Sysimusta Paratiisi || Blind Channel

22. Mitä toi täällä tekee?

Perjantai-ilta oli kylmä ja pimeä. Isän oli määrä lähteä työjuttujen takia Helsinkiin. Itse olin tosin suunnannut Miron luokse jo paljon aiemmin, enkä siksi olisi paikalla isän lähtiessä. Poika toimi myös alibina. En nimittäin ollut kertonut isälle kyseisistä "illanistujaisista". Hänelle olin sanonut meneväni Miron luokse yöksi. Aivan kuten hänen vanhempansa luulivat pojan tulevan minun luokseni yöksi, kun lähtisimme heidän luotaan. Pojan oli ilmeisesti tarkoitus mennä Janin luokse yöksi, sillä tuonkaan vanhemmat eivät ilmeisesti olleet kotona. En kyllä ymmärtänyt, miksi minut sitten piti raahata mukaan, jos hän olisi selvinnyt toisen ystävänsä kanssa.

"Ootko nyt ihan varma tästä?" Hermoilin hieman, kun olimme jo lähteneet matkaan kohti saamaamme osoitetta.

"Oon oon. Relaa vähän. Hauskaa siitä tulee." Hän vakuutteli hymyssä suin.

"Ketä sinne on ees tulossa? Tuleeks sinne paljonkin porukkaa?"

"En mä tiedä. Ei mulle oo kerrottu ketä sinne on kutsuttu." Poika naurahti, saaden minut yhä enemmän epävarmaksi ideasta. Hän taisi huomata sen.

"Hei rauhotu nyt. Pidetään vaan hauskaa, jooko?" Tuo lohdutti, nyökkäsin epävarmasti.

Ei aikaakaan, kun näköpiirissä olikin jo kaksikerroksinen omakotitalo. Totta puhuen, oli vaikea kuvitella siellä pidettävän minkäänlaisia illanistujaisia. Mutta eipä ole koiraa karvoihin katsominen. Kuka sitä tietää, millaisia bilehileitä siellä oikeasti asui. Eihän sitä oikein talon perusteella voi päätellä. Pihaan oli parkkeerattu muutama mopo. Ovelle päästessämme, saatoimme kuulla kovaa puheensorinaa. Miro soitti ovikelloa, seisoin kiusaantuneena hänen vierellään. Hetken kuluttua oven tuli avaamaan joku yhdeksäsluokkalainen poika, jonka olin joskus nähnyt koulussa. Mirokaan ei tainnut tuntea häntä, sillä he tervehtivät toisiaan suomalaisittain pienellä nyökkäyksellä, ennen kuin meidät päästettiin peremmälle.

"Ai katos! Tehän pääsitte tänne asti." Kuului Janin iloinen ääni jostain, ja pian hän ilmestyikin luoksemme eteiseen.

"Just ja just. Jade meinas jänistää." Pojista nuorempi naureskeli, tökkäsin häntä kyynärpäällä kylkeen. Jania se lähinnä nauratti.

"No mut ootte täällä, eikä muulla oo enää väliä. Oltiin itseasias just alottamassa pullonpyöritystä. Hakekaa bissee keittiöstä ja tulkaa olkkariin." Tuo ohjeisti, suuntasin Miron perässä keittiöön. Katsoin häntä hieman hermostuneena, tuo taisi ymmärtää mistä oli kyse.

"Ei sun tarvii juoda, jos et haluu." Hän vakuutti, vastasin pienellä hymyllä. Lähdimme kohti olohuonetta, mutta pistin välittömän stopin nähdessäni, kuka olohuoneessa istui.

"Ehei. Ei onnistu." Sanoin Mirolle, huomattuani Emilian ystävineen sohvapöydän ympärillä istumassa.

"Mitä toi tääl tekee?" Kuului Emilian ärsyttävä ääni pidemmältä olohuoneesta. Kädessään tuolla oli jokin lasipullo. Tuijotimme toisiamme, tuon ilme oli paheksuva. Olin yhtäkkiä niin vihainen, ja silti niin surullinen nähdessäni tuon, kuullessani tuon äänen.

"Hei tytöt tytöt. Rauha maahan, eiks niin? Pidetään vaan kaikki hauskaa." Naureskeli joku selvästi itseäni vanhempi poika, jota en ollut koskaan nähnyt.

"Kaikki okei?" Kysyi luoksemme uudestaan ilmestynyt Jani.

"Joo kai. Mä en sit ota vastuuta siitä, mitä käy jos kuulen ton ärsyttävän ininän vielä kerrankin." Mumisin hiljaa tuolle.

