Like A Brother

55. Luku|Sininen valo

"Millon mä saan lähtee?" Kysyin katsoen lääkäriä. "No katotaan nyt vielä hetki. Sulla on aika paljon palovammoja ja haavoja. Pitää myös tarkistaa, ettei oo murtumia." Tämä sanoi. En kyllä halunnut lähteä, jos Aleksi joutuisi jäämään. Ja varsinkin, jos en saisi tietää, miten tällä menee.

Minulle alettiin laittaa jotain kylmägeeliä palovammoihin. Sattu aivan saatanasti. Sitten ne sidottiin. Isoimmat palovammat olivat käsivarressa, reidessä ja pohkeessa. Näin takkini roikkumassa tuolinkaiteella. Sitten muistin huivin ja Aleksin tikit. Mitä, jos ne olivat uudestaan auenneet. "Joonas, voiks sä soittaa jollekki ja kysyä Aleksista?" Kysyin. Huomasin, että rauhottava oli vaikuttanut, sillä minua väsytti. Joonas soitti Joelille. Hetken päästä tämä lopetti puhelun. "Ne oli Tommin kaa ulkona ja Niko on siellä Aleksin kans." Tämä sanoi. "No soita Nikolle." Sanoin turhautuneena. "Olli, rauhotu." Äiti sanoi. "En mä voi." Sanoin surullisena. Aloin itkeä. Entä jos hän ei selviä? Tällä ei ollut edes kypärää silloin päässä. Minulla oli ja se kuulemma oli pelastanut minut. En voisi kuvitella elämää ilman Aleksia. En saisi mielenrauhaa, jos en pian saa tietää tämän vointia. "Mä meen soittaa sille." Joonas sanoi ja käveli käytävään. Äiti otti minua kädestä. "Kulta mä tiiän, että tuntuu tosi pahalta, mutta älä pura sitä Joonakseen. Se on ollu täällä jo kaks tuntia ja on itekki varmasti rikki ja väsyny." Tämä sanoi. Aloin katua, että olin ollut niin tyly ja melkein huutanut. Miksen ollut voinut puhua vaikka Joonakselle, joka oli ollut tässä koko ajan? Miksi ainoa, mitä koko ajan halusin, piti olla Aleksi? Nyökkäsin äidille ja katselin sidettä kädessäni. Sen alta kutitti aivan helvetisti, mutta nyt ei voinut mitään.

Joonaksen POV:

Minua väsytti jo ihan hirveästi. En nyt kuitenkaan voinut mennä kotiin. Istuin käytävän tuolille ja soitin Nikolle.

Niko: Moi. Oota hetki, mä meen käytävään.

Minä: Joo.

Niko: Hei, mä nään sut, ollaan samalla käytävällä.

Minä: Okei, mä tuun sinne.

Lopetin puhelun ja lähdin kävelemään Nikon luo. En ollut edes herännyt aikaisin ja kellokin oli vasta yhdeksän. Miten minua väsytti näin paljon? Hieroin nopeasti silmiä ja Niko halasi minua. Halasin tätä takaisin. "Kaikki hyvin?" Hän kysyi. "Ööm, joo Olli on ihan hyvässä kunnossa, se heräs vasta." Sanoin. "Eiku tarkotin sua. Sä näytät tosi väsyneeltä." Hän sanoi vähän huolestuneena. "Niin mä oonki. En tiiä miks." Sanoin kuulostaen surulliselta. Niko halasi minua uudestaan. "Sun pitäis nukkua." Jalkani eivät kyllä jaksaisi kauaan. "Mut en mä voi. Entä Aleksi ja Olli? Ainii, Olli käski mun selvittää, miten Aleksilla menee." Sanoin stressaantuneena. Niko veti minut istumaan sohvalle. "Hei. Joonas. Mä voin mennä kertoo sille. Sun pitäis levätä." Tuo sanoi. "Joo mut huomenna on koe. Mä en oo harjotellu tarpeeks ja pakko saada ainaki seiska." Sanoin. Niko otti käsivarsistani kiinni. "Joonas. Ei mitää hätää. Mä lähetän sulle kuvan, mihin oon tiivistäny ne kokeen asiat. Kerkeet harjotella aamulla ja hypäreillä." Hän sanoi. "Okei. Sanoks sä Ollille, et mä lähin?" Niko nyökkäsi ja nosti minut ylös. "Mä laitan iskälle viestiä, et käy viemässä sut." Hän sanoi ja otti puhelimen taskusta pitäen toista kättään olkapäälläni. "Kiitti." Sanoin. Sitten tuo laittoi puhelimen taskuun. "Heippa Joonas." Hän sanoi ja antoi pusun poskelleni. Tämä käveli takaperin Aleksin huoneen ovelle hymyillen. Katsoin häntä hölmistyneenä, mutta hymyilin sitten takaisin ja lähdin kävelemään ulos.

