Like A Brother

54. Luku|"Ne seurusteli..."

Joonaksen POV:

Istuin tuolilla Ollin äiti vieressäni. Hän oli itkenyt jo melkein tunnin ihan hysteerisesti. En uskonut voivani auttaa mitenkään. Katjaa enkä Ollia. Ahdisti myös se, etten tiennyt Aleksista. Katsoin Ollin takkia, joka lojui yhdellä tuolilla. Siinä oli isoja tulen aiheuttamia reikiä. Taskusta putosi jotain. Noukin sen varovasti lattialta. Ollin musta Pandana. Valkoiset kuviot olivat kylläkin punaisia. Huivista tarttui verta käsiini. Tajusin, että tällä Olli oli sitonut Aleksin käden. Muistan hänen sanoneen joskus, että hän käyttäisi tätä huivia vielä viiskymppisenäkin.

Joelin POV:

Istuimme Tommin kanssa ulkona. Ihmisiä oli jo lähtenyt paikanpäältä. Katseeni osui poliisiautolle, johon talutettiin joku vahvasti humaltunut arviolta neljäkymmentä vuotias mies. Olikohan tuo se, joka autoa oli ajanut? Joku toinen mies tuli minun ja Tommin luo. "Oliks ne teijän kavereita?" Hän kysyi varovasti. Käänsin pääni tähän ja nyökkäsin. Mies kyykistyi viereemme. "Mä olin siinä paikalla, ku tää tapahtu. Toi mies oli aika humalassa ja törmänny autollaan teijän kavereihin ja mopoon. Mä yritin huutaa, mutta en ehtiny." Hän sanoi pahoitellen. Yritin arvostaa tämän ystävällisyyttä ja hymyillä, mutten voinut. "Ne seurusteli...ne oli tosi onnellisia." Sanoin varovasti. "Oon pahoillani." Hän sanoi. Katsoin Ollin kypärää, joka oli jätetty maahan. Olisiko se voinut pelastaa tämän?

Joonaksen POV:

"Mä sain vasta tietää Aleksista." Katja sanoi huokaisten. Tämä oli jo rauhoittunut. Nyökkäsin ja katsoin tätä myötätuntoisesti. "Mä olin niin ylpee niistä, ja iloinen." Tämä jatkoi. Halasin häntä.

Nikon POV:

Olin mennyt huoneeseen, johon Aleksi vietiin ja kerroin olevani tämän kaveri. Istuin tuolille ja katsoin tuota blondia poikaa, jolla oli happinaamari kasvoillaan ja eri suunnista tuli letkuja. Poskellaan oli iso haava, kuin joku karhu olisi raapaissut. "Selkä on auki. Pitää nostaa istumaan." Joku sanoi. Kaksi lääkäriä nosti Aleksin istumaan ja pitivät tätä pystyssä. Sattui katsoa, kun tämän pää retkahti eteenpäin. Kaksi muuta alkoivat tehdä jotain Aleksin selälle. Ilmeisesti tämän takin ja paidan selkämyksiin oli palanut isot aukot ja hänen selkänsä oli varmasti karu näky. Kun nämä olivat saaneet putsattua ja sidottua hänen selkänsä, tämä laskettiin varovasti takaisin makuuasentoon. Miten tuo poika ikinä selviäisi? Silmiäni kirveli, kun olin itkenyt niin paljon.

Joonaksen POV:

Yksi lääkäreistä tuli viereemme. "Tällä hetkellä näyttää siltä, että jos kaikki menee hyvin, niin Olli selviää." Hän sanoi hymyillen. Tunsin ilmeeni kirkastuvan ja vieressäni istuva Katja näytti helpottuneelta. "Kauanko kestää, että Olli herää?" Hän kysyi. "Alle tunti." Lääkäri vastasi. Olin itsekin helpottunut.

