Vahvoja yhdessä (Niko x Joonas)

57. Viestejä

Herään ahdistavasta unesta tuskissani. Hetken joudun miettiä missä olenkaan, mutta sitten tajuan olevani omassa sängyssä turvallisesti. Kurkotan puhelimeni sängyn reunalta ja katson kelloa. 4:24 yöllä.

Uneni oli todella outo ja stressaava. Seisoin siinä pelkän mustan keskellä, ja minua kiersi tavallista suurempi Joonas. Hän katsoi minua vihaisella ilmeellä ja sätti minua kaikella samalla mitä eilen koulussa. Minulla oli sama vaivaantunut olo kuin silloinkin.

Jossain kohtaa uni kehittyi siihen, että Joonaksen ääni alkoi kaikua pimeydessä ja hänen kuvansa sumeni, ihan kuin jonkin savupilven taakse. Yhtäkkiä eteeni tupsahti aivan normaalin näköinen ja kokoinen Joonas, joka huusi "heikko!" ja tönäisi minua, jolloin horjahdin taaksepäin. Heräsin unesta juuri kun tunsin alkavani pudota.

En ole edes varma, että horjahdinko niin pahasti Joonaksen tönäisyn takia, vai hänen toteamuksensa voimasta. Se nimittäin tuntui kovana pistoksena suoraan sydämeen.

Avaan kädessäni olevan puhelimeni uudelleen, ja menen galleriaan. Menen Joonas-albumiin. Kyllä, tein joskus sellaisen vain Joonaksen kuvia varten. Niitä oli niin paljon. Tai siis on. En minä niitä raaskinut poistaa, vaikka en kuvien päätähdestä enää välittänytkään.

Katson kuvaa, jossa suutelen Joonaksen kanssa. Sitä katsellessani päässäni napsahtaa, ja vain yksi asia jää siellä jäljelle. Haluan takaisin tuohon hetkeen. Haluan Joonaksen takaisin.

Alan täristä. Silmistäni alkaa puskea kyyneliä ulos, minkä takia näkökenttäni sumenee jonkin verran. Ajatuksiini tulvii kaikki hetket Joonaksen kanssa. Säikähdän tällaista tilaa, ja siksi menen koko ajan vain enemmän ja enemmän paniikkiin.

Avaan hädissäni WhatsAppin ja otan minun ja Joonaksen yksityiskeskustelut esille. Vatsassani muljahtaa huomatessani pienen punaisen sydänemojin Joonaksen nimen perässä. En koskaan vaihtanut sitä. En onneksi myöskään poistanut hänen numeroaan, vaikka pari kertaa tekikin mieli.

Kirjoitan viestin tekstikenttään tärisevin käsin. "Voidaanko puhuu huomenna? Mul on tärkeetä asiaa". Poistan sen kuitenkin ennen kuin ehdin lähettää. Se olisi ollut liian jotenkin tylsä. Liian tavallinen.

Seuraava tekstin pätkä mikä viestiehdokkaaksi päätyy, on "Mä rakastan sua yhä ja haluun sut takas ❤". Sen poistan yhtä nopeasti kuin kirjoitinkin. En minä voi tuollaista viestiä lähettää. Ei Joonas ottaisi minua tosissaan. Enkä sitä paitsi aio kertoa tätä hänelle puhelimen välityksellä.

"Haluisin pyytää anteeks..."

"Ois asiaa. Voinko soittaa sulle?"

"Mä en pysty olla ajattelematta sua 😭😭"

Poista poista poista. Mikään viesteistä ei ole sopiva. Mitä minun pitäisi siihen kirjoittaa?

Päädyn kirjoittamaan kunnon romaanin siitä kuinka kadun Joonaksen jättämistä ja kuinka ikävöin häntä. Luen kirjoittamani sotkun kolmesti, mutta päätän kuitenkin poistaa kaiken.

Miksei se ensimmäinen viesti olisi sittenkin hyvä? Siinähän minä vain kerron, että on asiaa ja pyydän häntä puhumaan kanssani. Ei mitään ihmeellistä. Ja jos Joonas vastaisi siihen, tietäisin ainakin valmiiksi, että sopiiko puhuminen hänelle vai täytyykö minun pakottaa hänet johonkin vessaan kanssani puhumaan.

Kirjoitan alkuperäisen viestin uudelleen. Luen sen monta kertaa läpi ja käyn samalla taistelua pääni sisällä. Lopulta aivoni sanovat fuck it ja ohjaavat sormeni painamaan lähetä-nappia.

Tuijotan viestiä puhelimeni ruudulla. Viestin alakulmaan ilmestyy kaksi harmaata nuolta, mikä tarkoittaa sitä, että viesti on nyt toimitettu Joonakselle. Ei. Ei ei ei. Menen paniikkiin ja poistan viestin äkkiä. Viestin tekstin paikalle ilmestyy teksti Poistit tämän viestin. Kiva. Nyt se on vielä pahempi kuin äsken.

Noh, ei voi mitään. Ainakaan Joonas ei nyt tiedä mitään tästä tunnepuuskastani. Parempi jättää se vain noin ja katsoa huomenna mihin kaikki johtaa.

Suljen puhelimeni ja lasken sen sängyn reunalle, mistä sen alunperin otinkin. Menen takaisin makaamaan ja vedän peittoa paremmin päälleni. Suljen silmäni ja yritän saada unen päästä kiinni.

---

Olen pyöriskellyt sängyssäni jo yli tunnin ja yrittänyt vain saada ajatuksistani selkoa. Alan olla jo varma, että aivoni haluavat tappaa minut kaipuun tunteeseen syöttämällä mieleeni jatkuvasti ihania muistoja Joonaksen kanssa.

Ei tästä mitään tule. Nousen sängystä ja kävelen ikkunan eteen. Laitan käteni puuskaan ja katselen öistä maailmaa. Kapuan ikkunalaudalle istumaan ja vedän jalkani koukkuun kiertäen käteni niiden ympärille. Painan pääni alas ja annan kaikkien ahdistavien ajatusten juosta.

_____
Sanoja: 607

En tiiä miten onnistuin kirjottaa yhen luvun pelkästää nikon yöstä 🥲

Mut okei ehkä se sopii teemaan ku meilläki on ihan kohta yö. Jälleen kerran, hyvää yötä rakkaat ihmiset❤