Vahvoja yhdessä (Niko x Joonas)

63. "Miks toi on täällä?"

Silitän Joonaksen otsaa ja hymyilen haikeasti. Ajatella, että joskus tuo jätkä tuossa oli vielä minun. Minun poikaystäväni. Minun Joonakseni. Tahdon ne ajat takaisin. Miten voisin saada ne takaisin?

Kaikki meni aivan päin persettä siinä vaiheessa, kun räppäämisenhalu sokaisi minut ja sai minut hylkäämään minulle tärkeät ihmiset vuokseen. Se jopa käännytti minut niitä tärkeitä ihmisiä vastaan. Miten olinkin niin typerä paskiainen.

Kunpa olisimme vieläkin yhdessä Joonaksen kanssa. Olisin hänen tärkein tukihenkilönsä hänen joutuessaan sairaalaan. Kun hän tulisi takaisin tajuihinsa ja heräisi, hän katselisi minua niillä lempeillä ja rakastuneilla silmillään. Katsoisin takaisin ihan yhtä rakastuneena ja kumartuisin antamaan hellän suudelman hänen huulille. Kertoisin hänelle kuinka paljon minua pelotti, että joutuisin menettämään hänet. Hän lohduttaisi sanomalla, ettei ole mitään hätää.

Havahdun haavemaailmoistani kun ovi käy, ja Tommi tulee huoneeseen. Hänellä on kahvikuppi kädessään. Hän tarkkailee minua hieman valppaana, mutta ilmeisesti todettuaan tilanteen olevan ok, hän rentoutuu.

"Mä sanoin et voit olla sen aikaa et haen kahvia, ja nyt oon hakenu sen", hän sanoo. Nyökkään ja siirrän katseeni takaisin Joonakseen. Otan hänen käden itselleni ja painan siihen pusun. Sitten nousen tuolilta ja kävelen oven luo.

"Moikka", Tommi sanoo. "Moi", vastaan ja avaan oven. Astun ulos huoneesta ja menen odotuspenkille istumaan. Tommi katsahtaa minuun oudoksuen. "Eiks sun pitäis lähtee?", hän kysyy. "Mä haluun jäädä tähän", ilmoitan. "Niko sä-" "Et sä voi pakottaa mua lähtee tästä", keskeytän hänet.

Tommi huokaisee ja olen näkevinäni hänen pyöräyttävän silmiään. Hän sulkee huoneen oven sanomatta mitään ja jättää minut yksin käytävään. Tässä sitä sitten odoteltaisiin. Se onkin sitten asia erikseen, että mitä edes odotetaan. Kai minä odotan, että Joonas herää, jotta voisin sitten puhua hänen kanssaan.

---

Joonaksen pov

Herään kirkkaan valon häikäistessä silmiäni. Vaaleansävyinen huone alkaa hahmottua näkökenttääni. Seuraavaksi siihen ilmestyy tumma hahmo, joka katsoo minua ylhäältä päin. En saa heti kiinni hahmon ulkonäöstä, mutta pian tunnistan hänet Tommiksi. 

"Huomenta", hän tokaisee. "Mmh", vastaan. "Mikä olo?", Tommi kysyy painaen samalla jotakin punaista nappia. "Ööh no ihan ok kai. En ihan osaa sanoo", selitän tönkösti. Tommi nyökkää ja naputtelee sormillaan jotakin tuolinsa käsinojaan.

Pian huoneeni ovi avataan ja sisään astuu valkopukuinen nainen. Oletettavasti lääkäri. Hän alkaa hymyillä huomatessaan minut. Mitä ihmeellistä minussa muka on, että pitää ihan tuolla tavalla hymyillä.

"Mites täällä voidaan?", hän kysyy. "Ihan hyvin. Mut tota voisinks mä päästä vessaan?", kysyn. "Joo tottakai. Haluutko et mä autan sut sinne vai voisko vaikka Tommi?", lääkäri ehdottelee. "Mä voin", Tommi lupautuu. Lääkäri nyökkää.

Alan hitaasti nousta istualteen sängyllä. Tommi kiertää toisen kätensä käsieni alta minun kiertäessä käteni hänen naulan ympäri. Lähden hivuttautumaan alas sängyltä, ja nousen seisomaan lattialle yhden jalan varassa. Toinen jalkani on laitettu jotenkin pakettiin, ja se pysyy koukussa.

Lähdemme varovasti kävelemään kohti huoneen ovea. Tai Tommi kävelee, ja minä hypin. Tommi pitää minusta tukevasti kiinni ja varmistaa etten kaadu. Paketissa olevaan jalkaani sattuu hieman, mutta ei mitenkään järjettömän paljon.

Pääsemme ulos huoneesta. Liikkuminen alkaa sujua jo paremmin, kun sain kiinni hyvästä tavasta hyppiä. Saimme myös varmistuksen siihen, ettei minua ala vaikka huippaamaan. Pian kyllä melkein alkaakin, kun näen erään henkilön istuvan odotuspenkillä huoneeni edessä. Niko.

Hänen huomatessaan meidät, hän katsoo minua hyvin kiinnostuneesti. Osoitan häneen neutraalin katseeni, kunnes minun on pakko katsoa eteeni, etten kompastu. Jatkamme matkaamme Tommin kanssa vessoille päin.

"Miks toi on täällä?", kuiskaan. "Se ei suostunu lähtee vaik pyysin", Tommi kertoo. "Mikä sitä aina vaivaa", ihmettelen. "Se taitaa oikeesti taas välittää susta", Tommi huomauttaa. "No vittu kuin kiva. Tulee anomaan toista mahollisuutta nyt ku sen chanssit siihen on jo oikeestaan menny. Ja tekee sen viel erittäin oudolla tavalla", tuhahdan.

"Antaa sen säätää omiaan ja kattoo mihin se menee. Jos se on valmis jatkaa tota sun perään ruikuttamista kauanki aikaa ni se saattaa tarkottaa et se ihan tosissaan haluu sut takas", Tommi järkeilee. "Nii. Emmä nyt vaan jaksas ajatella koko ihmistä", totean. "Ei sun tarviikkaa", Tommi sanoo.

Saavumme vihdoin vessoille. Menen itse yhteen vessakopeista Tommin jäädessä ulkopuolelle odottamaan. Jätän oven lukitsematta siltä varalta, että kaatuisin ja vaikka löisin pääni.

Samalla tarpeitani hoitaessani suunnittelen päässäni, että mitä aion sanoa Nikolle kohta kun kävelemme taas hänen ohitse.

_____
Sanoja: 660

Ottakaa siitä perinteinen iltasatunne, minä tarjoan.