Vahvoja yhdessä (Niko x Joonas)

9. "Kiusattiin?"

Nikon pov

Herään pilkkopimeästä huoneesta. Missä ihmeessä olen? Mitä tapahtui? Muistan viimeksi sen, kun pakenin koululta kotiin. Yritän saada selvää, että missä olen, mutta ei tässä pimeydessä mitään nää.

"Haloo?", sanon. Haluan tietää, onko huoneessa ketään muita. Täysin hiljaista. Olen siis yksin.

Aivan kamala olo. Sattuu päähän, sattuu vatsaan ja jollain tapaa sattuu sieluun. Yritän vaivalloisesti kurotella, jos vieressäni olisi vaikka puhelimeni. Eikun hetkinen, sehän on housujeni taskussa! Jes, nyt voin sen näytön valolla nähdä missä olen.

Käännän puhelimen näytön eteeni päin sen valaistessa pienen alueen. Nään kaikenlaisia laitteita, johtoja ja letkuja. Minähän olen sairaalassa. Huomaan puhelimen näytöstä, että nyt on tiistai ja kello on kolme yöllä.

Yhtäkkiä muistan kaikki eilisen tapahtumat. Olin vetänyt iskän kaljat ja menettänyt ilmeisesti tajun ja joku toi minut tänne.

Suljen silmäni ja yritän nukkua lisää. Puhelimessa ei ole paljoa akkua, joten en voi sitäkään kuluttaa. Ehkä aamulla saan tietää lisää tilanteesta.

Aamulla

Herään siihen, kun joku naisen ääni puhuu minulle. Avaan silmät ja nään lääkärin edessäni. "Huomenta Niko, mikä olo sulla on?", hän kysyy. "Öh, no ihan okei kai, vähän sekalainen", vastaan.

"Sattuuko mihinkään?", lääkäri utelee lisää. "No päähän ihan v-.. Siis paljon", vastaan. Hups, meinasin kiroilla lääkärin edessä. Toivottavasti hän ei huomannut. "Mä annan sulle särkylääkettä", hän sanoo. "Joo kiitti", kiitän häntä.

Särkylääkkeen annettua lääkäri poistuu huoneesta ja jään taas yksin. Mitäs tässä sitten taas tekisi.

Jonkun ajan päästä huoneen ovi avautuu ja nään, kun lääkäri päästää vanhempani sisään huoneeseen ja poistuu sitten itse. Nyt pelottaa mitä nuo aikovat minulle sanoa.

"Niko!!", äitini huutaa ja tulee halaamaan minua. "Me oltiin kamalan huolissaan!"

"No ei tarvii olla huolissaan mä oon ihan kunnossa", sanon. "Oisit kunnossa jos et hengais sellasten ihmisten kanssa ku mitä ne Olli ja Joonas on", isäni sanoo. Kurtistan kulmiani. "Mitä vittua ton nyt pitäs tarkottaa?"

"Hehän sut yllytti tämmöseen alkoholilla leikkimiseen", isäni jatkaa. "Me tultiin eilen kotiin ja siellä sä olit keittiössä pyörtyneenä ja se Olli vieressä", äiti yhtyy isän selityksiin.

"Ei ne oo mitään tehny! Tää oli ihan mun oma idea!", kiistän. "On hienoa et yrität pelastaa kavereitas mutta se ei nyt auta", isä sanoo.

"Ja juttu on niin että sä et mee kouluun ainakaan nyt vähään aikaan", äiti määrää. "No mitä vittua ette te näin voi tehä?!", miltei huudan heille. "Opiskelet sitten kotona mut sinne niiden vaarallisten ihmisten sekaan et mene", isä sanoo. "Ei ne oo vaarallisia Joonas puolusti mua ku mua kiusattiin!", huudan.

"Kiusattiin?", äiti kysyy. Voi hemmetti, heidänhän ei pitänyt saada tietää siitä.