Like A Blood Brother

11. Luku|Vihainen, surullinen ja pettynyt

Aleksin POV:

Kierroksia oli mennyt jo kahdeksan. En tiedä pystynkö kauaa jatkamaan. Noora oli lopettanut jo aikoja sitten. Meidän joukkueessa oli enää minä, Tommi ja joku, jota en tuntenut. Niko oli meistä kuudesta ainoa, joka oli lopettanut. Huomasin Ollin näyttävän siltä, että nukkui seisaaltaan ja silmät auki. Tämä nojasi seinään pitäen käsiään puuskassa. Tuntuu, etten ollut nähnyt tätä pitkään aikaan. Tajusin yhtäkkiä työntää Nooran irti minusta. Ilmeisesti vähän liian kovaa, sillä tuo olisi kaatunut, jos ei se kolmas mukana olevista olisi ottanut tätä kiinni. "HeI mItÄ hElVeTtIä Sä TeEt?!" Tuo huusi ja Noora katsoi minua pelokkaana. Kaikki jäivät katsomaan. Ei vittu, mun pitää lähtee. Nyt! Kävelin ottaen seinästä tukea ja katsoen maahan pois olohuoneesta. Menin eteiseen. "Onks kaikki hyvin?" Kuulin jonkun kysyvän olohuoneessa oletettavasti Nooralta. "Joo on." Tämä vastasi. "Mä haluun puhuu sille." Hän jatkoi. "ET VARMASTI PUHU!" Se oli Olli. Havahduin. Tuo kuulosti vihaiselta. Ja syystäkin. Olinhan pettänyt häntä. Oli pakko istua alas. Olin eteisessä kulman takana, ettei kukaan nähnyt minua.

Ollin POV:

"Mitä sää siinä huudat?" Minulle huudettiin takaisin. "Sä et vitus mee puhuu sille! Et enää ikinä! Annat Aleksin olla rahassa!" Huusin Nooralle. "Hei Olli, rauhotu." Kuulin Nikon sanovan. Tämä kuulosti olevan vähiten kännissä. "En mä voi." Sanoin ja olin kävelemässä olohuoneesta pois. Katsoin kuitenkin vielä Joonasta, koska tämä otti kädestäni kiinni. Riuhtaisin käden kuitenkin irti. "No ehkä me vaan jatketaan. Ei täs mitään vakavaa kuitenkaan tapahtunu." Antti sanoo mikkiin.

En nähnyt, mihin Aleksi meni. En oikeastaan edes haluaisi nähdä häntä, mutta koin pakottavaa tarvetta puhua tälle. En tiedä miksi. Meidän joukkueessa oli eniten kilpailijoita jäljellä, joten en ollut juonut niin montaa kierrosta, kuin vaikka Aleksi. Näin tämän jalan eteisen kulman takaa. Pysähdyin hetkeksi. En tiedä, mitä sanoisin tälle. Menin kuitenkin.

Kun Aleksi näki minut, tämä sanoi: "PaInU hElVeTtIiN. Mä En AnSaItSe PuHuA sUlLe." Sentään tämä oli ehkä tajunnut tehneensä väärin. Katsoin tätä surullisena ja päätin myös istua lattialle. "OlLi. Ei." Tämä sanoi itkien. Katsoin tuota hiljaa. "OlLi SuN pItÄä LyÖdÄ mUa! TaI jOs Sä Et HaLuU kOsKeE mUhUn NiI pYyDä JoTaKi MuUtA!" Tuo huusi minulle kyyneleet silmissään. Olin vain hiljaa. Olisin siihen asti, että Aleksi rauhottuisi. "OlLi. Sä Et VoI aNtAa MuLlE aNtEeKs. Mä En AnSaItSe SuA. EtKä Sä AnSaItSe TäLlAsTa KoHtElUa." Tämä sanoi nyt jo rauhallisemmin. Olin tottakai vihainen. Ja surullinen. Ja pettynyt. Mutta Aleksi oli kuitenkin symppis, kun hän yritti puhua, vaikka oli lievästi sanottuna humalassa.

Nousin ylös ja kävelin keittiöön sanomatta mitään vieläkään. Täytin lasin vedellä ja menin takaisin Aleksin luo. Istuin lattialle ja tuo katsoi minua hiustensa takaa. Laskin lasin Aleksin viereen ja aloin tuijottaa käsiäni. "VoIkS sÄ vAaN lYöDä MuA?" Tuo kysyi. "En mä aijo lyödä sua." Vastasin surullisena. "Mu..." "Aleksi. Älä sano mitään." Keskeytin hänet. Hän katsoi minua hetken ja otti sitten lasin käteensä pitäen sitä hetken reiden päällä. Sitten tämä nosti lasin huulilleen.

Timeskip 15min:

"Ja voittajajoukkue on selvillä! Pinkkien joukkue on voittanut illan juomapelin!" Kuulen Antin huutavan. Aleksi nostaa katseensa minuun. "Eks sä aijo mennä?" Tämä kysyi. Puhe oli jo paljon selkeämpää. "En." Vastasin.

"Aleksi." Aloitin. "Mm?" Tuo saa suustaan. "Pitäiskö meijän lähtee, vai haluuks sä jäädä vielä?" Kysyn varovasti. "Miks sä multa kysyt? Ei meijän pidä kahestaan olla." Tämä mutisee. Huokaisen ja asetun tämän viereen seinään nojaten. "Meijän pitäis puhua." Sanon. "Mä tiiän." Tämä vastaa. "Mut mä tiiän et sä oot vihanen mulle. Ja hyvä nii. Mäki oon." Aleksi sanoo. Olen hetken vain hiljaa.

"Se on totta. Mä oon vihainen, surullinen ja pettynyt." Sanon. "Mut mä en aijo lyödä sua. Enkä mä haluu olla vihainen, surullinen tai pettynyt." Jatkan. Aleksi kääntää katseensa minuun. Hän näyttää kysyvältä. "Mikset haluu?" Hän kysyy. Huokaisen ja vaihdan jalan asentoa. "No. En mä vaan haluu mitään negatiivista. Vaikka nekin asiat kuuluu elämään. Haluun vaan et kaikki ois hyvin." Sanon hiljaa ja tuijotan seinää. "Nii mäki. Anteeks Olli." Tämä vastasi ja katsoi käsiään.

Joelin POV:

Meidän joukkue voitti pelin. En itse tosin ollut viimeisenä jäljellä. Ei ollut Ollikaan, ja hänestä en edes tiennyt, mihin oli häipynyt. Kieltämättä näytti äsken siltä, että niillä kahdella olisi asioita selvitettävänä.

"AiJoTtEkS tE jÄäDä?" Joona kysyi meiltä. Kaikki olivat enämmän tai vähemmän kännissä. "JoO." Vastasin. En kyllä ihan tarkkaan muistanut Joonan kysymystä.

"Mitä tehään?" Niko kysyi. Tämä ei vaikuttanut olevan edes kännissä. "Öö En Mä TiIjÄ. MeNnÄäN VaIkKa YlÖs." Sanoin.