Vahvoja yhdessä (Niko x Joonas)

55. Onnenkyyneleet

Halaan Aleksia kovemmin kuin koskaan. En tahtoisi päästää koskaan irti. Silmäni alkavat jälleen vuotamaan kyyneliä, vaikka luulin sen loppuneen jo. Aleksi silittää selkääni ja hyssyttelee minua.

"Joel se on kolme kuukautta. Pienempi aika ku viimeks. Sä pärjäät hyvin", hän sanelee hiljaa. "Nii mä tiiän mut", sanon ja niiskautan nenääni välissä, "mua pelottaa et sun vanhemmat saa tietää ja kieltää sua".

"Hei", Aleksi sanoo ja työntää minua hieman kauemmas, jotta näkee kasvoni. "Mä en anna niien tulla meijän väliin enää", hän jatkaa. Nyökkään ja pyyhin silmiäni kyynelistä.

Jäämme vain hetkeksi siihen. Kiinni toisiimme, katsellen toisiamme. Lasken katseeni Aleksin hupparin kaulukseen ja otan toisen hupparin nauhoista käteeni. Näprään sitä hajamielisesti. En pysty katsoa Aleksia silmiin enempää, sillä en halua murtua juuri, kun lopetin itkemisen.

"Joel", Aleksi havahduttaa minut jostain omista maailmoistani. Nekin ovat kylläkin täynnä Aleksia. "Mm?", mumisen nostaen katseeni tuon blondin sinisiin silmiin. Pian pääni menee taas aivan sekaisin, kun Aleksi vetää minut suudelmaan. Vastaan suudelmaan onnen tunteen vieden minut mennessään. Tätä en ole saanut tehdä kuin kerran aiemmin, ja se ei todellakaan riittänyt.

Suutelemme pitkään, kunnes tulee aika lopettaa. Irtaudumme suudelmasta ja hymyilemme toisillemme. Vähitellen Aleksi irrottautuu minusta kokonaan, jolloin kehoni jää kaipaamaan hänen läheisyyttään hullun lailla.

Nostan käteni Aleksin poskelle ja silitän sitä. Hän vie kätensä minun käteni päälle ja painaa sitä kovemmin poskeaan vasten. Sitten hän tiputtaa kätensä alas, ja annan oman käteni tippua mukana.

Aleksi lähtee hitain askelin kauemmas, kunnes hän ennättää ulko-oven luo. Hän avaa sen ja astuu ulos. Jään tuijottamaan häntä niin tiukasti, että hetken päästä huomaan, ettei tuijotukseni kohde ole enää siinä. Kiiruhdan ovelle ja katsahdan ulos. Aleksi selvästi kuulee rymistelyni, sillä hän kääntyy ympäri. Vilkutan hänelle ja hän vilkuttaa hymyillen takaisin.

Aleksi lähettää minulle lentosuukon, ja kääntyy sitten taas eteenpäin. Seuraan hänen matkaamistaan niin kauan, kuin suinkin pystyn. Vasta kun häntä ei enää näy missään, menen takaisin sisään ja suljen oven.

Seison eteisessä ja tuijotan tyhjää. Aivoni käy läpi kaikkea juuri tapahtunutta. Hymähdän. Silmistäni alkaa väistämättä valua kyyneliä. En olisi halunnut itkeä kymmenettä kertaa tänään, mutta en voinut tälle mitään.

Tällä kertaa kyyneleet eivät kuitenkaan ole täynnä kaipuuta tai lohduttomuutta, vaan silkkaa onnellisuutta ja helpotusta. Tiedän nyt, että joudun kestää kolme kuukautta, ja sen jälkeen saan olla Aleksin kanssa vapaasti ihan joka päivä. Sitten meijän ei enää tarvitse itkeä itseämme uneen joka yö. Ajatuskin siitä tekee minut erittäin onnelliseksi.

---

Käppäilen iloisena koulun ovista sisään ja suoraan portaisiin. Minulla on todella hyvä fiilis eilisen jäljiltä. En tiedä milloin olen viimeksi ollut näin iloinen kouluun tullessani. Tiedä olenko ikinä.

Huomaan Joonaksen käytävällä ja hyppelehdin hänen luokseen. Pomppaan kirjaimellisesti hänen päälleen, jonka johdosta hän kaatuu selälleen lattialle. Menen mukana hänen päälleen. Purskahdamme molemmat nauruun.

Hetken nauramisen jälkeen korjaan itseni ylös lattialta. Joonas nousee myös ja puistelee housujaan hieman takapuolen kohdalta. Koulun lattiat kun eivät satu olemaan mitään maailman puhtaimpia paikkoja.

"Mikäs Hokan nyt noin iloseks tekee?", Joonas utelee virnistellen. "Pidä ne likaset oletukses hallussa. Ei tää liity sellaseen", tokaisen, ja Joonas naurahtaa. "No mitä sitte?", hän kysyy.

"Aleksi", kerron hymyillen. "Nii siis Aleksi mitä?", Joonas ihmettelee. "Kävi meijän luona eilen", selvennän. "Ja?!", Joonas kyselee nyt jo hieman kärsimättömästi. Vedän hänet nurkkaan, jossa ei ole muita. Kumarrun lähelle hänen korvaa, sillä en halua huudella tästä asiasta kaikille koulussa oleville.

"Se aikoo muuttaa omaan kämppään", kuiskaan. "Mitä?!", Joonas huudahtaa. "Oo hiljaa ääliö!", sihahdan. "Siis muuttaa omaan kämppään?", Joonas kysyy hiljemmalla äänellä. Nyökytän päätäni hymyillen. "Se on ollu koko kesän kesätöissä et se saa rahaa tätä varten. Se aikoo tehä sen syksyllä sit ku se on täyttäny 15", kerron.

"Ihanaa et te voitte taas olla yhessä", Joonas toteaa. Hän heittäytyy halaamaan minua, mistä yllätyn hieman. Halaan häntä kuitenkin takaisin naurahtaen.

"Ai että meijän oma ihana homoparihan se siinä!", kuuluu hihkaisu takaatani. Irtaudun Joonaksesta ja katson taakseni. Kukapa muukaan siihen suutaan olisi soittamaan tullut, kuin Niko Vilhelm Moilanen aivokuolleen poppoonsa kanssa.

_____
Sanoja: 632

Siinä iltasatu teille rakkaat ystäväiset