Like A Blood Brother

61. Luku|Paniikkikuolema

Luhistun lattialle ja meinaan tukehtua. En aijo soittaa yhtään kellekään, mennä takaisin Joelin luo tai varsinkaan lähteä Ollin perään. En ole varma, voiko paniikkikohtaukseen kuolla, mutta toivottavasti. Tämä oli pahempaa, kuin silloin seitsemän vuotta sitten, kun erosimme. Tai siltä se tuntui.

Ollin POV:

Kävelen kohti kotiani niin nopeasti, että lähes juoksen. Selvää oli, että tämä oli nyt tässä. Minusta ja Aleksista ei tulisi mitään. Lähteeköhän tämä bändistä? Hän todennäköisesti teki paniikkikuolemaa olohuoneen lattialla ja Rilla on hädissään, kun ei tajua tilannetta. Pysähdyn tajutessani, kuinka vakavasta asiasta voi olla kyse. Päätän silti jatkaa matkaa, enkä enää palaa takaisin. On tämä ennenkin selvinnyt yksin, eikä muuten varmasti haluaisi minua sinne.

Kaikki pitävät minua nyt ihan kusipäänä, kun olen jättänyt Aleksin jo kaksi kertaa. Tuntuu, etten enää rakasta häntä. Mutta ehkä toivoisin, että sen näkyvyys olisi vain peittynyt vihan ja surun alle.

Aleksin POV:

Yritän päästä sohvalle, siinä olisi helpompi olla. En kuitenkaan onnistu, kun kaikki voima menee hengittämiseen, mutta pelkästään sekin on mahdotonta. Rilla on paniikissa, kun se ei ymmärrä tilanteesta muuta, kuin ettei se ole normaalia itkua.

Timeskip seuraavaan maanantaihin:

Nikon POV:

Astun treenikämpän ovista sisälle. Luulen, että kaikkia masentaa, vaikkemme suoraan tienneet, miten Ollille ja Aleksille oli käynyt. Siitä ei luultavasti kannattaisi edes aloittaa keskustelua. Olen ensimmäinen paikalla, joten istun ruokapöydän ääreen selaamaan someja. Seuraava joka tulee paikalle, on Aleksi. Hän olisi voinut vaikka lähteä bändistä, joten olen yllättynyt. "Moi." Sanon ihan normaalisti. "Moi." Tämä vastaa vähän vaisusti, kunnes muistan mitä olimme viikonloppuna tehneet. Ei vittu, tästä tulisi kiusallista. Aleksi istuu pöydän ääreen minua vastapäätä ja katsoo hetken puhelintaan. Hetken mietittyäni kysyn: "Kaikki ok?" Tämä vilkaisee minua nopeasti. "No ei oikeestaan." Hän vastaa.

Timeskip 5min:

Kuulemme ovelta ääniä ja tutun kenkien kopistelun kuultuaan Aleksi nousee pöydästä ja kävelee treenitilaan. Eteisestä tulevat Joel ja Olli. Tämä lyhyempi näistä kahdesta vaikuttaa siltä, kuin ei aikoisi puhua koko päivänä. Olin kuitenkin väärässä. "Onks Aleksi täällä? Sen kengät on tossa." Olli kysyy. "On, mut meillä kaikillahan on semmoset samallaiset kengät." Vastaan. "No nii, mut...ku noi on eri mustat." Hän vastaa vaivaantuneena tajutessaan, millaisiin asioihin tämä kiinnittikään huomiota. "Onks se treenitilassa?" Olli jatkaa kysymistä. "En mä tiiä." Vastaan, vaikka tiedän Aleksin olevan siellä, ja että Olli kuitenkin tarkistaisi koko studion.

Ollin POV:

Kävelen suoraan äänityskopin läpi treenitilaan ja nään Aleksin. Tajusin näyttäväni uhkaavalta, joten rauhoitun vähän, otin bassoni ja aloin viritellä sitä. Aleksi teki jotain läppärillään. Ilmeestä ja kuulokkeista päätellen asetteli ääniraitoja päällekkäin. Jostain syystä Aleksin kanssa sopiminen ei ollut edes To Do-listallani. Ainakaan minun ei tarvitsisi enää stressata Aleksin takia, huolehtia mistään yhteenmuuttamisesta, kosimisesta tai lapsista. Aleksi on varmaan aloittanut jutun Nooran kanssa. Tai pahimmillaan jatkanut sitä. Sain bassoni viritettyä ja säädin vielä vahvistimen valmiiksi.

