Like A Brother

65. Luku|Robert

Ollin POV:

Ajoin mopolla kotiin ja matkalla keksin, mitä antaisin Aleksille vahvareiden lisäksi. Se ei kyllä ollut ihmeellinen, mutta halusin tehdä sen. En tiedä, pitäisikö itkeä ideani säälittävyydelle.

Tommin POV:

Joonas nukahti sekunnissa sohvalle. "Aivan." Joel totesi. "En haluu tietää, mitä noi on puuhaillu." Sanoin ja kävelin keittiöön. "Siitä tuli mieleen, et voitais soittaa Aleksille." Joel sanoi ottaen puhelimen esille. Tämä etsi Aleksin numeron ja soitti laittaen puhelun kaijuttimelle. Istuin pöydän ääreen.

Aleksi: Moi.

Joel: Moi. Mites sulla menee?

Aleksi: Ihan hyvin. Sattuu kyl aika paljon joka paikkaan.

Joel: Käviks Olli siellä?

Aleksi: Joo. Äsken lähti.

Joel: No johtuskohan siitä?

Aleksi: Joo varmasti.

Joel: Selvä sitten. Mut aateltiin nyt soittaa ku ei olla nähty pitkään aikaan.

Aleksi: Joo, kiitti. Mites siellä? Missä ootte?

Joel: No siis. Ollaan Nikolla neljästään ja tilanne on sellainen, että mä ja Lalli Tomppa ollaan siivottu ja ne kaks on sammunu sohvalle.

Aleksi: Nonni. No ei kai siinä sitte.

Joel: Joonas tossa kävi oksentaa ja mitä me sen puheista selvää saatiin, nii sillä ja Nikolla oli vissiin ollu vähä jotain juttua.

Aleksi: Ai niiku...?

Joel: Siis ei niin hurjia ku sulla ja Ollilla, mut kuitenki.

Aleksi: Aha. No vitu nice.

Joel: Oli varmasti. Mut moikka.

Aleksi: Moi. Ja kiitti ku soititte.

"Aleksi kuulosti aika iloiselta." Totesin, kun puhelu päättyi. "Nii. Kyl se Olli saa sen mielialan heti paremmaks." Joel sanoi. "Millonkohan Nikon porukat tulee?" Mietin. Joel kohautti olkapäitään. "Toivottavasti huomenna, koska voi muuten olla, et me joudutaan selittää." Hän sanoi. "Jep."

Aleksin POV:

Makasin sairaalasängyssä ja katsoin jotain ohjelmaa, jonka nimeäkään en muistanut ja se kertoi siitä, kuinka paljon se kiinnosti. Talitintti lensi taas ikkunalaudalle ja käveli sitä edestakaisin. Sinäki saatana tuut siihen vittuilemaan. Saakeli. Katsoin talitinttiä niin syvälle sieluun, kuin pystyin ja se tuijotti takaisin. "Jos sä tuut vielä uudestaanki, nii mä annan sulle nimen." Sanoin sille. Olinkohan tulossa hulluksi, kun aloin puhua talitintille? En vieläkään keksinyt, mitä antaisin Ollille joululahjaksi. Kohta alkaisi joulukuu, eikä minulla ollut joulukalenteria. No, ehkä en tarvitsisi. Katsoin taas ajatusteni keskellä talitinttiä, joka näytti suoraansanottuna tyhmältä. Sentään jotain keksin: "Sun nimi on Robert." Sanoin ja hymyilin.

Timeskip 2h:

Ai niin. Mun piti soittaa Ollille. Robertkin oli jättänyt minut. Aika surullista. Etsin Ollin numeron ja laitoin puhelimen korvalleni.

Ollin POV:

Olin harjoitellut kokeisiin ja tehnyt ruuan. Itselleni vain, koska äiti oli mennyt viikonlopuksi mummolle. Isä tulisi ensi viikolla ja lähtisi taas reissuun joulun jälkeen. Aloin soittaa bassoa. Minulla oli sellainen elämäntapa, että harjoittelin koko ajan jotain kappaletta, joko kitaralla tai bassolla. Pitäisikö minun taas harjoitella joku kappale Aleksille? Mutta milloin sitten soittaisin sen? Ehkä sairaalassa. Olisiko se vähän outoa?

