Vahvoja yhdessä (Niko x Joonas)

36. Totuus vai tehtävä

Saavumme Eemelin luo. Pyörimme kauan ulkona koulusta lähdettyä, ja nyt kello on jo yksitoista illalla. Antti tuntee erään viisikymppisen juopon, ja saimme häneltä viinaa, jota sitten joimme kaduilla hengaillessamme. Sen takia olemmekin kaikki nyt jo ihan hyvässä nousuhumalassa.

"Mä meen hakee faijan kaljat", Eemeli ilmoittaa ja lähtee keittiöön hoiperrellen. Me muut suuntaamme olohuoneeseen ja lösähdämme sohvalle. Lauri ottaa salamannopeasti puhelimensa esiin ja alkaa näpytellä sillä jotakin.

Eemeli tulee olohuoneeseen neljä tölkkiä kädessään. Hän antaa jokaiselle yhden, ja istuu lattialle. Sihinä kuuluu kuorossa, kun avaamme kaikki tölkkimme samaan aikaan.

"Tiiätteks mitä me nyt tehään", Antti aloittaa. Katsomme kaikki häntä odottavasti. Mitähän hänellä on mielessä? Antin tuntien se voisi olla ihan mitä vaan. Joko jotain pirun hauskaa, jotain kuvottavaa, tai sitten jotain todella vaarallista ja uhkarohkeaa.

"Me pelataan totee", hän päättää. Eemeli nousee ja menee hakemaan jostain pulloa, jonka aikana me muut kokoonnumme rinkiin olohuoneen matolle. Pian Eemeli tulee takaisin pullon kanssa ja asettaa sen keskelle rinkiä.

"Mä alotan", Eemeli sanoo ja pyöräyttää pulloa. Se osuu Laurin kohdalle. "Totuus", Lauri tokaisee. Eemeli virnistää. "Kelle muijalle oot viesteilly koko illan?", hän kysyy. Lauri punastuu ja hymyilee hennosti.

"Se oli vaan yks. Se tuli kysyy mun numeroo sillon kaupas ku te olitte herkkuosastol", Lauri kertoo. Mielenkiintoista. Taitaa joku olla vähän pihkassa.

Lauri pyöräyttää seuraavaksi pulloa, ja se osuu minuun. Kuumottaa hieman. Onneksi nämä äijät ovat umpiheteroita, joten minulla ei ole hätää Joonaksen suhteen. Sitä en sitten tiedä, että onko minulla hätää itseni suhteen. Ties vaikka joutuisin sheivaamaan pääni kaljuksi tai polttamaan paitani takassa.

"Totuus", sanon, sillä äskeiset luetelmat mahdollisista tehtävistä ei nyt jostain syystä houkuttele. Eikä toivottavasti houkuttelisi myöskään hetken päästä, kun ollaan päästy suurempaan känniin.

"Ootko neitsyt?", Antti kysyy. "Joo", vastaan tyynesti. Hän kohottaa kulmakarvojaan hieman, mutta nyökkää kuitenkin. No mitä? Ootko ite sitte ollu jo satojen kaa sängyssä 16-vuotiaana? Ei siinäkään mitään paheksuttavaa sinänsä ole, mutta ei siinäkään pitäisi olla, että ei koe itseään valmiiksi vielä tämän ikäisenä.

Minun vuoroni pyöräyttää, ja minähän pistän sen vitun pullon pyörimään niin saatanan nopeaa. Pyöräytän vahingossa niin kovaa, että pullo singahtaa vieressäni istuvan Eemelin syliin. Naurahdamme, ja hän laittaa pullon takaisin paikalleen. Pyöräytän uudestaan, ja tällä kertaa hillitymmin.

---

Meillä on ollut niin hauskaa totuuden ja tehtävän parissa, että ajantajumme katosi. Kello on nimittäin jo kolme yöllä. Eipä siinä mitään. Ei täällä ole ketään, joita voisimme häiritä, joten voimme hyvillä mielin jatkaa tätä niin kauan kuin jaksamme.

Pullo osuu minun kohdalle, ja valitsen totuuden. Alan olla liian kännissä ja voimaton siihen, että alkaisin tehdä jotain tehtävää. Totuudella pääsee helpommalla. Ihan oikeissakin tilanteissa totuuden kertominen on aina parempi, joten miksei olisi pelissäkin.

"Rakastaks sä muka oikeesti Porkoo?", Antti kysyy. "Rakastan", vastaan. En haluaisi puhua näistä asioista heidän seurassa, mutta Joonaksesta en voi valehdella.

"Onks se teille sit joku ongelma et mä rakastan mun poikaystävää?", kysyn, kun muiden ilmeet näyttävät kyseenalaistavilta. "Eei. Kuhan kysyttiin", Antti sanoo. "Kyl mä tiiän et te ootte homofoobisia ja mua voitte haukkuu rauhassa mut Joonasta te ette arvostele", sanon kiivastuen hieman.

"Niko rauhotu. Ei meistä kukaan haluu haukkuu teitä. Antti vaan käy vähän kierroksilla", Lauri rauhoittelee. "Nii. Me halutaan olla sun frendi ja meille on ihan vitun sama et kenen kaa sä oot ja näin", Eemeli yhtyy.

"Ei sillä oo ennen vaikuttanu", mutisen. "Me ollaan pahoillamme et kiusattiin sua. Se oli vaan joku meijän typerä idea mil haluttiin saada huomioo", Antti selittää. "No ei se mitään. Ja ilman sitä mä en ois se kuka oon nyt ja en ois välttämättä ikinä tavannu esim Joonasta. Munhan pitäs ihan kiittää teitä", naurahdan.

"Ei sentään", Eemeli naurahtaa. "Ei kiusatun pidä kiittää kiusaajia vaik niien avulla oiski saanu jotain merkittävää elämäänsä", hän jatkaa. "Nii", sanon.

Jatkamme illan tai siis yön viettoa. Päätämme kuitenkin jättää kaikki pelit nyt sivuun, sillä jokaisen aivotoiminta alkaa olla sen verran sekavaa. Soitamme vain musiikkia kajareista ja riehumme siihen asti, kun sammuisimme. Saan sitten aamulla kiittää itseäni kirveen kanssa, kun kärsin darrasta. Se on kuitenkin sen ajan murhe se. Nyt pidetään hauskaa.

_____
Sanoja: 650