Vahvoja yhdessä (Niko x Joonas)

75. Häätö ruokalasta

"Ei mul oo mitään hajuu mistä sä puhut!", älähdän, kun Niko vain katsoo minua älä jaksa -ilmeellä. Mistä minä muka voisin tietää, mistä on kyse. Aiemmin Niko vielä halaili kanssani ja seuraavan kerran kun näen hänet, hän on kiukkuinen jostakin. Mitä minä muka olen tehnyt?

"Värväsiks sä Ollin tiuskimaan mulle ettei sun ite tarvis sanoo ettet luota muhun tai haluu mua?", Niko kysyy ärtyneenä. Mitä? Voi vitun Olli.

"No en oo Ollia mihinkään värvänny. Tuliks se vai puhuu sulle jotain?", kysyn, ja Niko nyökkii. "Mistä se ees ties tästä?", ihmettelen. "En mä tiiä. Se oli kai siinä nurkan takana kuuntelemas ku me juteltiin aiemmin", Niko kertoo.

"Mitä vittua Olli", mutisen vihaisesti. Millä oikeudella hän luulee salakuuntelevansa meidän keskusteluja? Eikä se edes riittänyt, vaan piti sitten vielä mennä selittämään Nikolle kaikkea kertomatta minulle.

"Joo hei me mennään kysyy tästä heti", päätän ja tartun Nikoa kädestä vetäen hänet mukanani takaisin ruokalaan. Johdatan hänet sen pöydän luo, jossa vielä hetki sitten istuin, ja jossa muut istuvat yhäkin.

Istun paikalleni Ollia vastapäätä Nikon jäädessä viereen seisoskelemaan ärsyyntyneen oloisena. Vedän viereiseni tuolin pois pöydän alta ja viiton Nikon istumaan siihen. Hän vain tapittaa minua eikä hievahdakaan.

"Istu nyt alas", komennan ja vedän hänet tuolille istumaan. Niko huokaisee ja ristii kätensä rintansa eteen.

"Niin siis Olli sä olit kuulemma käyny selittämässä Nikolle jotain mikä ei pidä paikkaansa. Mikä mahtaa vaivata ku on pakko puuttua tähän?", aloitan keskustelun. Toki olisin voinut rauhallisempikin olla, mutta parempi tämä on ihan kunnolla keskustella.

"No mikä itteäs vaivaa ku menit ton kans takas yhteen?", Olli pistää takaisin. Siinä vaiheessa Joelkin kääntää väsyneen katseensa meihin. Tai ei hän tuon kuultua enää kovin väsyneeltä näytä.

"Mitä?!", hän huudahtaa. Huokaisen syvään. Tästäkö tämä vääntö taas lähtee. Ei tämä todellisuudessa edes kuuluu kenellekään muulle kuin minulle ja Nikolle. Ei minulla ole ollut mitään velvollisuutta kertoa tästä muille.

"Nii, mitä sitte? Eikä me olla ees varsinaisesti yhessä. Ja vaikka oltaiski, niin teillä ei oo siihen mitään sanomista. Ette te päätä mun elämästä vaikka ootteki mun hyviä ystäviä", paasaan. Aion tehdä tämän heille selväksi, vaatii se sitten enemmän tai vähemmän äänenkorotusta.

"Siis sä oikeesti annoit tolle anteeks? Ooks sä sekasin?", Joel tiuskii. Nyt en ehkä jaksa enää. Lyön nyrkkini voimalla pöytää vasten ja nousen tuoliltani.

"En oo sekasin ku olen rakastunut!", huudan. Joelkin nousee ylös vihaisena. "Et sä voi taas tohon haksahtaa! Siihen ei voi luottaa!", hän huutaa minulle. Sitten joku opettaja kävelee luoksemme.

"Nyt pitää pojat vähän rauhottua. Joko pidätte pienempää ääntä tai sitten lähette muualle riitelemään", tämä sanoo.

"Joo anteeks et aiheutettiin metelii. Me oltiinki just lähössä tästä", Tommi sanoo ja nousee ylös. Hän ottaa tarjottimensa ja lähtee palauttamaan niitä vinkaten meidät mukaansa. Mulkaisemme Joelin kanssa toisiamme, mutta menemme kaikki kiltisti Tommin perässä. Niko menee suoraan uloskäynnin luo, sillä hänhän oli palauttanut astiansa jo aiemmin.

Astiat palautettuamme lähdemme ruokalasta. Kuljemme käytävällä typerän näköisessä jonossa, mutta kukaan meistä ei jaksa olla toisensa vieressä juuri nyt.

"Ja tiiättekö mitä. Me skipataan kaikki nyt seuraava tunti ja mennään jonnekki sopimaan tää juttu", Tommi ilmoittaa. Mutisemme hänelle vain jotakin myöntävää. Onhan se ihan hyvä ajatus, mutta emme me siitä innoissammekaan ole.

---

Istuskelemme rivissä Ollin kodin sohvalla. Päätimme tulla tänne, kun emme muutakaan paikkaa keksineet. Ja Olli asuu meistä lähimpänä koulua.

Emme ole kukaan vielä sanoneet mitään. Kaikki taitavat vain miettiä, mistä tätä asiaa kannattaisi lähteä purkamaan. Yhtäkkiä Olli nousee ja hakee huoneestaan akustisen kitaransa. Hän alkaa hiljaisesti soittaa jotakin biisiä, jota en itse tunnista.

Hetken päästä vieressäni istuva Niko alkaa hyräillä Ollin soittamaa biisiä tämän soiton tahdissa. Käännämme kaikki katseemme häneen, mutta hän vain tuijottaa lattiaa hyräillessään. Alan hymyillä ja vilkaisen muiden ilmeitä. Olli on yllättynyt, Joel tyrmistynyt ja Tommi hyväksyvä.

Pian Niko sulkee silmänsä ja alkaa laulaa biisiä Ollin alkaessa myös soittaa kovemmin. Jammailen heidän tahdissa eläytyvästi. Tommi hymyilee ja napsuttaa sormiaan. Joel vain tuijottaa meitä ymmällään.

Biisin loputtua alamme nauramaan ja taputtamaan itsellemme. Tai lähinnä Ollille ja Nikolle. Joel ei ole vieläkään sanonut mitään tai edes reagoinut koko asiaan kunnolla. Ainoastaan silmillään, jotka tapittavat meitä sanattomina. Lopetamme nauramisen ja siirrymme kaikki odottamaan Joelin reaktiota.

"Siis.. ei jumalauta. Sunhan Niko pitää tulla mukaan meijän bändiin!"

_____
Sanoja: 677

Siitä sitte seuraavaa iltasatuu olkaa hyvä rakkaat ihmiset😘