Vahvoja yhdessä (Niko x Joonas)

58. "M-mä haluun sut!"

Saavun koululle hieman myöhässä. Tänään suunnitelmana on vain erakoitua kaikista muista. En pysty esittämään mitään kovista juuri nyt.

Toisen kerroksen käytävälle astuessani huomaan Joonaksen. Syöksyn nopeasti mutta hiljaisesti takaisin kulman taakse piiloon. Sydämeni alkaa pamppailla todella lujaa. Hyvä ettei kuulu ihan Joonakselle asti.

Askelien äänistä päätellen Joonas on tulossa tänne päin. Hän siis näkee minut joka tapauksessa, lähdin minä sitten pois tästä taikka pysyn tässä. Aivoni käy kiivaan keskustelun ihan parin sekuntin sisällä, kunnes se päättyy siihen, että järki menettää hallinnan ja sydämen ääni ottaa vallan.

Ehdin hädin tuskin tajuta mitä tapahtuu, kun seuraavassa hetkessä löydän itseni työntämästä Joonasta kiinni seinään ja painamasta huuliani hänen huuliaan vasten. Hän vastaa suudelmaan, mutta sekunnin sadasosan jälkeen hän tönäisee minut kauemmas.

"Mitä vittua taas", hän puuskahtaa. Selvästi hän on jo niin tottunut kusipäämaineeseeni kuuluviin tempauksiin, ettei hän tästäkään jaksanut kunnolla suuttua.

"Joonas mä haluun sut takasin", sanon suoraan. Joonas katsahtaa minua silmiin epäilevän näköisenä. "Et haluu. Sä kusetat. Otat mut takasin ja sit kuukauden päästä taas jätät mut", hän sanoo neutraalilla äänenpaineella.

Minua alkaa itkettää. Et sinä Niko nyt voi itkeä. Joudun laskea pääni alas ja vetää syvään henkeä, jotta saisin pidettyä itkun sisälläni. Joonas katsoo minua turhautuneena, mutta näen hänen ilmeensä taakse, kuinka häntä hämmentää tämä kaikki.

En kestä tätä tilannetta enää. Kehoni ottaa jälleen kerran kontrollin, ja järki jää kakkoseksi. Hyökkään halaamaan Joonasta. Käteni tarraavat hänen takista kiinni selkäpuolelta ja pääni paiskautuu hänen rintaa vasten. Kyynelkanavani raivostuvat ja aiheuttavat silmilleni tulvan, josta saa osansa myös Joonaksen paita.

Kuulen Joonaksen huokaisevan. Huokaisussa sekoittuu ärsytys, hämmästys, huoli sekä hitusen vihaa. Joonas yrittää irrottaa minut itsestään, mutta takerrun häneen aina vain lujemmin.

Joonaksen pov

Minulla ei ole vitunkaan hajua mitä täällä tapahtuu. Niko, exäni, viholliseni, ihminen joka "ei ole homo" sanoi juuri haluavansa minut takaisin. Ja nyt hän halaa minua niin lujaa, että minulta lähtee pian ilmat pihalle.

Pidän käsiäni Nikon ympärillä, sillä hän kaatuisi jos en olisi tässä. Miten hän yhtäkkiä tällaiseksi meni? Onkohan hän humalassa? Tai darrassa? Se voisi selittää tämän tunneryöpyn, joka hänelle juuri iski.

Huomaan musiikinopettajani katsovan meitä käytävän toisesta päästä.

"Niko joku maikka tuijottaa meitä", sanon hiljaa ja yritän edelleen saada tuon takiaisen irti itsestäni. "No sitte tuijottaa! Ei täs oo mitää mitä se ei ois jo nähny!", Niko sanoo itkien päästämättä minusta irti.

Katsahdan taas opettajaan ja huiskaisen kättäni hänelle. Hän nyökkää ja lähtee muualle. Onneksi se oli juuri tuo opettaja. Hän on rento ja ymmärtäväinen oppilaita kohtaan. Hän on myös useasti kuullut ohimennen kun minä puhun Nikosta Joelille, joten hän varmaankin tajusi mistä on kyse.

"Ihan oikeesti Niko", yritän jo hieman epätoivoisesti. "Älä jätä mua Joonas!", hän anelee itkien. "Noh en mä sua varsinaisesti jättää voi ku ei me olla yhessä", huomautan. "Mut mä haluun olla sun kaa yhessä! Mä haluun kokee sun kaa elämän! M-mä haluun sut!", Niko kiljuu. Mitä vittua. Se on ainoa mitä pystyn ajatella juuri tällä hetkellä.

"Kuule.. Mä en ihan tiiä mitä mun pitäs ajatella tästä", kerron totuuden mukaisesti. "Anna mulle anteeks, kiltti", Niko pyytää hiljaa ääni särkyen. "Öh, no sovitaanko et mä mietin asiaa?", ehdotan.

Niko nostaa päänsä vihdoin pois rinnastani ja pyyhkii punaisia silmiään. Sitten hän kohdistaa katseensa minuun. Meinaan itsekin murtua nähdessäni hänet noin surkeana. En aio kuitenkaan piitata vaikka itkettää alkaisikin. Eihän Nikokaan piitannut silloin, kun minä olin rikki.

Kun näyttää, että Niko pysyy jaloillaan itse eikä pyörry itkun takia, päästän hänestä kokonaan irti. Vilautan hänelle jonkin hymyn tapaisen säälivän ilmeen ja lähden sitten pois. Suoraan kohti seuraavaa luokkaa.

Fysiikan luokan eteen päästyäni istun penkille ja huokaisen syvään. Hieron otsaani hermostuneesti ja käyn päässä läpi kaikkea äsken tapahtunutta. Aivoni eivät kuitenkaan osaa käsitellä kaikkea sitä. Tarvitsen toisten aivojen apua.

Eikös Joelilla, Olilla ja Tommilla ole kaikilla nyt hyppytunti?

_____
Sanoja: 611

Mun piti julkasta tää jo iltapäiväl mut unohin voi vittu😭 no siinä silti. Öitä muruset vaikka moni ei varmastikkaa mee viel nukkuu:)