Tunsin poskien punastuvan äskeisestä. Se varmaan johtui siitä, ettei kukaan ollut koskaan pussannut minua. En ollut ihastunut Nikoon.

Nikon isä odotti minua ovien edessä auton kanssa. Menin istumaan takapenkille.

Nikon POV:

Laitoin Ollille viestiä.

WhatsApp

Minä: Mikä sun huoneen numero on?

Olli🥵: 206. Tiiäksä missä Joonas on?

Minä: Mä kerron sit ku tuun.

Olli🥵: Okei.

Saavuin Ollin huoneen ovelle ja koputin. Lääkäri tuli avaamaan ja kerroin olevani Ollin kaveri. Näin Ollin makaavan sängyllä ja tämän äiti oli vieressä. Istuin tuolille, jossa Joonas luultavasti oli istunut. Katsoin Ollia vakavana. "Miten sulla menee? Tai et tiiäkkö millon pääset pois?" Kysyin. "En mä tiiä millon pääsen, mut elossa näyttäsin olevan. Mulla on aika paljon palovammoja ja haavoja." Tämä sanoi. "Aletaan nyt tarkistaa murtumia, nii teijän pitäis mennä hetkeks käytävään, ku toi säteily on niin voimakas." Lääkäri sanoi tarkoittaen minua ja Katjaa. Kävelimme käytävään.

Ollin POV:

Päälleni laitettiin lyijymatto, joka painoi aika paljon. Sitten huoneeseen laitettiin sininen valo ja lääkäri oli mennyt jonnekin verhon taakse säätämään asioita koneella. Ei kestänyt kauaa, kun valo lähti pois ja matto nostettiin päältäni. Sitten tämä katsoi hetken kuvia luistani. Nyt selviäisi, oliko minulla murtumia. Muistin, että minun piti kysyä Joonaksesta ja Aleksista. Olikohan Joonas suuttunut minulle? Tai luuliko tämä, että minä suutuin? Voi vittu. Ja kauanko kestää katsoa, onko murtumia? Alkoi tuntua, että tarvitsisin pikkuhiljaa toisen rauhottavan, jos en saisi tietää Aleksista. Huomasin taas syyttäväni kaikesta itseäni.

Tommin POV:

Näimme Joonaksen kävelevän Nikon isän autoon. Menimme kysymään, voisimmeko päästä samalla kyydillä. "Paitsi että Niko jää tänne sitte yksin." Muistutin. "Mä tuun tänne sitte takas ja Ollin äiti on paikalla. Kyllä se Nikoki tulee yöksi kotiin." Tämän isä sanoi. "Tietääkö Aleksin vanhemmat edes?" Kysyin. "Öö, en mä tiiä." Joonas sanoi. Hän varmaan nukahtaisi kohta.

<><><><><><>

Mä ilmotan jo tässä, että seuraavassa luvussa selvii jotain aika järkyttävää.🦖