainen. Tuntui epärealistiselta ajatella, että tuo oli joskus vaikuttanut vihaavan minua, ja nyt raahasi minua mukanaan bileisiin, joihin minua itseäni ei oltu edes kutsuttu. Hassua, eikö? Kaiken lisäksi, olin onnistunut jättämään puhelimeni Carolan luokse.

Saavuimme paikan päälle, tunnelma vaikutti olevan jo katossa. Päihtyneitä nuoria oli joka puolella, ja asunnossa tuntuivat desibelit lähtevän hieman lapasesta. Sääliksi kävi naapureita, olihan kyseessä sentään kerrostalo. Itse en olisi voinut edes kuvitella pitäväni minkäänlaisia "illanistujaisia" kotona, vaikka isä olisikin poissa. Yksi syistä saattoi olla se, että Joonas asui aivan naapurissa, ja tuskin olisi poissa samaan aikaan isän kanssa. Ei, se ei päättyisi hyvin. Enkä tosissani tahtonut enää sitä älyttömän pitkää kotiarestia. Yksi kerta oli minulle aivan tarpeeksi.

Siksi olinkin lähdössä Carolan luo yöksi. En tahtonut isän epäilevän mitään, joten olin antanut tuon jopa itse viedä minut sinne. Kieltämättä, tytön luota lähtiessämme, pieni turvattomuuden tunne oli vallannut mieleni ja kehoni. Se johtui varmasti siitä, että Elias oli yhä vapaalla jalalla, kenties lähempänä kuin olisin voinut edes arvata. Mutta olisiko hän oikeasti ollut niin tyhmä, että olisi seurannut liikkeitäni Carolan luo, vaikka isä vei minut sinne itse? Voisi kuvitella, ettei mies tahtoisi jäädä kiinni, varsinkaan isälleni.

"Saisko neidille olla juotavaa?" Kysyi selvästi humalainen poika, jonka olin tainnut joskus ohimennen nähdä koulun käytävillä. Kädessään tuolla oli kaksi pulloa. Olin juuri sanomassa jotain, mutta sitten kuulin tutun äänen.

"Anteeks nyt vaan, mut tolla neidillä on seuraa." Carola palasi luokseni, poika puolestaan lähti tiehensä. Tyttö oli käynyt keittiössä, ja heti juopunut teinipoika oli käynyt ehdottelemaan. Kieltämättä, en vain voinut olla hymyilemättä Carolan sanoille.

"Idiootti." Hän tuhahti, katsoen pois kävellyttä poikaa. Hymähdin pienesti.

"Säpä oot kiree." Päätin kiusoitella.

"En tykkää kun heterot havittelee mun naista." Tuo tuhahti dramaattisesti, mutta leikkisästi. En voinut olla naurahtamatta.

"Vai että oikeen sun nainen." Toistin tuon sanoja kiusoitellen.

"Mhm. Vastaväitteitä?"

"No sir."

Ilta jatkui yllättävän rauhallisena. Periaatteistani huolimatta, olin itsekin päätynyt juomaan. Tällä kertaa tosin hillitysti. Mieluummin seurasin vierestä muiden kännisekoiluja, kuin olisin itse ollut heidän tilallaan. Meillä oli hauskaa, kunhan olin viimein ymmärtänyt ottaa rennosti. Ei minulle mitään pahaa tapahtuisi. Ei Elias teinilauman keskelle uskaltaisi tulla väijymään. Oli kieltämättä ihanaa viimein elää, kun olin pitkään vain maannut sängyn pohjalla toimettomana. Hetken tanssimisen ja nauramisen jälkeen, vessahätä yllätti. Siispä jätin Carolan olohuoneeseen, ja lähdin itse etsimään vessaa. En ollut koskaan käynyt kyseisessä asunnossa, eikä minulla tietenkään ollut minkäänlaista suuntavaistoa.

