Like A Blood Brother

33. Luku|You Are The Reason

Joo-oh, en tiiä, pystynkö jatkaa tän kirjottamista. Mä yritän parhaani, mut on vaan jotenki niin vaikeeta kaikki. Se johtuu vaan musta itestäni ja oon pahoillani jos jotku tykkää lukee tätä.🖤❤

<><><><><><>

Ollin POV:

Olimme saaneet ulkovaatteet päälle ja halasin Aleksia vielä. "Mua vaan harmittaa nyt kaikki. Mut se ei johdu susta, vaan musta." Aleksi mutisee itkuisena. "Voi Aleksi, se on normaalii, et joskus tuntuu siltä. Ei sun tarvi syyttää ittees. Kaikki järjestyy." Sanon tälle.

Timeskip 10min:

Istun ratissa ja vilkaisen Aleksia, joka tuijottaa omasta ikkunastaan ulos. Hänen kätensä lepää reidellä ja lasken omani sen päälle.

Aleksin kotipihassa sammutan auton lukuunottamatta radiota, joka jää vielä päälle. Tajuan samalla, mikä kappale siitä kuuluu. Laitan radiota varovasti isommalle ja jään katsomaan Aleksia, kunnes hän tajuaa myös ja kääntää katseensa minuun. "Muistaks sä sen?" Kysyn. Aleksi nyökkää varovasti ja kuivaa silmänsä yrittäen hymyillä. Tartun tämän kädestä hellästi ja alan silittää sitä. "Rakas, mä oon aina tässä sun kans. Siihen asti, kun sä haluut mun olevan. Mä oon aina sun tukena ja voit luottaa, et mä haluun just sut. Joka päivä. Mä oon niin rakastunu suhun, etten aijo antaa minkään tulla meijän väliin. Mut annan sulle myös tilaa ja aikaa, jos sä sitä tarvit." Sanon. Tuo tuijottaa minua takaisin. "Olli. Mä en oikeesti tarkottanut. En tekis sulle ikinä niin. Mä en tiiä, millasta mun elämä olis, jos mä en ikinä olis tavannu sua. Mä en oo koskaan rakastanu mitään niin paljoo. Mä vaan oon miettiny, miten sä et luovuta mun suhteen, kun mä oon tämmönen. Tarkotan paniikkikohtauksia ja kun mulla on monesti huono päivä ja puran kaiken sit suhun." Aleksi sanoo pyyhkien välillä kyyneliään. "Nii ja sit, ku mä oon niin herkkä." Hän lisää.

"Rakas. Mä tiiän, ettet sä tarkottanu. Mun ei tarvi yhtään kerätä itteeni sun suhteen. Sun kans on niin helppo olla. Paniikkikohtauksistahan me selvitään ja mun mielestä oot vaan söpö, kun sua ärsyttää. Se ei haittaa mua. Se kuuluu asiaan, että purat sun tunteet muhun ja sä saat tehä niin, jos se helpottaa. Ja se herkkyys, se on yks sun vahvuuksista. Mun mielestä se vaan tarkottaa, että oot tosissas jonkun asian kanssa ja että sulla on ylipäätään tunteita." Sanon hymyillen. Samoin tekee Aleksi. "Aijoks sä vielä antaa mulle sen rangaistuksen?" Tämä kysyy. "Tottakai." Vastaan. Päätän avata auton oven ja kävelen Aleksin puoleiselle. Avaan sen ja myös tämän turvavyön. Istun hänen syliinsä hajareisin ja suljen oven. "Täs on kyl aika ahdasta." Naurahdan. "No sit meijän pitää olla tosi lähekkäin." Aleksi vastaa ja vetää minua lähemmäs itseään. Kutitan etusormellani tämän alahuulta asettaen käden sitten tämän poskelle.

Aleksin POV:

Ristin käteni Ollin selän taakse ja valmistaudun ottamaan suudelman vastaan. Tuijotan tämän silmiä viimeiseen asti, kunnes välimatka on umpeutunut. Taustalla soi kappale, jota en ole aikoihin kuullut. Se, jonka Olli oli seitsemän vuotta sitten minulle laulanut. You Are the Reason. Tajusin samalla, kuinka minua ei enää ärsyttänyt, eikä harmittanut. Olis nyt muuta ajateltavaa.

Hetken päästä Olli erkanee minusta ja painaa radion kiinni. Avaan oven ja tämä nousee sylistäni.

Menen ulkovaatteet riisuttuani sohvalle. Kello on kohta yksitoista. Emme tosiaan olleet treenikämpällä hirveän kauaa. "Mitä sä haluut syyä?" Kysyn. "Riippuu, mitä on. Iha sama." Olli vastaa. "Okei. No mä voisin alkaa tekee ruokaa." Sanon ja nousen sohvalta. "Hei käyks, jos mä nyt meen hakee sen...jutun Joonalta?" Olli kysyy. "Joo." Sanon. Vähän kyllä pelottaa. Olli tulee keittiöön, kun olen jääkaapilla. Tämä antaa poskelleni pusun. "Mä tuun kohta Alevi." Hän sanoo. "Nii mikä oli?" Kysyn miettien, kuulinko oikein. "Alevi." Hän sanoo kävellen takaperin eteistä päin. Katson tuota hämmentyneenä. "Aa aivan."

Timeskip 15min:

Ollin POV:

Olin käynyt Joonalla taskussani se juttu, joka oli osa rangaistusta. En tiedä, oliko sille ehkä paras aika tänään. Todennäköisesti sopisimme huomisista keikka-asioista vielä. Päätin laittaa ryhmään viestiä. Nimi oli näköjään vaihdettu.

5 runkkaria ja Aleksi

Minä: Kaikki antaa meijän nyt olla ainaki seuraavat neljä tuntia rauhassa.

Joonas🤪: NELJÄ??!!

Niko😈: Kerkesiks sä jo vetää jotain vai ootko muuten vaan...tehny suunnitelmia?

Tommi😎: Ei saatana. Nyt turvat kiinni, en haluu kuulla yhtään enempää.

Joonas🤪: Turpani on kyllä kiinni. :)

Tommi😎:🖕

Minä: Mut oikeesti.

Joonas🤪: Joo joo. Tuonko nyt ne poliisit?

Minä: Älä mielellään. Ei me tehä sitä, mitä tuulette.

Joonas🤪: Äläpä ny turhaan yritä selitellä Matola. Kaikki me tiietään ihan hyvin.

Astun etuovesta sisään ja samassa Aleksi alkaa ampua minua vesipyssyllä. "Hei! Mistä sä ton sait?" Kysyn. "Otin tän studiolta mukaan." Hän sanoo. "Noni. Onks ruoka valmis?" "Joo."

<><><><><><>

Onks se huolestuttavaa vai säälittävää, että alan itkee omalle tarinalle?🥴