Like A Blood Brother

62. Luku|Eron jälkeinen kipu

Timeskip 2h:

Ollin POV:

Olimme saaneet aika paljon aikaan. Soinnut olivat selvillä ja kohdat, joissa kukin soitti "Mä tuun kohta, käyn juomassa." Sanon. Istuin keittiön tasolle. Tuntui vähän tyhjältä. Täytin sitten vesilasin ja join siitä erittäin hitaasti. Haluan nyt vain istua hiljaa ja olla yksin.

Yhtäkkiä Aleksi tulee treenitilasta ja näyttää, kuin tällä ei olisi ollut edes syytä, paitsi että halusi taas aloittaa riidan. "Mitä?" Kysyn, kun huomaan tämän katsovan minua oudosti. "Mitä? Mitä mä nyt tein?" Hän kysyy vuorostaan. "No etpä mitään." Huokaisen ja juon taas lasistani. Laskeudun sitten tasolta ja asetun nojaamaan siihen. "Onks sulla joku ongelma vai miks tulit tänne?" Ihmettelen kurtistaen kulmiani. "Joo no enpä itseasiassa tiiä. Tosiaan vähä ahdistavaa ku yks vaan tuijottaa." Hän vastaa. "Niin koska oon vihainen." Sanon. "Ja sekö auttaa?" Tämä kysyy. "Ne eipä tässä tunnu mikään auttavan. Ja todellaki haluun keskittyä siihen negatiiviseen asiaan, että olis mahdollisimman paska olla." Sanon aavistuksen korottaen ääntäni. "Mut selkeesti sua vaivaa taas joku." Aleksi toteaa. "No kieltämättä vähän. Mua oksettaa, ku väkisinki mietin sitä mitä sä ja Niko teitte. Pitäskö kertoo vaikka Minnalle nii pilataan niittenki suhde ja sä voit sit alottaa sen Nikon kans. Vittu rupeette nuoleskelee tääl treenikämpäl ku se tuntu olevan mielusta hommaa molemmille." Sanon ja kuulosti kyllä katkeralta. "Sä oot ihan saatanan lapsellinen. Ja sähän olit sitä paitsi jo päättäny et meen "jatkamaan" sen Nooran kans. Ei meillä ees ollu mitään juttuu, mut voin mä semmosen alottaa jos sä niin vaadit." Tämä sanoo. "Ai ei ollu?! Mitä vittuu se sit siel Joonan luona oli? Vittu että mä vihaan sua!" Huudan. "No et oo kuule ainoo! Säki voit vaikka jatkaa Joonaksen kans ku teki ootte tuntenu jonku seittämäntoista vuotta ja niin söpösti istuitte sillon sylikkäin." Aleksi sanoo. "Vitun lapsi piä nyt se turpa kii!" Huudan ja kävelen olohuoneeseen.

Aleksin POV:

Tommi tulee keittiöön, johon olen jäänyt puremaan hampaita yhteen vihasta. "Mitä tääl tapahtuu? Älä sano, että se taas alko." Hän kysyy. "Se vitun hullu alko taas vaan huutamaan ja syyttelemään mua." Sanon. "Älä ny vittu jaksa!" Olli huutaa olohuoneesta. "Hei! Nyt molemmat, ette puhu toisillenne tänään enää ollenkaan, jos ei se normaalisti onnistu. Jumalauta aikuset miehet!" Tommi huutaa. Kävelen takaisin treenitilaan ja kuuleman perusteella myös nuo kaksi tulevat.