"Annatko sen johdon?" Aleksi kysyy osoittaen vahvistimen vieressä olevaa mustaa siististi käärittyä läppärin laturia. Otan sen ja heitän huoneen toiseen päähän Aleksille. "Tai voithan sä sen toki hajottaakki." Tämä toteaa. "No vittu oo ilonen, että ees kuuntelin mitä sanoit. Eihän se ees menny rikki ja sulla on se pistorasia siinä metrin päässä. Vai pitääks mun tulla auttaa sua siinäki?" Kysyn. "No vittu tervetuloa." Aleksi tiuskaisee. "Saitko taas jonku paniikkikohtauksen viikonloppuna? Ku näytät siltä, et oot itkeny aika paljon." Kysyn. Aleksi säätää piuhojen kanssa. "Joo. Ja oon pahoillani, että selvisin siitä." Tämä vastaa. "No niinpä tietenki. Mähän siis toivoinki että olisit kuollu." Sanon. "Ei nyt siis millään pahalla, mutta siihen ei voi oikeen kuolla." Aleksi vastaa. "Noni ja sähän voit vaikka vähä sivistää mua nyt ja kertoo millanen paniikkihäiriö on." Sanon kiusoitellen. "En kyllä usko, että ees kuuntelisit tai kiinnostuisit." Aleksi toteaa.

Hetken päästä muutkin tulevat treenitilaan ja alkavat laittaa juttujaan valmiiksi. Välillä jään vaihingossa tuijottamaan Aleksia, mutta vain koska olen vihainen. Yritin myös näyttää sen. "Ootteko muuten kattonu ne Kirilin ottamat kuvat? Mä lähetin sen linkin teille." Niko kysyy. Kukaan meistä ei ollut, joten menimme katsomaan. Vähän pelotti, sillä meistä oli otettu kuvia myös kuvausten ulkopuolella. Ja jos miettii, niin silloin minä ja Aleksi olimme vielä yhdessä, joten kuvatkin saattoivat todistaa sitä. Onneksi niitä ei oltu laitettu tänne.

Joonas oli keksinyt, että ilmottautuisimme UMK:hon ja sillä tavoin bändimme saisi näkyvyyttä ja tietenkin uusia kokemuksia. Olimme alkaneet valmistella biisiä. "Soita Porko tohon asti nii mä kuuntelen, et kuulostaako soinnut oikeelta." Niko sanoo näyttäen Joonakselle nuotteja. Huomasin taas tuijottavani Aleksia. Ei vittu! En tiedä, miksei ero tuntunut pahalta. Tai kyllä tuntui, mutta en esimerkiksi itkenyt paljon yhtään viikonloppuna. Ehkä se sitten tulisi myöhemmin.

Aleksin POV:

Huomasin sivusilmällä, että Olli alkoi monta kertaa tuijottamaan minua. Mikä häntä vaivaa? Mulkaisen takaisin ja tämä kääntää katseen pois. Sama kuitenkin toistuu ja semisti alkaa ahdistaa. "Voitko Olli lopettaa?" Kysyn niin, että kaikki kuulivat ja katsoivat joko Ollia tai minua. "Mitä mä nyt taas oon tehny?" Hän ihmettelee, kuin ei muka tietäisi. "Älä tuijota koko ajan. Se on ahdistavaa." Sanon. "Älä ny viitti alkaa tommosesta kitisemään." Hän sanoo. "Ai oonks mä taas verrattavissa pikkulapseen?" Kysyn. "No näin vois sanoo. Me ollaan samassa tilassa, nii ehkä siinä voi vähän kattoo toista." "No niin mut sä tuijotat koko ajan." Alan väittää vastaan. Unohdan, että muutkin ovat paikalla. "Ja paskat. Sä oot vaan katkera ja tuijotat ite." Olli sanoo. "Hei nyt oikeesti loppu. Jos ette pysty olla samassa tilassa, nii lähette kotiin sitte. Mut nyt ootte töissä nii käyttäydytte kans sen mukasesti." Tommi sanoo rumpujen takaa. Myönnyimme vähän vastahakoisesti tähän.