Like A Blood Brother

50. Luku|"Sattuuko?"

Puoles välis. Feels neutral.🐞

<><><><><><>

Kotona:

Ollin POV:

"Nii Aleksi. Haluuks sä selittää?" Kysyn istuuduttuani sohvalle. Huomaan, että hän yritti vältellä tilannetta. Tämä käveli makuuhuoneeseen vilkaisemattakaan minua. "Aleksi?" Nousen ylös sohvalta ja menen tämän perään. Hän istuu sängyllä läppäri sylissään. "Kyl mä tiiän ettet sä mitään töitä tee." Sanon. Tämä vilkaisee minua ja huokaisee sitten, sulkee läppärin ja asettaa sen viereensä. Istun tämän taakse ja halaan. "Voiks sä kertoo?" Kysyn.

"Ku oltiin siellä baarissa, ja molemmat oltiin aika humalassa. Sit mä sanoin sulle, et haluun lapsen. Mä kyl tiiän, että se oli huono hetki ja ettei me voida. Ollaan oltu niin vähä aikaa, eikä ees asuta yhessä. Anteeks..." Aleksi sanoo. Halaan tätä edelleen. "Mä muistan sen siihen asti ku sä sanoit, et sul on jano ja sit käytiin siel pöydässä." Kerron nojaten otsaani Aleksin olkaa vasten, sillä leukaan sattui. "Mitä mä vastasin?" Kysyn. Etsin samalla Aleksin käden ja alan silittää sitä. "Sä sanoit että se sopii ja että sä lupaat sen mulle." Tämä mutisi. "Halusin ottaa sun sanat tosissaan, vaikka tiiän, ettet ollu missään parhaassa kunnossa puhumaan siitä." Hän jatkaa.

"No mut sähän varmaan tiiät, miks me ei voida. On työt, Rilla, asutaan vielä erillään, eikä olla kerrottu ees mun vanhemmille. Se tulis myös kalliiks, eikä noista bändihommista loputtomasti saa." Sanon. "M-mä voin tehä ylitöitä, tai hommata sivutulot jollain toisella työllä. Ja sä voit muuttaa mun luo, nii se tulee halvemmaks. Ja voijaan aina tarvittaessa viiä Rilla mun porukoille." Aleksi ehdottaa yrittäen esittää iloista. "Rakas, mä tiiän et sä haluut. Mut me ei voida." Sanon ja tiedän, että tämä on pettynyt vastaukseeni. "Mut jos se auttaa, niin mä lupaan sulle. Kolmannen kerran. Meillä on vielä joskus lapsia." Jatkan. "Lupaaks sä oikeesti?" Aleksi kysyy ja tajuan, kuinka hän alkaa itkeä. "Lupaan. Ihan oikeesti. Mut sen aika ei oo vielä. Nyt meille tapahtuu paljon muita asioita." Sanon ja samassa keksin yhden. "Mentäiskö tänään käymään mun vanhempien luona?" Ehdotan ja vihdoin Aleksi kääntää päänsä minuun päin. "Joo." Hän sanoo ja hymyilee ujosti. Hymyilen takaisin ja kuivaan loput Aleksin kyynelistä.

"Jäätäiskö yöks? Tai et jos se käy niille. Mut et otettas yöpymiskamat mukaan." Ehdotan pöydän äärestä Aleksin katsellessa jääkaappiin. "Joo." Hän vastaa. "Musta tuntuu et me voidaan myös syödä siellä. Koska äiti." Lisään. "Aa, totta. Pitääks meijän sit ottaa Rillaki mukaan?" Aleksi huomauttaa. "Joo. Kyl se varmasti käy." Vastaan ja nousen ylös. Kävelen ihmettyneen Aleksin luo ja halaan tätä. "Sattuuks sua kuin paljo?" Hän kysyy. "Aika paljon, jos siihen koskee." Vastaan. "No pystythän sä siis syömään normaalisti? Ja eihän satu jos puhut? Tai pystyks nukkuu nii ettei se haittaa? Kauanko se on kipee?" Aleksi kysyy ja ilmeestä nään tämän olevan huolissaan. "Haluukko et vastaan kaikkiin sun kysymyksiin?" Kysyn hymyillen. "No mielellään. Sattuuko hymyily?" Aleksi vastaa ja jatkaa kyselyä. Painan kasvoni tämän olkapäätä vasten. "Sattuu, mut ei pahasti. Älä oikeesti oo huolissas, ei mul oo mitään hätää." Sanon. "Mut mitä sit jos siihen osuu joku? Pitääks sun mennä takas?" Tämä kysyy. Nostan kasvoni tämän tasolle. "Voi olla. Mut mä oon varovainen." Sanon ja annan tämän poskelle pusun. "Pitäiskö mun luottaa, et osaat olla varovainen?" Hymyilen tälle. "Nyt Aleksi. Mä osaan olla varovainen." Sanon ja yritän suudella tätä. "Oota hetki. Sattuuko..?" "Ei satu. Enkä mä siihen keskittyiskään." Keskeytän ja suutelen tätä. Suudelma muuttuu vähitellen intohimoisemmaksi ja olemme ihan kiinni toisissamme.