Tajusin sitten yhden asian. Oi vittu. Eihän sairaalan huoneissa ole kameroita? Ei saatana, jos joku on kytännyt. Googlasin nopeasti asian. Huh. Kamerat huoneissa on laittomia, jos niistä ei ole ilmoitettu. Eli todennäköisesti niitä ei ollut. Ja helvetin hyvä niin. Aleksi soittaa. Kaaduin selälleen sängylleni ja vastasin.

Minä: Moi rakas.

Aleksi: Moi. Mä soitin sulle nyt.

Minä: Joo huomasin.

Aleksi: Tiiäkkö mitä mä tajusin?

Minä: No?

Aleksi: Että ens viikolla alkaa joulukuu ja mulla ei oo joulukalenteria.

Minä: Hei totta, ei mullakaan. Mä voin lähtä ostaa, jos sä haluut.

Aleksi: Okei. Mä en oo sentää joutunu olee yksin.

Minä: Aivan. No kukas siellä on?

Aleksi: Yks Robert.

Minä: Kuka hemmetin Robert? Onks se joku sun kaveri? Miks en oo kuullu?

Aleksi: Joo se on mun kaveri. Ja et ookkaa ku tutustuin siihen tänää.

Minä: Ai tuliko se sinne?

Aleksi: Joo. Se on käyny monta kertaa.

Minä: Okei.

Ihmetytti vähän, kuka se Robert oli.

Aleksi: Jos sä tuot sen joulukalenterin tänää, nii sit sä saatat nähä sen.

Minä: Ahaa aivan. No mäpä lähen kauppaan.

Aleksi: Joo. Kiitos.

Minä: Heippa rakas.

Kaupassa:

Olin joulukalenterihyllyllä ja mietin, mikä olisi Aleksin kalenteri. Sitten löysin sen. Soitin tälle videopuhelun.

Aleksi: Moi Ovvi.

Minä: Moi Aveksi. Mä aattelin kysyä, et haluukko valita mulle joulukalenterin, ku mä valitsin sulle?

Aleksi: Joo. Mitä siellä on?

Näytin tälle kalentereita.

Aleksi: Stop. Ota toi tosta ylähyllyltä.

Minä: Ai tää? Okei.

Aleksi: Se kuvastaa sua.

Minä: Sunkin kalenteri kuvastaa sua. Mut mun pitää lopettaa, tää kauppa suljetaan kohta.

Aleksi: Joo, heippa.

Kävelin kassajonoon ja katselin, kun ihmiset olivat ostaneet joulukoristeita ja -kalentereita. Kävelin ostosten kanssa ulos ja laitoin ne reppuun. Sitten lähdin ajamaan sairaalalle. Alkoi satamaan lunta. Vittumaista ajaa lumisateessa mopolla.

Aleksin POV:

Huomasin, että ulkona satoi lunta ja pian kuulinkin pienen tömähdyksen, kun Robert tuli ikkunalaudalle. Hetken päästä joku koputti oveen. Luulin sen olevan Olli, mutta petyin nähdessäni lääkärin. Hän tuli ilmeisesti tarkistamaan murtumia ja sykkeen laatua. "Jaha. Sulla on pari tuntia sitte noussu syke aika korkeelle." Tämä totesi tarkastellessaan käyrää. Meinasin valahtaa punaiseksi. "Öö joo, mää tein hengitysharjotuksen." Keksin nopeasti paniikissa. "Aa okei. Ei se siis oo vaarallista." Tämä sanoi.

Lääkäri ehti lähteä, ennen kuin Olli tuli. Hän käveli huoneeseeni hymyillen ja laski kypärän ja repun tuolille. Tämä istui sängylleni. "Meinattiin äsken jäädä kiinni, ku mun sykekäyrää tultiin kattomaan." Kerroin tälle. Olli otti kädestäni kiinni ja silitti sitä. "No missäs se Robert on?" Olli kysyi. Osoitin ikkunaan.

<><><><><><>

Saatte nyt ootta huomiseen, ku opiskeluja on 25h vuorokaudessa, nii en kerkee kirjotella. Tänki tein koulumatkalla.🤸‍♀️