Vahvoja yhdessä (Niko x Joonas)

29. Poliisijuttu

Joelin pov

"Joel Erik Salomon Hokka!", kuulen äitini huutavan. Hän rymistelee keittiöön raivosta kihisten. Mitä pahaa minä nyt olen tehnyt? Emme me poikien kanssa edes sotkeneet täällä mitään. Energiajuomatölkitkin siivosin roskiin.

"Sinä oot menny raiskaamaan neljä vuotta nuoremman pojan!", hän karjuu. Jähmetyn paikoilleni. Aleksi siis koki sen raiskauksena. Ja nyt hän meni tottakai kertomaan siitä vanhemmilleen, ja he puolestaan kertoivat äidille. Hienoa. Hienoa Joel.

"Ala selittää!", äiti ärähtää ja vetää minut ylös tuolilta. "En mä tienny ettei se halunnu sitä", tiuskaisen. "Kai sä nyt tajuat ettet sä voi hommata sänkyys 14-vuotiasta ihmistä?!", hän huutaa. En tajua. Luulin hänen olevan siinä mukana.

"Se vaikutti ihan siltä et se oli siin mukana", kerron äidille totuuden mukaisesti. "Ihan sama miltä se vaikutti! Mä sain Aleksin äidiltä viestin et Aleksi tuli kotiin alakulosena ja fritsut kaulassa ja myöhemmin myönsi sen olleen raiskattuna", äiti saarnaa.

"Mene huoneesees. Etkä oo missään yhteydessä Aleksiin enää", hän määrää. Tuntuu erittäin typerältä, että 18-vuotiasta ihmistä pitää komentaa tällä tavalla. Ihan kuin olisin joku 7v pikkupoika joka on ottanut limpparia jääkaapista ilman lupaa. Tuo on kyllä niin minä sen ikäisenä. Ehkä en ole sitten koskaan kasvanut.

Murahtaen lähden huoneeseeni ja paiskaan oven kiinni.

---

Makaan sängylläni kolmatta tuntia putkeen. Tuijotan valkoista kattoani. Miksi alunperinkään teimme jotain sellaista Aleksin kanssa? Miksi edes suostuin ottamaan hänet mukaan yökylään vaikka tiesin, että hän on liian nuori ja herkkä meidän seuraamme.

Oveni pamahtaa auki ja äiti tulee sisään. Hän näyttää yhäkin yhtä vihaiselta. Käännyn kyljelleni niin, että selkäni on äitiin päin. Tämä on aika lapsellista, tiedän, mutta eikös me jo aiemmin todenneet, että Joel Hokka on todella lapsenomainen joskus. Ei vaan tee yhtään mieli puhua äidin kanssa tästä. Miettikää nyt. Olet ollut jonkun kanssa sängyssä ja ensimmäinen kelle siitä puhut on oma äitisi. Ei varsinaisesti mikään houkuttava ajatus.

"Homman nimi on se että tästä tehään poliisijuttu", äiti kuuluttaa. Anteeksi mitä?! "Saatanan ämmä et sä voi tehä näin! Mä oon muutenki aikunen ei tää asia kuulu sulle!", huudan pompatessani makuuasennosta istumaan.

"No kyllä kuuluu ku et itekkään tätä selvitä", hän sanoo. "Selvitänhän! Puhun vaa Aleksin kans nopeesti ja-", yritän, mutta eihän äiti tietenkään suunvuoroa minulle anna. "Ei Joel. Sun täytyy selvittää se Aleksin vanhempien kanssa", hän sanoo.

"Tää on mun ja Alen välinen asia! Se ei kuulu teille!", intän. "Sinä oot ehkä täysikänen mut Aleksi on vasta lapsi, koita jo ymmärtää se. Jos sä haluat selvittää asias itse ni sun pitää tehdä se Aleksin vanhempien kanssa, koska he ovat Aleksista vastuussa. Ja jos sä et sitä tee niin mä teen", äiti papattaa.

"Vittu", kiroan ja menen takaisin makaamaan. "Me tehään nyt niin et mä puhun vielä Aleksin vanhemmille ja sä mietit mitä on tullu tehtyä. Maanantaina skippaatte molemmat koulun ja mennään kaikki yhessä poliisin juttusille", äiti kertoo. "Painu helvettiin", mutisen. Äiti huokaisee ja lähtee huoneestani.

Nyt sitten vituttaa kymmenen kertaa enemmän. Miten tämä tähän meni? Aamulla olin vielä niin iloinen, kun katselin Aleksia herättyäni ja silittelin hänen vaaleita hiuksia. Hän näytti niin suloiselta hymyillessään unissaan hieman. Ja nyt olemme sitten menossa puhumaan poliisille, koska minä olen muka syyllistynyt raiskaukseen.

On elämä sitten paskaa joskus. Tai aina.

_____
Sanoja: 541

Noniin sori niille jokka ehti jo innostuu Joleksista. Oon julma xD.