Vahvoja yhdessä (Niko x Joonas)

49. "Oo kiltti Joel"

Joonaksen pov

Olen aivan shokissa. Niko juuri jätti minut. Rakas poikaystäväni jätti minut. En osaa tehdä mitään. Itkukaan ei tahdo tulla, vaikka kuinka nenääni kirveltääkin. Seison vain paikallani ajatusten sekoittuessa yhdeksi isoksi pyörremyrskyksi.

On yksi asia mitä tarvitsen. Joel. Tarvitsen Joelin. Joel tänne.

Kaivan puhelimeni takin taskusta tärisevillä käsilläni ja menen yhteystietoihin. Painan Joelin numeroa ja soita nappia. Vien puhelimen korvalleni. Se alkaa piipata yhtäjaksoisesti, jolloin minusta alkaa tulla jo kärsimätön. Lyyhistyn seinää pitkin istumaan koulun ovien seinustalle pitäen puhelinta koko ajan tiukasti korvallani.

Vihdoin piinaava tuuttaus loppuu ja seuraavaksi puhelimesta kuuluu Joelin ääni, joka sanoo "moi".

"M-missä sä oot?", kysyn ja huomaan ääneni tärisevän. Minusta varmasti huomaa pelkän kuulemankin perusteella, että olen aivan itkun partaalla. "Matkalla kouluu. Itkeksä?", Joel kysyy.

"Tuu mahollisimman nopeesti", pyydän. "No mä en tätä bussia oikeen millään saa nopeutettua", hän huomauttaa. "Oo kiltti Joel", anelen. "No mä tuun. Mikä sulla Joonas on?", hän kysyy. "En pysty tässä. Kerron ku tuut", sanon ja lopetan puhelun, sillä tuntuu etten pysty sanomaan enää sanaakaan enempää. 

Joelin pov

Joonas painaa punaista ennen kuin ehdin kysellä lisää. Hän kuulosti aivan siltä, että olisi itkenyt. Jokin on siis huonosti.

Mietin hetken, että mitä tekisin, kunnes tulen tulokseen, ettei minulla ole vaihtoehtoja. Minun on pakko jäädä bussista jo nyt ja juosta koululle. Bussini kuljettaja ei nimittäin ole mikään kaahailija. Hän odottaa valoissakin varmaan minuutin vielä sen jälkeen, kun ne ovat jo vaihtuneet vihreäksi.

Painan stop-nappia ja menen valmiiksi bussin ovien eteen. Pian bussi saapuu pysäkille, jolloin ovet avautuvat. Hyppään pois ja lähden kävelemään ripeästi kohti koulua. Koulun pihalle päästessäni näen Joonaksen kyyristyneenä seinää vasten ovien luona. Juoksen hänen luo ja kyykistyn hänen viereen.

"Joonas mikä on?", kysyn. Poika tärisee hullun lailla ja näyttää itkuiselta. "Niko jätti mut", hän parkaisee. Sieltä se sitten tuli. Se oli vain ajan kysymys. Minä niin nirhaan sen paskiaisen heti kun saan hänet käsiini.

"Okei tuus mennää tonne sisälle", kehotan ja nostan Joonaksen ylös. Hän katsoo minua hetken silmiin, kunnes heittäytyy minua päin. Otan hänet tiukkaan halaukseen. Hän halaa minua varovasti takaisin ja painaa päänsä rintaani vasten. Pystyn tuntea kuinka hänen silmänsä pettävät, ja litra kyyneliä kastelee paitani. Mutta se ei haittaa mitään.

---

Katsomme toisiamme silmiin kymmenen sentin etäisyydeltä. Seisomme vessassa ja olen painanut edessäni olevan blondin seinää vasten. Katseeni tippuu tuon huuliin. "Mä haluun sua. Niko oli aina vaa tiellä, oikeesti oon ollu kusessa suhun koko ajan", ne muodostavat sanoiksi hiljaisella äänellä. Luovutan huonon omatuntoni suhteen ihan suosiolla ja painaudun hänen huulille. Hän vetää minua vain enemmän ja enemmän itseensä kiinni, jolloin kriittiset alueemme hipaisevat toisiaan. Katsahdan poikaa silmiin ja huomaan hänen virnistävän...

Säpsähdän hereille. Huomaan olevani äidinkielen tunnilla. Näköjään nukahdin kesken... Voiko joku kertoa, että miksi näen kiihkeitä unia Joonas Porkosta kun nukun koulussa?

Yhtäkkiä kaikki muut ympäriltäni lähtevät. Näyttäisi siltä, että tunti loppui. Olen itse vielä sen verran unenpöpperössä, etten osaa nousta. Tuijotan vain pöytää, jonka ääressä istun.

"Joel", kuulen. Nostan katseeni, ja näen äidinkielen opettajan katsovan minua. "Tunti loppu. Pitäskö sunki lähtee?", hän huomauttaa. "Aa joo", sanon ja nousen ylös. Nappaan tavarani ja lähden ulos luokasta. Tuo oli kiusallista. Voisin vannoa, että opettaja tiesi mitä unta näin. Hänen ilmeensä oli juuri sellainen. Eihän se teknisesti mahdollista ole, mutta silti minusta tuntuu siltä. Ihan hyvä kyllä, jos olen väärässä.

Käytävällä kävellessäni vastaan tulee tuttu hahmo. Niko porukoineen nimittäin. Mulkaisen heitä -ja varsinkin Nikoa- niin pahasti kuin osaan, ja kävelen nopeasti ohi. Antaa heidän jäädä omaan arvoonsa.

Meillä olisi nyt ruokatunti, mutta en tasan ole jäämässä samaan rakennukseen noiden kusipäiden kanssa. Kävelen suoraan sinne missä sovimme aiemmin tapaavamme Joonaksen kanssa. Ennen kuin Joonas ehtii edes tervehtiä, tartun tätä kädestä ja lähden vetämään häntä mukanani.

"Joel minne sä oot menossa?", Joonas kysyy yrittäen pysyä perässäni. "Jonnekki. Helvettiin täältä. En aio katella Nikon naamaa enää", kerron päättäväisesti. "Mennää vaik meille", lisään. Kuulen Joonaksen huokaisevan. Varmastikin helpotuksesta. Hänkään ei varmasti halua nähdä Nikoa juuri nyt.

_____
Sanoja: 639

Hyvää yötä sit vaan kaikille