Sysimusta Paratiisi || Blind Channel

37. Mitä sä teet?

"Mä en tarvii mitään lapsenvahtia." Tuhahdin ärsyyntyneenä isälle. Hän oli juuri eilen kertonut lähtevänsä käymään Helsingissä Joonaksen ja Aleksin kanssa, ja samalla ilmoittanut minun menevän viikonlopuksi Nikon luokse. Omaa mielipidettäni tuo ei ollut edes kysynyt.

"Mä en todellakaan jätä sua koko viikonlopuks yksin sen viime kerran jälkeen. Et kai sä oikeesti luullu, et oisin unohtanu?" Isä sanoi, ristien kätensä rinnalleen. Että tuon pitikin tuoda viime kerta esiin.

"Se oli vaan yks kerta!"

"Ja yhteen kertaan se saa myös luvan jäädä. Sitä paitsi, oot sä siellä aina ennenkin viihtyny."

"Jep... Sillon kun olin kymmenen." Huokaisin hiljaa. Ei, eihän minulla tietenkään ollut mitään Nikoa tai Minnaa vastaan. Päinvastoin, hehän olivat ihania. Olin vain hieman loukkaantunut siitä, ettei isä luottanut minuun tarpeeksi.

"Riittää jo. Mä en pysty nukkumaan öitäni rauhassa, jos joudun stressaamaan sun menoja. Eikä tää nyt oo pelkästään luottamuksesta kiinni. Nyt kun on se Eliaskin ja kaikkea. Sä voit inhota mua jos haluut, mut näin on vaan paras." Hän selitti, saaden minut viimein myöntämään tappioni.

"Okei, sori. Ymmärrän."

"Hyvä. Mees pakkaa tavaras. Heitetään sut samalla kun lähetään kentälle. Tommi kuskaa."

Kieltämättä, olihan isällä pointti. Oli suloista, miten tuo oli aina huolehtimassa, vaikka se välillä minua ärsyttikin. Ja viihdyin kyllä Nikon ja Minnan kanssa oikein hyvin. Olisihan tässä voinut pahemminkin käydä. Siispä lähdin huoneeseeni, ja aloin penkoa vaatekaappiani. Sitä paitsi, olisihan minulla varmasti turvallisempi olo heidän luonaan, kuin yksin kotona. Joonaskaan ei olisi naapurissa, joten edes ajatus hänestä ei olisi tuomassa lohtua. Toivoin vain, että voisin saada vanhan elämäni takaisin. Sen, jossa ei tarvinnut murehtia murhaajista tai ahdistuksesta, ei kiusaamisesta tai väkivallasta.

Lopulta Tommi oli tullut hakemaan meitä, auto oli hyvin täynnä. Aleksi istui pelkääjän paikalla, minä isän ja hattarapään välissä takapenkillä. Veisimme ensin heidät lentokentälle, sitten rumpali veisi minut Nikon luokse. Miehet pälättivät autossa toistensa päälle niin, ettei heistä meinannut edes selvää saada. Itse seurasin vain sivusta heidän keskusteluaan, jos sitä nyt sellaiseksi saattoi sanoa. Lopulta isä ja Joonas kinastelivat jostain turhasta, Aleksi naureskeli heille ja Tommi pudisteli päätään. Kinastelu loppui kuitenkin siihen, kun saavuimme lentokentälle. Hyvästelimme, sitten lähdimme kohti seuraavaa osoitetta. Kello lähestyi kahdeksaa illalla, ulkona alkoi jo olla hämärää. Loppumatka oli hiljainen ja rauhallinen, mutta se kelpasi oikein hyvin.

"Ai katos Jade! Miten meni viikko?" Minna aloitti heti, kun olin päässyt asuntoon sisään.

"Eipä mitään erikoista, samanlainen viikko kun kaikki muutkin." Vastasin olkia kohauttaen.