Timeskip 10min:

Ollin POV:

Aloin kuulla ääniä. En päästäni, vaan tilasta, jossa olin. En saanut silmiä auki. "Nyt alko luomet liikkua." Joku tuntematon sanoi. Tunnen jonkun ottavan kädestäni kiinni. "Olli. Jos sä kuulet mut, niin purista mun kättä." Tuo ääni sanoi. Yritin, mutten jaksanut. Ilmeisesti pienikin liike riitti, sillä minua pyydettiin avaamaan silmät. Se oli vaikeaa. Ihan kuin olisin ollut joissain aineissa. Viimein sain raotettua silmiäni ja näin kirkkaan valon. Lampun. Sitten kuulin äitini äänen sanovan: "Olli. Rakas." Näin tämän tulevan viereeni. En pystynyt kääntämään päätäni. Myös Joonas tuli siihen. Olisin halunnut puhua näille. En kuitenkaan pystynyt. Tämä tuntui joltain unihalvaukselta.

Nikon POV:

Tilanne oli näyttänyt samalta noin kymmenen minuuttia, kunnes yksi lääkäreistä tulee istumaan viereeni. "Aleksi on elossa. Mutta hän on koomassa, eli hän ei siksi pysty hengittämään." Vilkaisin Aleksia ja katsoin taas lääkäriä. "Kauanko Aleksi on koomassa?" Kysyin. "Yleensä se kestää muutamasta päivästä muutamaan viikkoon. Joskus voi olla monta vuotta, mutta tässä tilanteessa en usko." Hän kertoi. Nyökkäsin. "Mutta täytyy muistaa, että riski kuolemalle on edelleen olemassa." Tämä jatkoi vakavana. Eli nyt ei auta, kuin odottaa. "Sillä aikaa Aleksin haavoja ja palovammoja parannellaan. Se selkä oli auennut aika pahasti, mutta kyllä se ajalla ja lääkityksillä paranee." Lääkäri selitti. Nyökyttelin ja katsoin Aleksia. Näin tämän kaulassa Ollin tekemiä fritsuja. Mitenköhän Ollilla meni?

Ollin POV:

Sänkyäni nostettiin niin, että olin enemmän istuma-asennossa. Sitten tajusin, miksen voinut puhua. Kasvoillani oli happinaamari. Olin sairaalassa ja näin neljä lääkäriä. Aloin hätääntyä. Mitä oli tapahtunut? Missä Aleksi on? Miksi olen sairaalassa? Olisin halunnut puhua, mutta happinaamari esti sen. Aloin olla jo paniikissa ja yritin päästä ylös, mutta lääkäri ei antanut minun nousta. Katsoin Joonasta pelokkaana. "Milloin toi happinaamari ja letkut voidaan ottaa pois?" Hän kysyi. "Ruvetaan kohta ottaa, mutta annetaan Ollille kakskyt prosenttinen rauhottava ensiks." Lääkäri vastasi. Mitä vittua? Miks mulle piti antaa rauhottava? Mähän olin aivan rauhassa. En vittu haluu nyt mitään kuolanestettä tai hikisiä pillereitä ku haluun happea. Ja Aleksin. Saatana. Missä Aleksi on?

Lääkäri tuli pillerin kanssa viereeni ja katsoin tätä kurtistaen kulmiani. Toinenkin tuli viereen ja pyysi minua hengittämään rauhallisesti. Sitten tämä otti naamarin pois. Sain vihdoin raitista ilmaa. Sitten lääkäri antoi minulle pillerin.

En tiennyt, saisinko puhua, joten päätin vain olla hiljaa ja tuijotin seinää. Halusin tietää, mitä oli tapahtunut. Joonas tuli viereeni istumaan. Hän alkoi selittää tapahtumia. Huoneessa oli enää minä, Joonas, äiti ja yksi lääkäri. Kolme muuta olivat feidanneet. Kuuntelin, kun Joonas selitti, mitä oli tapahtunut. Alkoi ahdistaa, kun kuulin Aleksinkin olevan jossain huoneessa. Oliko hän elossa? Joonas huomasi sen ja kysyi, saisinko puhua. Lääkäri vastasi myöntävästi. "Onko Aleksi elossa? Missä muut on?" Kysyin hädissäni. Äitikin tuli viereeni. "Muut on ulkona tai sitte siellä Aleksin tykönä. Mä en tiiä sen tilannetta." Hän vastasi rauhallisesti. Ahdistuin entisestäni. "Mun on pakko tietää, miten sillä menee." Sanoin.