Like A Brother

73. Luku|Brum brum auto

Joonaksen POV:

"Sä voisit soittaa Aleksille vaikka kitaraa. Se tykkää siitä. Ja vaikka se olis sulle vihainen, nii ehkä sen on helpompi antaa anteeks, jos näytät, kuin paljo oikeesti rakastat sitä." Sanoin Ollille. Tämä nyökkäsi. "Joo. Kiitos ja anteeks ku olin nii hyökkäävä." Hän sanoi. "Ei se mitään. Se on ymmärrettävää." Yhtäkkiä Olli laittaa kätensä olkapäälleni ja pussaa minua. "Heippa." Tuo sanoo hymyillen ja kävelee toinen käsi taskussa ulos. Ovi menee kiinni ja jään hämmentyneenä seisomaan siihen.

Ollin POV:

Kävelen kotiovelleni ja sisään. Juoksin yläkertaan ja istuin sängylle. Nyt pitäis miettiä, mitä voisin soittaa Aleksille. En kyllä aijo mennä sairaalaan. Nään hänet sitten, kun tämä tulee kotiin. Jouluna.

Hetken mietinnän jälkeen mieleen tuli Bon Jovin kappale Always. Vähän kun sanoja muuttaisi enemmän meille sopivammiksi. Soittaisin sen sitten akustisena versiona. Otin kitaran ja löysin nuotitkin. Samassa äiti tuli huoneeseeni ja istui sängylle. "Mukava, ku sä soitat." Hän sanoi. "Mm." Vastasin. "Mä haluun soittaa Aleksille. Sitte ku se palaa kotiin." Sanoin. "Voi rakas, se on ihanaa." Äiti sanoi. "Älä ala itkemään taas." Sanoin hymyillen. "En en." Tämä sanoi ja kuivasi silmänsä. "Mä meen tekee ruokaa." Nyökkäsin ja jatkoin soittamista.

Timeskip 23.12.:

Aleksin POV:

En ollut nähnyt Ollia melkein kuukauteen. Se masensi. Mutta tänään pääsisin vihdoin kotiin ja joululomakin alkoi tänään. Sen jälkeen pääsisin kouluunkin. Jollain tavalla pelotti nähdä Olli. Huomenna tämä tulisi käymään luonani. Äiti ja iskä olivat sanoneet, että menisivät sillä aikaa käymään sukulaisilla. Alkoivatko he vihdoinkin lämmetä asialle? Muutosta ei oltu puhuttu. En tiedä, mikä asian laita oli.

Lääkäri tuli huoneeseen ja pyysi minua kokeilla kävelyä. Pääsin itse nousemaan ylös sängystä ja kävely onnistui huoletta. Mihinkään ei sattunut. "Miltä tuntuu?" Tämä kysyi. "Hyvältä. Paremmalta, ku sängyssä makaaminen." Vastasin hymyillen. Lääkäri naurahti ja kertoi vanhempieni tulevan pian. Aloin kerätä tavaroitani kasaan. Myös Ollin antaman kypärän. En voi uskoa, että tämä oli antanut sen minulle. Tuo oli nyt kuitenkin vähän naarmuinen. Olin itsekin.

Äiti ja isä tulivat hakemaan. Istuin auton takapenkille. Autosta tuli mieleen, kun Ollin äiti oli saanut tietää meistä. Ja kun tämä oli halannut meitä. Sitten illalla hän oli käynyt viemässä minut kotiin ja Olli oli suudellut minua, kun nojasin autoon. Aloin ikävöidä sitä.

Ollin POV:

Nyt alkoi joululoma ja huomenna toivottavasti näkisin Aleksin. Hän oli varmaan vihainen minulle. Ymmärrettäväähän se oli. Halusin pyytää kunnolla anteeksi. Siksi soittaisin tälle sen kappaleen. Vahvaritkin olivat tulleet muutama päivä sitten. Ajattelin, että kävisin viemässä ne huomenna illalla Aleksin kotiovelle, koputtaisin vain oveen ja lähtisin. Se lahja, jonka aijoin lisäksi antaa, oli vain kortti. Olin kyllä tehnyt sen itse, mutta säälittävähän se oli. Aluksi tämä luulisi, että ainoa lahja olisi se, mutta myöhemmin toisin oikean lahjan.

Soitin kappaleen vielä kerran läpi. En kehdannut laulaa, koska äiti ja isä olivat alakerrassa. Sitten menin alas. Äiti oli koristellut joulukuusen ja isä makseli vuoden viimeisimpiä laskuja. "Mä meen huomenna seittämän aikaan käymään siellä Aleksilla." Sanoin. "Joo, se käy." Äiti sanoi. "Sanoppa, että tulee käymään täälläki." Isä sanoi. "Ainii, sä et oo vielä tavannu sitä." Muistin. "Oikein mukava poika." Äiti sanoin hymyillen. Aloin itsekin hymyillä. Tottakai mielessä kävi välillä sekin, että tämä saattoi olla vihainen minulle. Jos näin oli, tekisin kaikkeni pyytääkseni anteeksi ja hyvittääkseni sen. En aijo menettää häntä. "Mä sain ne vahvarit paketoitua, nii voisiks sä iskä käydä sitte viemässä ne mun kans? Sitte myöhemmin." Kysyin. "Joo tottakai."

WhatsApp

5 runkkaria ja Aleksi

Joel💅: Mitä jengi meinaa jouluna tehä?

Niko😈: Oon vaan kotona perheen kans. En saa ees lähtee käymään kellään.

Joonas🤪: Niko voinks mä tulla käymään sit jossai vaiheessa?

Niko😈: Joo.

Tommi😎: Mäki oon vaa kotona.

Minä: Mäki oon kotona.

Aleksi❤: Joo sama.

Sitten Aleksilta tuli yksityisviesti.

Aleksi❤: Olli?

Minä: Aleksi?

Aleksi❤: Mä en oo sulle vihanen. Anteeks ku en sanonu mitään sillon.

Minä: Ei haittaa, mä ymmärrän ja mä oon pahoillani. Onks kaikki hyvin?

Aleksi❤: Kaikki on hyvin. Mä en syytä sua, se ei ollu sun vika.

Minä: Kiitos Ale.

Aleksi❤: Sano vaan rakas.

Minä: KIITOS RAKAS!❤

Aleksi❤: Ei haittaa, vaikka tulisitki ennen seiskaa. Eikä haittaa, vaikka olisit pidempään, ku tunnin.

Minä: Mitä jos sä tuut meille yöksi? Iskä haluais nähä sut.

Aleksi❤: Minä kysyn. Heippa Ovvi. Öö, mää oon nytte brum brum autossa.

Minä: Jaha. No heippa sitten. Nuku päikkärit nii rauhotut.

Aleksi❤: Tiiäkkö miten mää rauhottuisin?

Minä: Noni Aleksi. Heippa.

Aleksi❤: Heippa.

Illalla:

Aleksilta tuli taas viestiä.

Aleksi❤: Mä saan tulla yöksi, mut heti aamulla pitää tulla takasi.

Minä: Joo. Muista sitte että mun porukat on kotona nii sun pitää ottaa rauhassa.

Aleksi❤: Joo. Mutta mehän ollaan meillä tunti ennen sitä.

Minä: Nii...

Aleksi❤: Tiiät kyllä.

Minä: Niin tiiänki.

Oli vain yksi asia, joka pitäisi nyt miettiä uudestaan: Milloin annan sen lahjan? Kävin vielä ilmoittamassa alakerrassa, että Aleksi tulisi yöksi ja sitten kömmin väsyneenä sänkyyni.