Löysin suljetun oven, joka sijainniltaan oli juuri sopiva vessaksi. Siispä enempää miettimättä, avasin oven ja kurkistin sisään. Kaduin päätöstäni kuitenkin välittömästi. Kyseessä olikin nimittäin makuuhuone. Olin nolona jo sulkemassa ovea, kunnes tajusin erään yksityiskohdan. Sängyllä oli kaksi ihmistä. Poika oli sängyllä ilman paitaa ja avasi housujaan, mutta tyttö vain makasi täysin liikkumattomana. Tulisin vielä katumaan tätä. Päätin avata oven uudestaan, ja havaintoni varmistui. Tyttö makasi sängyllä silmät kiinni hievahtamatta, pojan kosketellessa tuon sisäreittä. Pian minut kuitenkin huomattiin.

"Hei mitä helvettiä sä tirkistelet, vitun pervo!" Tuo ärisi ja kiskoi sepalustaan kiinni, mutta en voinut vähempää välittää hänestä. Miksei tyttö liikkunut? Lähemmäs kävellessäni tajusin, kuka tuo oli.

"Emilia? Haloo? Ooks sä kunnossa?" Yritin huhuilla häntä, jääden ilman vastausta.

"Se on ihan kunnossa. Sä tässä se ongelma oot." Eetuksi tunnistamani poika selitti hermostuneena. Päätin yhä sivuuttaa hänet, ja kävellä nukkuvan näköisen, entisen ystäväni luokse. Ravistelin tyttöä hieman, mutta hän ei reagoinut.

"Mitä sä oot tehny sille?" Kysyin pojalta hieman huolissani. Emilia saattoi ehkä olla kusipää minua kohtaan, mutta en voinut itselleni mitään.

"Se vaan joi vähän liikaa." Eetu sanoi, kuin sillä ei olisi ollut mitään väliä.

"Ja sä aioit- Mitä sä- Mikä sua vaivaa!" Huusin pojalle.

"Rauhotu nyt hyvä ihminen. Älä ota kaikkee niin vakavasti." Hän naureskeli huolettomana. Ravistelin Emilian velttoa ruhoa uudestaan.

"Haloo! Emilia hei, nyt pitäis herätä!" Ei minkäänlaista reaktiota.

"No älä nyt vaan seiso siinä idiootti, soita ambulanssi!" Komensin poikaa, tuo vain naurahti ja lähti huoneesta. Ei voinut olla todellista. Kokeilin taskujani hädissäni, kunnes muistin. Puhelimeni oli jäänyt Carolan luokse.

"Carola!" Huusin niin lujaa kuin äänihuuleni antoivat periksi. En tiennyt mitä tehdä. Kuin ihmeen kaupalla, tyttö oli kuullut huutoni. Nyt hän saapui hieman säikähtäneen näköisenä huoneeseen.

"Mitä tääl oikeen- Emilia? Jade mitä tää on?"

"Se ei herää tai reagoi mihinkään, soita ambulanssi." Pyysin hädissäni. Carola ei epäröinyt hetkeäkään, vaan tarttui nopeasti puhelimeensa.

"C'mon, herää nyt." Mutisin lähinnä itsekseni.

Ikuisuudelta tuntuneen hetken kuluttua, ensihoitajat saapuivat viimein paikalle. Yksi heistä kyseli minulta tapahtuneesta, kerroin kaiken. He tarvitsivat tilaa, eivätkä tahtoneet ylimääräisiä silmäpareja ympärilleen, joten Carola ohjasi minut pois huoneesta. Välittömästi sivummalle päästyämme, kiedoin käteni hänen ympärilleen, tarrauduin tyttöön tiukasti. Tuo kietoi kätensä ympärilleni, ja halasi hellästi. Ei mennyt kauaa, kun ensihoitajat astelivat ulos makuuhuoneesta, ja lähtivät kuljettamaan Emiliaa pois humalaisten teinien luota. Olin niin vihainen. Tiesin tasan tarkkaan, miten paljon Emilia Eetusta välitti, olihan tuo minutkin hänen vuokseen unohtanut. Ja nyt tuo pelkuri oli vain hylännyt hänet.