Like A Brother

71. Luku|Mun hymypoika

Mä en kestä tota Ollin haalaria tarvin samallaisen!🤍🗯

<><><><><><>

Joonaksen POV:

Päätin pitää taukoa kouluhommista ja otin akustisen kitaran seinältä ja punaisen plektran pienestä purkista. Istuin sängylle ja aloin viritellä samalla miettien, mitä kappaletta alkaisin seuraavaksi harjoitella. Päätin alkaa harjoitella Skorpionsin kappaletta Still Loving You. Siinä saattaisi mennä aikaa, koska biisi kestää sen kuusi ja puoli minuuttia, mutta olin jo pitkään halunnut opetella sen. Etsin läppäriltä nuotit ja aloin soittaa.

Nikon POV:

Harjoittelin keittiön pöydän ääressä kokeeseen. Sitten katsahdin kelloa. Vois alkaa syömään jotaki. Iskä oli soittanut, että tulisi kotiin pian. No ehkä tämä voisi sitten tehdä ruuan. Uusi paistinpannu maksaisi kuitenkin.

Tommin POV:

Olin huoneessani katsomassa elokuvaa. Otin kännykän ja päätin laittaa ryhmään viestiä.

WhatsApp

5 runkkaria ja Aleksi

Minä: Mites menee?

Niko😈: Kokeisiin harjottelu etenee huimasti ja on nälkä.

Joel💅: Moilanen. Ota jäätelö.

Niko😈: Joo.

Joonas🤪: Mä en jaksanu harjotella kokeisiin, nii rupesin soittaa skittaa.

Minä: Mitä biisii? Ihan vaan kissan puolesta kyselen.

Joonas🤪: Still Loving You.

Minä: Nice.

Joel💅: Missäs Olli ja Pikku Allu on?

Niko😈: No mitäpä luulet? Ne on siellä sairaalalla opettelemassa yhdessä miehen anatomiaa.

Joel💅: Aa joo, totta. Ku Aleksihan ei nyt pääse kouluun nii Olli toimii tukiopettajana.

Joonas🤪: Mä en sit ota turpaan, ku ne lukee nää.

Minä: Enkä mä. Poistunki itseasiassa paikalta. Nyt tuntuu et elokuvan kattominen ois parempaa ajankulutusta.

Joelin POV:

WhatsApp

5 runkkaria ja Aleksi

Minä: Pitäiskö muuten ryhmän nimi vaihtaa?

Niko😈: No?

Minä: Siis ihan vaan 6 runkkaria.

Joonas🤪: No eii. Aleksi on puhdas.

Minä: No joo.

Niko😈: Porko älä sano liian aikasin.

Joonas🤪: En en.

Joonaksen POV:

Jatkoin soittamista. Kun se alkoi jo sujua, kuulin äitin huutavan keittiöstä. "Onks se Still Loving You?" "Joo." Huudahdin takasi. "Hyvältä kuulostaa." Hän sanoi. Jee.

Aleksin POV:

Pidin kyynelten kasteleman hupparin kauluksesta kiinni ja Ollin toinen käsi oli poskellani. Sillä, jossa ei ollut naarmuja. "Muistat sä ne kamerat?" Olli kysyi painaen otsamme yhteen. "Muistan." Vastasin ja suutelin tätä uudestaan. "Aleksi..." Tuo yritti, mutten antanut tämän puhua.

Timeskip 3 päivää:

Olin saanut koulukirjani sairaalaan ja tehtävät sain viestillä. Olli ei ollut käynyt sunnuntain jälkeen. Tämä oli vaikuttanut, ettei kaikki ollut ihan hyvin. Tai ehkä se vain johtui siitä kamerajutusta. Oli se kieltämättä aika inhottavaa. Sitten muistin, että nyt oli joulukuun ensimmäinen päivä. Kurkotin muumikalenterin pöydältä ja etsin ykkösluukun. Nallen muotoinen suklaa.

Ollin POV:

Tänään menisin vihdoin käymään Aleksin luona. Olin kerännyt itseäni kolme päivää ja valmistautunut kertomaan...siitä. "Miten mä alotan? Mä en ees haluis kertoo, mut on pakko." Sanoin Joelille. Tämä asetti kätensä olkapäälleni. "Kyl Aleksi ymmärtää. Se ei ollu sun vika." Hän sanoi. "Nii kai. Toivotaan." Vastasin ja nojasin tuohon.

Koulun jälkeen:

Lähdin mopolla suoraan sairaalaa kohti. Ehei vittu. Taas Aleksin vanhemmat olivat edessä. No, menisin kai sitten samaan aikaan. Sattumalta. Miksen saisi käydä siellä, kun me sentään seurustelimme? En tosin tiedä, kuinka kauan. Kävelin sisälle ennen noita. Juoksin portaat ylös ja Aleksin ovelle. "Olli." Tämä sanoi iloisena, kun tulin huoneeseen. "Moi rakas. Sun vanhemmatki tulee kohta." Aleksi nyökkäsi. Istuin tuolille. "Saattuuko?" Kysyin avaten samalla takkini. "Joo. Mut kaikki on nyt silleen hyvässä asennossa, että ne voi parantua." Hän sanoi hymyillen. Sitten ovi aukeaa ja Aleksin vanhemmat tulevat sisälle. "Moi." Matti sanoo katsoen minua. "Moi." Vastaan ja yritän hymyillä. Haluun olla hyvä tyyppi. Minulla oli nyt paljon näytettävää. Olinhan se, jonka takia Aleksi joutuisi muuttamaan. Vanhemmat istuivat sängyn toiselle puolelle. "Millanen olo?" Sari kysyi Aleksilta. "Hyvä." Tämä vastasi. Näin sivusilmällä Matin katsovan minua. En aikonut katsoa takaisin. "No entä sattuuko kuin paljon?" Tuon äiti jatkoi. "Aika paljon, jos liikahdan. Mut pitää vaan oottaa." Aleksi vastasi. Liikahdan? Tarkoittiko tuo, että jos tämä sitten liikkui vähä enemmän, niin silloin oikeasti sattui? Ja mitä me olimme tehneet muutama päivä sitten? Katsoin käsiäni. Istuin kirjaimellisesti siinä hiljaa ehkä vartin, kun Aleksin vanhemmat olivat paikalla. Puhuisin tälle vasta, kun nämä olisivat lähteneet.

Ovi sulkeutui ja Aleksi käänsi katseensa minuun. Tein samoin. "Olli saanks mä selittää sen kamerajutun?" Hän kysyi. Nyökkäsin ja jäin odottamaan. "Mulle oli kerrottu niistä kameroista aikasemmin ja se kävi mielessä. Mut mä vaan halusin sua niin helvetisti. Anteeks, mä en tiiä, mitä mä aattelin. Olin sekasin." Hän sanoi. Nousin nopeasti ylös ja kävelin tämän eteen. Nostin tämän leukaa ylös ja katsoin häntä silmiin. "Älä pyydä anteeks. Älä sano mitään." Sanoin ja yhdistin huulemme. Pidin tämän poskista kiinni ja Aleksi asetti kätensä omieni päälle. "Aleksi, ei se haittaa. Ei sillä oo väliä. Mut muista aina, et mä rakastan sua." Sanoin ja siirsin tämän hiuksia otsalta. "Mäki rakastan sua." Tuo sanoi hymyillen. Jatkoin tämän suutelua ja tunsin Aleksin hymyilevän edelleen. Mun hymypoika.

<><><><><><>

Jos mun pitäis kuvata tätä tarinaa yhellä emojilla, nii se olis tää 🎢.