"No mut eipä sen kauheen erikoista tarviikaan olla. Niko on kaupassa, mut sen pitäis tulla ihan kohta. Mä levitin sen vierashuoneen sohvan valmiiks, ja lakanat löytyy sieltä mistä aina." Nainen selitti, vastasin pienellä nyökkäyksellä. Se hyvä puoli oli juuri heidän luokseen majoittumisessa, että heillä oli vierashuone. Saisin siis edes hieman omaa rauhaa.

Sulkeuduin vierashuoneeseen, laitoin lakanat valmiiksi ja heittäydyin levitetylle vuodesohvalle selälleni. Olin jälleen nukkunut huonosti, ja siksi olin melko väsynyt. Toisaalta, ainahan minä olin. Ei tässä mitään uutta ollut. Selasin puhelintani, huomasin Carolan laittaneen viestiä. Pieni hymy nousi kasvoilleni, kun luin tuon kirjoittaman viestin. Hän oli ihana. Hetken viestittelyn jälkeen havahduin oven kolahdukseen, Niko oli ilmeisesti saapunut. En jaksanut nousta, joten jäin niille sijoilleni makaamaan. Ei aikaakaan, kun vierashuoneen ovi aukesi, ja sisään kurkisti pitkätukkainen brune.

"No olithan sä täällä." Tuo naurahti.

"Tässähän mä." Sanoin pienesti vilkuttaen.

"Aateltiin kattoo leffaa. Tuu säkin." Mies ehdotti, kohautin olkiani.

"Kohta."

"Onks sulla sen Carolan kanssa juttutuokio kesken?" Hän kysyi kiusoitellen, saaden kevyen punan nousemaan poskilleni. Tuo vain naurahti, ja kääntyi sitten lähteäkseen.

"Me ootetaan, saat päättää leffan." Hän huikkasi ovelta, ja lähti sitten olohuoneeseen.

Lopulta olin päässyt ulos luolastani, ja olimme päässeet yhteisymmärrykseen elokuvasta. Nuo istuivat suloisesti vierekkäin sohvan toisessa päädyssä, Minna nojaili Nikoon. Itse vetäydyin toiseen päätyyn. Aloin kuitenkin käydä yhä väsyneemmäksi ja väsyneemmäksi, enkä kyennyt pitämään silmiäni täysin auki. Pakotin ne uudestaan auki, kun ne välillä tahtoivat sulkeutua kokonaan. Yksittäinen haukotus karkasi suustani silloin tällöin. Vähitellen ymmärsin elokuvasta vähemmän ja vähemmän, kunnes lopulta suljin silmäni, ja ajelehdin kauas tästä todellisuudesta.

Heräsin pimeästä huoneesta, se ei ollut oma huoneeni. Sitten muistin, etten ollut kotona. Makasin vierashuoneen vuodesohvalla. Nousin ylös ja etsin puhelimeni. Katsoin kelloa, näin sen olevan vähän yli yhden yöllä. Minulla oli omituinen olo. Aivan kuin olisin ollut yhä unessa. Tiesin kuitenkin, että olin hereillä. Ahdistus alkoi ottaa otetta rinnastani, en ede tiennyt miksi. Eihän minulla mitään hätää olisi pitänyt olla, olinhan turvallisesti Nikon luona. Kaiken lisäksi oli viikonloppu, eikä minun tarvinnut murehtia koulusta. Jokin sai siitäkin huolimatta puristavan tunteen rinnassani kasvamaan entisestään. Ei ollut enää muuta vaihtoehtoa.

Olin etsinyt keittiöstä veitsen, ja painoin sen nyt ihoani vasten. Koin selittämätöntä helpotusta terän koskiessa kättäni. Se oli jotain, mitä en itsekään ymmärtänyt. Miksi minusta oli tullut tällainen? Havahduin askelien ääneen, enkä ehtinyt reagoida.

"Mitä sä teet?"

A/n:

Sori, tällä kertaa vähän lyhyempi luku. Pahoittelut myös mahdollisista kirjoitusvirheistä, sillä mulla on niin kiire, etten ehtinyt lukea läpi ennen julkaisua. Halusin kuitenkin saada luvun ulos vielä tänään, joten tässä olkaa hyvät <3