Vahvoja yhdessä (Niko x Joonas)

32. Musta hahmo

Joelin pov

Kävelen hämärää katua pitkin päämäärättömästi. Potkin kiviä kengän kärjilläni. Ärsyttää aivan suunnattomasti. Minua on itkettänyt lauantaista asti, mutta en anna itseni itkeä. En todellakaan ala ruikuttamaan nyt. Minun täytyy taistella tätä vastaan ja voittaa Aleksi vielä takaisin itselleni.

Minulla ei ole hajuakaan mitä kello on. Saattaa olla yksitoista illalla, kaksi yöllä tai kuusi aamulla. Tai mitä tahansa noiden väliltä. Kaikki ne vastaisivat tätä hämäryyttä ja kylmyyttä.

Nostan katseeni maasta, jolloin huomaan jonkun mustan hahmon tulevan minua vastaan tiellä. Hän on vielä aika kaukana. Tunnen sydämen sykkeeni nousevan. Kaivan puhelimeni taskusta ja alan selata sitä, jotta herättäisin mahdollisimman vähän huomiota. Lisäksi se olisi helposti saatavilla, jos musta hahmo sattuu olemaan joku murhaaja.

Kävelen nopeasti hahmon ohi katse tiukasti puhelimessa. Tunnen käden olkapäälläni, jolloin sydämeni hyppää kurkkuun. Pysähdyn ja käännyn ympäri kaikkeen valmistautuneena.

"A-ai moi", soperran. "Joel mitä sä teet ulkona tähän aikaan?", vastaani tullut Tommi ihmettelee. Huokaisen helpotuksesta ja pistän puhelimeni takaisin taskuun. "Vitutti ja halusin pois mun vanhempien läheltä. En ees tiiä mitä kello on", selitän. "No se on yks yöl", Tommi kertoo, ja nyökkään vastaukseksi.

"Mikä sua nii paljon vitutti?", hän kysyy. "En jaksa alkaa täs selittää. Selitän vaik kaikille kerralla sit ku nähään porukal", sanon. "Mut se liittyy Aleksiin eli jos haluut ni voit udella silt huomenna koulus", lisään. Hän nyökkää. Tykkään siitä piirteestä Tommissa, että hän aina ymmärtää jos hänelle kertoo jotain. Hän ei utele liikoja ja antaa mahdollisuuden kertoa juuri niin paljon kuin haluaa.

"Mitä sä ite teet tääl?", kysyn häneltä. "Olin aika myöhään Ollil ni oon menos himaan", hän kertoo. "Ok", vastaan aika tylsästi. "Mut hei nähää", hän aloittaa heippojen sanomiset. "Joo. Moro", sanon. Hän sanoo takaisin, jolloin jatkamme molemmat matkojamme.

---

Saavun koulun pihaan ja menen suoraan sisälle. Ei kiinnosta jäädä odottamaan Nikoa ja Joonasta. Ei kiinnosta mikään juuri nyt.

Kivutessani portaita ylös, kuulen jonkun huutavan nimeäni. Seuraavaksi tunnen kahden ihmisen läimäyttävän kätensä hartioilleni, jonka jälkeen, ketkäs muutkaan kuin Niko ja Joonas ilmestyvät molemmin puolin minua.

"Äijä vaan käveli meijän ohi", Niko sanoo kyseenalaistavalla äänensävyllä. "Joo no ei täl hetkel kauheest kiinnosta", tiuskaisen hänelle. En saisi purkaa tätä vitutusta heihin, mutta he nyt sattuvat olemaan siinä hyvänä nyrkkeilysäkkinä. Siis kuvainnollisesti, ei kirjaimellisesti. Tietenkään.

"No mikä noin paljon nyt vituttaa?", Joonas kysyy. "En jaksa selittää", vastaan hänelle tylysti. "Joel", hän sanoo ja kääntää minut itseensä päin. "Mä nään et sul on joku hätänä. Kerro", hän sanoo katsoen minua tiukasti silmiin. Huokaisen ja johdatan heidät molemmat käytävän päätyyn, jossa ei ole muita.

"Noh tota siis mistäs sitä alottais", yritän saada selitystäni aluille. "Tiivistetysti mä menin Alen kaa sänkyyn ja sen vanhemmat luuli et se oli raiskaus ja nyt en saa nähä sitä koska ne haluu "suojella" Aleksii multa", kerron.

Niko ja Joonas katsovat minua tyrmistyneinä. "Siis.. menit Aleksin kaa sänkyyn?", Niko kysyy, jolloin nyökkään. "Missä välissä?", hän ihmettelee. "No sinä yönä ku olitte meil", sanon. Pojat purskahtavat nauruun.

"Ei hyvää päivää Joel miten sä onnistut menee 14-vuotiaan kans sänkyyn ollessas ite aikunen? Tajuutsä et toi on tyylii laitonta", Joonas nauraa. "Teki nyt sit ootte niien puolella. Vittu kuin kiva. Miksei kukaan ymmärrä et me vaan vittu seottiin! Seottiin toisistamme! Mitä sille voi muka tehä? Kieltää toisen iteltään vaan siks et on muutama vuos ikäeroo niinkö?", vuodatan tunteitani ulos.

"Nonii rauhotuppa Joel. Tottakai teil on oikeus rakastuu, eihän rakkaus kato ikää. Mut silti kuulostaa kyl vähän raffilta et oot tuntenu jonku tyypin alle päivän ja sit meet sen kaa sänkyyn. Ja lisäks ku on se ikäero", Joonas selittelee.

"No molempien vanhemmat on vahvasti sitä mieltä ettei meil todellakaan oo oikeus rakastuu. Ja turha toivo. Me ei todennäkösesti tulla näkee toisiamme enää. Allun äiti pitää sille jotain arestii ja sen pitää mennä aina koulusta suoraan kotiin", kerron. Niko ja Joonas katsovat minua myötätuntoisina.

"Kyl me jotain keksitään. Ihan varmasti", Joonas yrittää vakuutella. Mutisen vastaukseksi jotakin epäselvää, jonka jälkeen lähdemme kohti seuraavan tunnin luokkiamme.

_____
Sanoja: 639

😁