Like A Brother

100. Luku|Onneks mulla on sut

🔥The last chapter!🔥 Kiitos ihan helvetin vitusti kaikki jotka ootte lukenu tän koko paskan! Ja varsinki ne, jotka laittaa ihania kommentteja ja huomauttaa mun kirjotusvirheistä.<3

<><><><><><>

Ollin POV:

Soitimme jätkien kanssa Tommin perheen autotallissa. Tietenkin olin mukana, mutten ehkä ihan täysillä. Mielessä pyöri Aleksi. En ollut enää niin surullinen tämän muutosta. Onneksi. Mutta tietenkin se harmitti. En tiedä, saisinko enää ikinä nähdä tuota pörriäistä, Pikku Allua, lumisiiliä, Alestusta, Aveksia, Juliusta, mun vauvaa. Rakkaalla lapsella on monta nimeä. Enkä saa itseäni edes soittamaan tälle tai laittamaan viestiä. En vain tiedä, mitä sanoisin. Ehkä hyvästi tai hyvää matkaa. Joo ei kyllä. Kuulostaa vaan tyhmältä ja deepiltä. Ehkä vain sopisin nyt itseni kanssa, että viimeiset sanani Aleksille olivat, että ehkä näkisimme vielä. Ja Aleksi oli sanonut, että ehkä. Perjaatteessa tuo kertoi jotain. Ehkä. Vittu ehkä, ehkä, ehkä! Saatana päätä nyt! Mutta missä yhteydessä tai tilanteessa muka näkisin tämän vielä?

Aleksin POV:

Join masentuneena kahviani lattialla ja söin salaattia. Tuntui tyhjältä. No vittu varmaan ku huoneessa ei oo kirjaimellisesti ku minä. Saan korvasyövän, ku äiti imuroi olohuonetta. Kävin viemässä roskat roskiin ja aloin pyyhkiä ikkunan reunalta ja pistorasioiden päältä pölyjä. Sitten äiti toi imurin huoneeseeni ja kertoi, että lähtöön olisi enää tunti. Nyökkäsin ja konttasin imurin luo. Oikeesti mitä mä teen mun elämällä?

Tommin POV:

"Miten te muute meinasitte? Että jäättekö yöks vai meetteks illalla kotii?" Kysyin. "Ööääähh...mä voin kyl jäädä jos se käy sun porukoille." Joonas vastasi. "Joo mäki." Joel ilmoitti. "No pitäiskö sit kysyy?" Niko ehdotti. Tällä oli edelleen lippis ja aurinkolasit. Jätkä näytti apinalta, koska korvat olivat vääntyneet ulos lippalakin alta. "Joo, mä voin käyä." Sanoin.

Joonaksen POV:

"Jääks sää?" Kysyin masentuneen näköiseltä Ollilta. "Öö, en mä tiiä." Tämä vastasi. "Oothan ok? Siis Aleksin kans." Varmistin ja istuin tämän viereen. "Joo. Kai mä oon. En mä tiiä miks musta vaan tuntuu tältä." Olli sanoi. Nyökkäsin. "Kyl mä ymmärrän. Eikä siinä oo mitään ihmeellistä." Sitten Tommi tuli takaisin autotalliin. "Saatte te jäädä, mut mun vanhemmat ei sit kuulemma ota vastuuta tästä apinalaumasta." Hän ilmoitti. "No ei tarvikkaa. Jos Porkoo ei lasketa, nii me osataan olla fiksusti." Joel sanoi. "No haistappa kuule ittees." Sanoin tälle. "Jääks Olliki?" Tommi kysyi. "Joo." Tämä vastasi. "No mennääks me sit sisälle?" Tommi kysyi. "Me tullaan Ollin kans perässä." Ilmoitin. "Okei."

Aleksin POV:

Timeskip 1h:

"Aleksi! Nyt lähetään!" Kuulin isän huutavan ovelta. Olin jäänyt katsomaan paperinpalaa, jonka olin löytänyt seinälistan välistä. Taittelin sen taskuun ja kävelin huoneesta ulos. Nyt suljin tuon oven viimeisen kerran. Istuin auton takapenkille ja auto lähti liikkeelle. Katsoin haikeana ikkunasta maisemia, jotka joudun samalla hyvästelemään. Koulu, lukio johon en ikinä pääsekään, lähikauppa, pitseria, Joonaksen ja Ollin kodit. Jouduimme ajamaan näiden kaikkien ohi. Myös sen tien, jota kävelimme sillon. Meidän syyskävely. Aloin hymyillä. Nojasin kyynärpäällä auton käsinojaan ja otin pipon pois. Tarkistin puhelimesta oliko kukaan soitellut tai laittanut viestiä. Eipä ollu. Ei edes Olli.

Matka kestäisi kolme tuntia. Laitoin kuulokkeet korville ja Spotify-soittolistan soimaan. Katsoin ikkunasta viliseviä puita ja vastaantulevia autoja. Aloin miettiä Ollia. Ollia, jolla oli turvalliset kädet, jotka aina tarvittaessa halasivat minua ja tämän venytykset, joista yksi oli aikalailla sitä parasta vitriinikamaa. Epäonnistuneesti pestyjen nimikirjainten takia. Tämän hiukset, joita tykkäsin laittaa saparoille. Toivottavasti Ollin paita ei menetä tuoksuaan heti. Oli ikävä, muttei silleen huonolla ja epätoivoisella tavalla.

Otin taskustani taittelemani paperinpalan. Se oli Ollin käsialaa ja siinä luki: Mä oon ikuisesti sun Romeo<3. Ehkä me nähään vielä joskus, Ovvi. Mä en ikinä korvaa sua millään.

Ollin POV:

Muut menivät sisälle. Joonas oli sanonut, että menisimme myöhemmin perässä. Katsoin tätä vähän kysyvästi. "Aijoks sä soittaa Aleksille enää?" Hän kysyi. "En mä tiiä." Vastasin ja katsoin Tommin rumpuja. "Mut ehkä me pidetään vielä yhteyttä...joskus." Jatkoin. "Okei." Porko vastasi ja nojasi minuun.

"Millanen teijän suhde sun mielestä oli?" Tämä kysyi. Mietin hetken. "No...mun mielestä se oli hyvä. Mä rakastin sitä ja Aleksi sano monta kertaa rakastavansa mua. Ei meillä ollu mitää isoja ongelmia." Sain vastattua vähän epämääräisesti. Joonas nyökkäsi. "Sähän voit vaikka kesällä nähä sitä. Tai jollain muulla lomalla." Tuo sanoi. "Nii." Joonas halasi minua. "Meillä kaikilla tulee ikävä sitä. Meijän junnu." Hän sanoi vielä. Onneks mulla on sut.

<><><><><><>

Huomaa kyllä, etten osaa lopettaa tarinaa järkevästi. Mut tänää alkaa uus kirja! (Like A Blood Brother)🔥😎 Ja sitäki tulee aina joka päivä, paitsi jos mulla iskee masennus tai joku muu kriisi. :) Mä joka päivä töitä teen...