Like A Brother

89. Luku|5 runkkaria...

Jonkin ajan kuluttua olimme käyneet syömässä iltapalan. Ja Aleksi kertoi poistuneensa ryhmästä ja estäneensä Ollin. "Mä en varmaan tän jälkeen oo enää teijänkään kans. Te muistutatte Ollista ja haluun päästä siitä yli. Tai siis en haluu, mut mun pitää." Hän sanoi.

Menin sängylle selälleen ja katsoin puhelinta. "Voinks mä kertoo jätkille, et sä oot täällä?" Kysyin. "Öö, no joo. Voit." Hän vastasi.

WhatsApp

5 runkkaria ja Aleksi

Minä: Aleksi on meillä. Olli saa selittää...

Niko😈: Okei...no pitäiskö ryhmän nimi vaihtaa?

Minä: Varmaan.

Vaihdoit ryhmän nimen 5 runkkaria ja Aleksi nimeen 5 runkkaria

Joel💅: Aika masentavaa. 5 runkkaria...

Minä: Jep...

Tommi😎: Nii, Olli?

Olli🥵: Mä jätin Aleksin.

Niko😈: Miks?

Olli🥵: Sanoin et se ei toimis ku mietin vaa, millon se loppuu...

Joel💅: Mitä hittoa Matela??

Olli🥵: Anteeks...

Tommi😎: Pitäiskö tän jutun antaa nyt olla ainaki huomiseen? Nukutaan yön yli.

Laitoin puhelimen pöydälle. Aleksi ei sanonut mitään. "Jos sä haluut valvoo, nii tos on läppäri. Voit vaik kattoo jotain. Mä alan jo nukkuu. Väsyttää ihan vitusti." Sanoin ja menin sängylle selälleen. "En mä varmaan valvo." Tämä sanoi. Tuo kävi sammuttamassa valot. Ikkunasta kajasti hento katulamppujen valo. Olin ihan seinässä kiinni, että Aleksikin mahtuisi nukkumaan. Kuitenkin yhtäkkiä tunnen, kuinka tämä asettuu puoliksi rintani päälle. Siihen hän nukahti. No ehkä se teki hänen olostaan paremman. Mikä minä olin sanomaan, mikä tuntui hyvältä ja mitä tarvitsi eron jälkeen? Nukahdin itsekin nopeasti.

Ollin POV:

Onneksi Tommi keskeytti keskustelun. Hän ehkä piti puoliani. Luulen muiden olevan vihaisia minulle. Ymmärrän täysin. Oli niin helvetin kova ikävä Aleksia. Vasta noin tunti sitten olin luvannut, että tulevaisuudessa hankkisimme lapsen. Ja nyt olin jättänyt tämän. Halasin harmaata hupparia. Minun pitäisi kyllä palauttaa se. Katselin, oliko huoneessani muita Aleksin tavaroita. No, ei ollut.

Harmitti. Tottakai harmitti. Aleksi oli ollut niin iloinen Tatusta. Ja hän oli ihminen, joka aidosti rakasti minua. Olin vain ajatellut meidän parasta. Pakko meidän oli jossain vaiheessa erota. Ajattelin myös itseäni, enkä olisi voinut elää niin, että mietin vain, milloin olemme ohi. Aleksi ei kuitenkaan ollut estänyt numeroani. En aijo kuitenkaan soittaa, koska muuten tämä estäisi minut. Ja muutenkin, mitä muka sanoisin?

Kaikki olivat jo nukkumassa. Menin lattialle istumaan ja nojasin sänkyyn. Huomasin sitten, että jostain vitun syystä lipastoni jalan alla oli paksu kirja. Öö, mitä? Kömmin lähemmäs ja huomaamattani siirsin jalan lipaston alle vedin kirjan pois ja lipasto tömähti maahan. Samassa tajusin, että perkele. Nyt jalkateräni oli lipaston alla jumissa yritin kääntää sitä, mutten onnistunut niin, että saisin sen pois. Voi vittu. Nyt olin sitten tässä jumissa. Enkä varmasti saisi nostettua lipastoa yhdellä kädellä. Tästä asennosta. Jään sitten näköjään tähän. En edes yltänyt sänkyyni, joten en saanut peittoa tai tyynyä. Joudun nukkumaan eron jälkeisen yön kylmällä puulattialla jalka lipaston alla jumissa. Kaikista pahinta oli kuitenkin, että olen ilman Aleksia. Asetuin selälleen, koska ei ollut muutakaan vaihtoehtoa. Aloin väkisin nukkua.

Aamulla:

Heräsin, kun tunsin jalkani vääntyneen minun nukkuessani. Ai saa... Onnekseni kuulin alakerrasta puhetta. "Äitii!" Huusin ja tunsin jalkani puutuvan. Äiti käveli yläkertaan. "Mitä?" Hän kysyi tullessaan huoneeseeni. Tämä katsoi hetken hölmistyneenä. "Haluutko auttaa?" Kysyin. "Joo joo." Äiti sanoi huvittuneena. Kerroin, miten näin oli käynyt ja tuo vain nauroi.

Aleksin POV:

Heräsin Joonaksen rinnan päältä. Nousin istumaan ja hieroin silmiäni. Astuin varovasti alas sängyltä, etten herättäisi tuota. Otin puhelimen ja istuin lattialle. Aloin katsella kuvia, joissa Olli on. Kaitsoin niitä haikeana. Haluaisin soittaa tälle, kertoa rakastavani häntä ja ikävöiväni valtavasti. Halusin halata ja suudella tätä. Ja niin, että tämä myös vastasi siihen. Eli viime kerta ei ollut riittänyt.

Muistan, kun näin Ollin ensimmäisen kerran. Tulin silloin seiskalle ja Olli oli kasilla. Olin katsellut tätä siitä asti. Hänen hiuksiaan, jotka olivat vielä silloin rastat ja tuon virheettömiä kasvoja. Olli ei ollut koskaan vaikuttanut yhtään pelottavalta, vaikka oli minua vanhempi. En ikinä epäillyt tätä tai tuon tunteita minua kohtaan. Olisiko pitänyt? Vai johtuiko ero tosiaan siitä, mitä tuo oli sanonut? Oli miten oli, rakastaisin Ollia aina. En ikinä unohtaisi tätä. En voisi seurustella kenenkään muun kanssa. En ainakaan uskoakseni. Olli on täydellisin ihminen, jonka olen tavannut. Mutta se ei tarkoittanut, että näkisin hänessä ainoastaan hyvää.

Tajusin, että minulla tulisi ikävä myös Tatua. En varmaan tulisi sitäkään pikkupoikaa näkemään enää ikinä. Voisimmekohan Ollin kanssa olla vielä kavereita? En tiedä. Joel oli joskus sanonut, ettemme voisi olla pelkkiä kavereita. Meidän oli kuulemma luotu toisillemme. Hänen mielestään täydensimme toisiamme ja meidän molempien piirteet kokosivat yhdessä täydellisen kokonaisuuden. Aika ihanasti ajateltu.

<><><><><><>

Jos jengi ihmettelee tota Ollin äksidenttiä nii yks teistä oli onnistunu saamaan jalan jumiin ja laitto viestiä mulle, et lisäisin semmosen kohan tähän. Että tota, kaikki kunnianosoitus Alexmattsonjr.😅❤