Timeskip joulun jälkeen:

Makoilen sängyssäni. Olin eilen tullun vanhempien luota joulua viettämästä. Olisi vielä viikon lomaa bändihommista. Vähän yli viikko oli kulunut viimeisimmästä riidasta Ollin kanssa. Viettäisin taas uuden vuoden yksin. En halua mennä vanhempien luo, enkä jätkien, koska Olli olisi siellä. Viettäisin loppuvuoden Rillan kanssa. Ensi vuoden keväällä olisi UMK. Odotan sitä kyllä, mutta Ollin kanssa pitäisi kyllä yrittää tulla toimeen. En vain pysty keskustelemaan tämän kanssa. Se menisi aina huutamiseksi. En tiedä, oliko nyt helpompi vai vaikeampi, kun olimme eronneet. En ollut kertonut vanhemmille erosta. Pitäisi varmaan. Tottakai tämä tuntui paskalta, mutta kyllä se varmasti menisi ohi. Nyt pitäisi vain päästä yli, panostaa bändiin ja tehdä ensi vuodesta ihan helvetin hyvä.

Onneksi olin sentään päässyt Noorasta eroon. En usko, että tämä enää häiritsisi minua. Toivottavasti se vitun hullu ei ikinä saisi tietää minun ja Ollin erosta. Nyt kun alkoi tarkemmin miettimään, minulla oli ihan helvetillinen ikävä Ollia. Olin edelleen sen kannalla, etten voisi seurustella kenenkään muun kanssa. En kyllä tiedä, tulisiko Ollinkaan kanssa enää mistään mitään. Masensi tieto siitä, että kaikki lapsiasiat ja muut voisi unohtaa. Haluaisin niin paljon vaikka soittaa tälle, mutta olen varma siitä, ettei hän halua. Mitä Ollin tunnen hän vain huutaisi taas ja asettaisi minut alakynteen. Päätin kuitenkin soittaa jollekin. Joonakselle nimittäin.

Joonas: Moi.

Minä: Moi. Onks sul nyt kiire?

Joonas: Ei. Oon ihan kotona vaan.

Minä: Eli ei haittaa, jos häiritsen sua?

Joonas: Et sä ikinä häiritse.

Minä: Okei, hyvä.

Joonas: Liittyyks tää siihen?

Minä: Joo. M-mulla on ihan helvetin kova ikävä sitä. Oon itkeny joka päivä ja kuolen varmaan nestehukkaan.

Joonas: Voi sua. En oo puhunu Ollille. Haluuks tulla käymään, mä voin soittaa sille?

Minä: Joo. Mä kyl heräsin just.

Joonas: Ei oo kiirettää, tuu sit ku pääset.

Ollin POV:

Joka saatanan päivä olen alkanut jossain täysin normaalissa tilanteessa itkemään. Varsinkin, jos se muistutti Aleksia. Olen mustasukkainen, vaikken usko tämän tekevän kenenkään kanssa mitään. Ahdistaa, jos tämä tekee itselleen jotain, saa paniikkikohtauksen tai lähtee bändistä. Alan taas itkeä. No antaa tulla, en voi sille mitään. Olisin halunnut viettää uuden vuoden Aleksin kanssa. Muttei nyt enää tunnu siltä. Jos minun pitäisi kuvailla välejämme, niin emme ainakaan osanneet puhua ilman huutamista tai toisen alentamista. Aleksi on aika varmasti vihainen minulle ja syystäkin pitäisi. Kauanko eron jälkeinen kipu kestää? Loppuuko se edes, jos kyse on Aleksista?

Timeskip 1h:

Aleksin POV:

Saavuin Joonaksen kotiovelle ja soitin ovikelloa. Harmitti tosi paljon. Kyyneleitä ei enää valunut, mutta huomasi kyllä, että olin itkenyt. Ja paljon. Joonas tulee avaamaan oven ja astun sisään. Katson tätä silmiin. "Saanks mä halata?" Hän kysyy. Nyökkään ja kyyneleet alkavat taas virrata. Se saattoi olla Joonaksen tarkoitus. Paha olo pitäisi jotenkin saada ulos. En ollut pitkiin aikoihin halannut ketään. Joonas halasi eri tavalla, kuin Olli. Se tuntui eriltä. Aika ihanalta oikeastaan. En päästänyt tästä irti vaikka hän ilmeisesti olisi voinut lopettaa. Tämä helpotti oloa. Huomasin, että aloin jopa vähän hymyillä.