Vahvoja yhdessä (Niko x Joonas)

Epilogi

Nikon pov | 8 vuotta myöhemmin

Juoksen Joonaksen perässä koittaen olla kompastumatta. Pidän silmiäni visusti kiinni, sillä näin Joonas oli minua käskenyt. Tällä hetkellä tuo hattarapää kuljettaa minua kädestä pitäen mukanaan jonnekin, mistä minulla ei ole mitään hajua.

Hetken juostuamme Joonas hidastaa vauhtiaan ja lopulta pysähtyy kokonaan, minun seuratessani hänen liikkeitään.

"Nyt saat avata", tuo sanoo, ja samalla tunnen hänen irrottavan kätensä omastani. Avaan silmäni varovasti ja katselen ympärilleni. Ensimmäisenä katseeni kiinnittyy kauniiseen, kultaisen väriseen auringonlaskuun. Sitten huomaan meidän olevan korkealla kallion kielekkeellä.

Edessäni seisova mies hengittää syvään, jolloin tajuan kiinnittää huomioni takaisin häneen. Hän on sulkenut silmänsä ja puristanut toisen kätensä nyrkkiin. Katselen hänen puuhaansa kummissani, mutta sydämeni hyppää kurkkuun, kun tuo blondi polvistuu eteeni nostaen katseensa minuun.

"Niko. Meijän matka on ollu aivan uskomaton ja uskon etten tuu koskaan ihan täysin ymmärtämään sitä miten löysinkään just sen oikeen ihmisen mun vierelle jo niin nuorena. Mut sen minkä tiiän varmalla on, et haluun olla sun kans koko mun loppuelämän. Haluun tehä kaiken mitä tuun vielä tekemään, niin sun kanssa. Rakastan sua enemmän ku voin sitä ees ilmaista ja haluun pitää sut mun omana niin kauan ku mahollista, joten sen takia, Niko, tuuks sä mun aviomieheks?"

Pysyn hiljaa, sillä tiedän, että ääneni särkyisi jos sanoisin jotakin. Yritän katsoa Joonasta, mutta näkökenttäni sumentavat väkisin silmistäni ulos puskevat kyyneleet. Niiskautan nenääni ja saan kerättyä itseni sen verran, että pystyn sanoa sen yhden tarvittavan sanan; "tuun".

Hymy Joonaksen huulilla levenee. Ojennan hänelle vasemman käteni, jotta hän saa pujotettua hopeisen sormuksen nimettömääni. Kun hän on tehnyt sen, tartun häntä kädestä ja vedän hänet ylös ja suoraan halaukseen.

Halaamme toisiamme tiukasti ja vuodatamme onnenkyyneliä vasten toistemme olkapäitä. Hipelöin Joonaksen niskahiuksia hennosti sormillani, kun tunnen hänen painavan päätään vain tiukemmin kaulakuoppaani.

Hetken halailtuamme erkanen Joonaksesta sen verran, että näen hänen kasvot. Itse olen jo saanut lopetettua itkemisen, mutta hänen viimeiset kyyneleet putoilevat vielä silmistä poskille. Katselen, kun hän pyyhkii niitä hihaansa ja niiskuttaa nenäänsä. Sitten hän viimein suuntaa katseensa silmiini, jolloin alan hymyillä. Kierrän käteni hänen kaulan ympäri hänen käsien levätessä vyötärölläni.

Silmäni ovat lukkiutuneet Joonaksen merensinisiin silmiin. Pian ne kuitenkin antavat itsensä sulkeutua, kun painan huulemme yhteen. Joonas nostaa toisen kätensä takaraivolleni ja vetää minua yhä lähemmäs itseään.

Siinä me vain suutelemme toisiamme tuulen riepotellessa hiuksiamme sekaisin. Jokainen sekunti tästä hetkestä on kultaakin arvokkaampi. En vaihtaisi tätä mihinkään. Joonaksen kanssa ollessani tiedän olevani turvassa, eikä parempaa paikkaa voisi kuvitellakaan kuin hänen vierellään. Mitä ikinä maailmassa tulisikaan tapahtumaan, side meidän välillämme tulisi kestämään sen kaiken yli. Ja tämä äskeinen tapahtuma vain vahvisti sitä entisestään.

_____
Sanoja: 416

Semmonen yllätys vielä siihen loppuun. Mitäs piditte? :)