Like A Brother

88. Luku|Alle metrin levyinen sänky

Joonaksen POV:

Huolestutti vähän Aleksin puhelun takia. Oliko jotain sattunut? Jonkin ajan kuluttua kuulen ovikellon soivan. Menen avaamaan ja nään hyysteerisesti itkevän Aleksin. Hän romahtaa eteisen lattialle ja pudottaa ulkovaatteensa. Äiti tulee katsomaan, mitä tapahtuu. "Aleksi?" Polvistun tämän viereen ja halaan tätä. Äitikin tulee viereen. "Me erottiin!" Aleksi huutaa itkun keskeltä. Järkytyn kuullessani nuo kaksi sanaa ja tunnen alkavani itkeä. Jos asia kosketti minuakin näin, en voinut edes kuvitella Aleksin oloa. Aleksi siirtyi halaamaan minua ja itki edelleen hysteerisesti. En kyllä olettanutkaan sen loppuvan. "Aleksi. Yritä hengittää, äiti tuo sulle vettä." Sanoin ja katsoin äitiä merkitsevästi. Tämä meni hakemaan vettä tuolle.

"Joonas mä kuolen! En saa happee!" Tämä huusi. Kyyneleeni valuivat, mutta minun täytyi nyt olla tukena. Halasin tätä tiukemmin ja silitin tuon selkää. Äiti toi Aleksille vesilasin ja ojensi sen minulle. "Aleksi. Juo vettä. Se helpottaa." Sanoin ja pian näin tuon kärsivät ja kyynelistä märät kasvot. Punoittavat ja turvonneet silmät, sotkuiset hiukset, kaulassa Ollin tekemiä muistomerkkejä. Noilla hän oli merkannut Aleksin omakseeen. Tuo otti lasin tärisevään käteensä ja asetti sen huulilleen. Sitten hän joi vähän vettä ja istui nojaten seinään. Tämä kuivasi kyyneleet hihaan ja katsoi surullisena minua yrittäen hymyillä vähän.

Ollin POV:

Itkin lattialla ja isä oli vieressä. "Mee pois! Anna mun olla rauhassa!" Huusin. "Meen kyllä. Mut yritä rauhottua ja mennä nukkumaan." Isä vastasi. Nyökkäsin ja tuo meni alakertaan. Nousin sängylle istumaan. En enää huutanut. Istuin vain siinä kyyneleet silmissä. Miten Aleksi voisi ikinä antaa anteeksi? Ei meidän tilanne ollut mitenkään huono. Olimme täydellisiä. Pilasin kaiken. Aivan kaiken! Pelkään, että Aleksi löytää uuden. Paremman. Kertoo tälle, kuinka kusipää olen. Kertoo, kuinka esitin, että välitän. Niin välitänkin, mutta ei siltä näyttänyt. Aleksi varmaan polttaa vahvistimet, kortin ja poistaa kuvamme, numeroni eikä enää ikinä halua nähdä minua. Tämä hylkää myös muut jätkät ja vaatii päästä muuttamaan heti pois.

Kaaduin selälleen sängylle. Päätän katsoa puhelinta, vaikka tiedän, että se saattaisi alkaa ahdistaa entisestään.

WhatsApp

Aleksi❤: Anteeks Olli...

Aleksi❤ esti sinut

5 runkkaria ja Aleksi

Aleksi❤ poistui

Tommi😎: ?!

Niko😈: Apua! Mitä? Olli! Selitä!

Joel💅: Mitä?! Pikku Allu?

En voinut vastata. En tässä mielentilassa. Paiskasin puhelimen sängylle ja nousin taas istumaan. Hyvästi Aveksi...

Ei ehkä ollut hyvä idea, mutta halusin miettiä, mitä kaikkea olimme Aleksin kanssa kokeneet: Kun tutustumisen jälkeen nukuin tämän kanssa, ensimmäinen pusu, jonka annoin tälle. Se oli niin söpöä. Aloin hymyillä. En tiedä, miksi tämä helpotti. Kun nukuin sohvalla ja Aleksi tuli viereeni. Kun suutelimme ekan kerran ja istuimme sylikkäin tämän sängyllä. Kun kävimme suihkussa yhdessä ja pesin tuon hiukset. Kun tämä tuli sairaaksi ja lähdin koulusta tämän takia. Otin myös turpaan, Aleksin takia...

Hengitin syvään. Olin nyt pääosin rauhoittunut. Kävelin lipaston laatikolle ja otin sieltä verisen Pandanan. Haistoin sitä. Olisipa se tuoksunut Aleksille. Mutta se tuoksui tai siis haisi vain verelle. Aleksin verelle. Näin sänkyni vieressä vaatekasan. Siellä oli Aleksin harmaa huppari. Menin hakemaan sen ja painoin kasvoni siihen. Vaikutin siltä, kuin minut olisi jätetty, eikä Aleksi. Olin mustasukkainen. Nythän mitään ei laskettaisi enää pettämiseksi. Tunsin Aleksin ja tiesin, ettei tämä mennyt kotiin. Meni varmaan jollekin jätkistä. Mitä jos...? Ei. Ei hän voisi. Ei.

Joonaksen POV:

Katsoin Aleksia ja tämä katsoi minua. Katsoin tätä vakavana. Aleksi oli vähän rauhoittunut. Tämän läpimärät kasvot kiilsivät lampun valossa. Hän katsoi lattiaa vieressään. "Haluuks sä puhuu siitä?" Kysyin varovasti ja harkitsematta. "En mä pysty nyt." Tämä vastasi. "Voijaanko mennä sun huoneeseen?" Hän kysyi. Nyökkäsin ja nousin ylös. Aleksi ripusti takkinsa naulaan ja kävi vuemässä lasin keittiöön. Sitten tämä tuli istumaan viereeni sängylle. "Kiitti ku sain tulla." Hän sanoi. Halasin tuota.

Aleksi tutkiskeli sormiaan ja kun tämä nosti päätään, kiinnitin huomiota taas mustelmiin tuon kaulassa. Hän huomasi sen ja veti hupun päähän. "Sori." Sanoin nolostuneena. "Ei se mitään." Hän vastasi ja katsoi taas käsiään. Tämä ei enää itkenyt. Oli kuitenkin hyvin apean näköinen. "Se jätti mut." Tuo sanoi hiljaa nostamatta katsettaan. Olin vain hiljaa. En ole hyvä tällaisessa. Nyökkäsin vain. "Se sano, et juttu ei toimi, jos se vaan miettii koko ajan, et millon se loppuu." Aleksi kertoi. "Mulla on hirvee ikävä sitä ja mä rakastan sitä niin paljon." Tuo sanoi ja näin taas kyyneleen. Siirryin taas halaamaan tätä. "Mä tiesin, et erotaan jossain vaiheessa, mut en aatellu, et se tapahtuis nyt. En ollu miettiny asiaa enkä valmistautunu. Luulin, et kaikki on hyvin." Tuo sanoi.

Timeskip 30min:

"Laitanks mä sulle patjan?" Kysyin. Aleksi ilmeisesti mietti hetken. "Voinks mä nukkuu sun vieressä?" Tuo kysyi. Katsoin alle metrin levyistä sänkyäni. "Öööm, no jos sä haluut." Vastasin. "Miten sä meinasit tohon mahtua, jos mäki nukun siinä?" Ihmettelin. "Kyl me mahutaan." Aleksi sanoi hymyillen. Selvä sitten.