Nikon POV:

Istuin kotisohvallani ja Rommi käveli selkänojaa pitkin viereeni. Tajusin sitten, miksi. Pyörittelin kädessäni tuon lempilelua. Hopeinen ja rapiseva pallo. "Etpäs saa sitä." Sanon ja kiusaat tätä esittäen, että annan sen. Sitten ryhmäämme tulee viesti.

WhatsApp

5 runkkaria ja Aleksi

Olli🥵: Sormet ristiin. Lähetään käymään mun porukoilla.

Joel💅: Tsemppii, cowboy!

Olli🥵: 💪🤠

Minä: Kyl se menee hyvin. Muistaks seittemän vuotta sit?

Olli🥵: Joo.

Yhtäkkiä ajatuksissani unohdan Rommin ja tämä huitaisee tassullaan kaulaani. Sen kynsi läpäisee aika nätisti ihoni ja jää siihen kiinni. "Ai saatana! Voi hemmetin katti!" Kiroan. "Mitä tapahtu?" Minna huutaa keittiöstä. "No tuu kattoo." Sanon. "Ei! Älä ny perkele yritä ite ottaa sita kynttä irti." Sanon uhkailevasti Rommille. "Se on menny läpi ja tullu toisesta kohasta ulos." Minna naurahtaa. "No vittu ku kiva. Voiks auttaa?" Kysyn pitäen Rommin tassusta kiinni. "Joo."

"Tuleeks verta?" Kysyn. "Ei, se on nii pieni." Katselen, kun Rommi leikkii tyytyväisenä pallonsa kanssa matolla. "Voitko silti laittaa laastarin?" Kysyn. "Voin." Tämä vastaa ja menee keittiöön. "Semmonen Muumi!" Huudan.

Minna laittaa kaulaani vaaleanpunaisen muumilaastarin ja pussaa minua sitten poskelle. Nyt voin taas jatkaa keskustelua. Luin ensin äksidentin aikana tulleet viestit.

WhatsApp

5 runkkaria ja Aleksi

Joonas🤪: Mites se teijän lapsikeskustelu meni?

Joel💅: Ja heti syvään päähän...

Olli🥵: Ei se haittaa. Hyvin.

Tommi😎: Missäs Junnu muuten ees on?

Olli🥵: Ajaa brum brum ralliautoa.

Tommi😎: Ja sä istut takapenkillä pillimehu kädessä.

Olli🥵: Itseasiassa etupenkillä Rilla kädessä.

Joel💅: Nii mite oli?!😳

Olli🥵: :/...

Minä: 😂

Joonas🤪: Missä se sinä kävit?

Minä: Tiikeri kävi kaulaan kii.

Joel💅: Pitikö laittaa laastari?

Minä: Joo. MUUMILAASTARI!

Olli🥵: No ainaki paranee nopee. :)

Minä: Porko muistakko ku Matela maisto Allun Muumilimsaa siel leffas?

Joonas🤪: Joo. Keskellä täyttä elokuvateatteria...

Olli🥵: Hei! Se oli tyhjä!

Joonas🤪: No vähä yksinäinen olo tuli kuitenki. :(

Tommi😎: Mä en ees tienny tästä.

Joel💅: En mäkää.

Olli🥵: Paljosta jäitte paitsi.😎

Minä: Voiks se cowboy jo rauhottuu?

Olli🥵: Mun ihastus laitto kätensä mun oman päälle.🤭

Joonas🤪: Oho! Pitäiskö sun kertoo sille tunteista?

Olli🥵: :)