"Ei meidän oo pakko jäädä, jos et haluu. Mä en oikeesti tienny et-"

"Ei kun jäädään nyt kun kerran tänne asti ollaan tultu." Tuhahdin, ja kävelin peremmälle huoneeseen, vetäen Miron mukaani.

Kuten arvata saattaa, oli tunnelma hyvin kireä ja kiusallinen. Tunsin jatkuvasti Emilian katseen itsessäni. En tahtonut katsoa häntä. En tiennyt mitä tuntea, mitä ajatella. Pulloa pyöräytettiin aina uudestaan ja uudestaan, kerta toisensa jälkeen. Onnekseni se ei ollut vielä kertaakaan osunut omalle kohdalleni. Totta puhuen en tiedä, miksi olin päättänyt jäädä. Kenties ajatus siitä, että pärjääminen on paras kosto. Kenties tahdoin näyttää Emilialle, että pärjäsin täysin ilman häntäkin. Typerää, tiedän. Jossain kohtaa huomasin jälleen katseeni kiinnittyneen Carolaan, tuohon kauniiseen mustahiuksiseen tyttöön.

"No vittu vihdoin. Jade, totuus vai tehtävä?" Kuului yhden Emilian ärsyttävän ystävän ääni, palauttaen minut jälleen maanpinnalle.

"Vaikka sit totuus." Vastasin huokaisten. Huomasin Carolan katsovan minua kummallinen ilme kasvoillaan.

"Onks totta, ettei sulla oo äitiä?" Tuo kysyi, todennäköisesti kyllä tietäen vastauksen itsekin. Virne tytön kasvoilla kertoi sen. En tiennyt mitä tehdä. Jokin sisälläni roihuava raivo tahtoi minun nousevan paikaltani ja lyövän tytön hampaat tuon kurkkuun. Toisaalta taas, tahdoin lähinnä itkeä ja lähteä koko talosta, jättää heidät sinne keskenään. Olin aivan lukossa.

"Oliks pakko?" Miro tuhahti tytölle halveksuvasti, kun en saanut suustani sanaakaan. Tunsin itseni jokseenkin avuttomaksi. Vihasin sitä tunnetta. Kun viimein nostin katseeni, huomasin Carolan katseen itsessäni.

"Haluuks joku juotavaa? Jos pidetään pieni tauko." Jani ehdotti, ja niin nuo janoiset teinit lähtivät keittiöön, jättäen minut ja Miron kahden.

"Anteeks. Mun ei ois pitäny pakottaa sua tänne." Hän huokaisi katuvaan sävyyn.

"Ei se mitään. Ethän sä mitään pahaa tarkottanu." Vastasin hänelle, pieni lohdullinen hymy kasvoillani.

"Joo, mut-"

"Mitäs te täällä synkistelette?" Kysyi huoneeseen palannut Jani. Kumpikaan meistä ei sanonut mitään.

"Okei, te tarviitte juotavaa." Vanhempi poika totesi, katosi jälleen hetkeksi, ja palasi sitten mukanaan kaksi tölkkiä.

"Ei kiitti. En mä juo." Ilmoitin, kun Miro oli ottanut omansa.

"Totta kai juot. C'mon, pidetään vaan hauska ilta. Et sä siihen kuole." Jani perusteli.

"Ei, kun mä en oikeesti juo." Pidin puoleni.

"Turha sun on yrittää. Ei toi tylsimys kuitenkaan juo." Kommentoi juuri huoneeseen saapunut Emilia. Jo yksinään tytön äänen kuuleminen sai hermoni kireiksi.

"Nössö se on aina ollu, ja sellanen se tulee aina olemaan." Tuo jatkoi. Siinä oli kaikki, mitä provosoitumiseen tarvittiin. Tartuin minulle tarjottuun tölkkiin, avasin sen, ja maistoin tuota pahanhajuista litkua. Senkin taisin tehdä ikään kuin näyttääkseni entiselle ystävälleni, että hän oli väärässä. Ilta tulisi olemaan vielä pitkä.

A/n:

Tähän väliin sellanen huomautus, et älkää ikinä painostako ketään juomaan. Ja siis vitsi et vihaan sanaa "nössö". Tuli vähän myötis kun jouduin käyttää sitä, mut en tienny mitä muutakaan oisin tohon voinu käyttää, heh. Ei mulla muuta, pitäkää kiva päivä, ilta tai millon ikinä tätä luettekaan.