Vahvoja yhdessä (Niko x Joonas)

37. "Rakastaks sä mua?"

Herään jonkin kovan päältä. Makaan olohuoneen lattialla. Olin tainnut sammua tähän joskus aamuyöstä. Minulla ei tosin ole hajuakaan mitä kello nyt on. Ulkona näyttää vielä pimeältä, eli nyt ei voi olla ainakaan päivä vielä.

Nousen hitaasti lattialta. Avaan puhelimeni ja katson kellon. Puoli kahdeksan aamulla. Päähäni iskee jyskyttävä kipu. Heitän puhelimeni jonnekin sohvalle päin ja yritän lähteä vessaa kohti rauhallisin liikkein, jotta minulle ei tulisi huono olo. En haluaisi oksentaa nyt.

Pääsen vessaan ja teen tarpeeni. Sen jälkeen katsahdan itseäni peilistä. Hiukseni ovat sekaisin ja näytän muutenkin kuolleelta. Missään ei kuitenkaan näy merkkejä siitä, että olisin tehnyt mitään tyhmää. Sentään jotain positiivista. Nuo jätkät ovat nimittäin kovia yllyttämään. Vielä kovempia kuin Joonas Porko.

Poistun vessasta ja jään tuijottamaan lattiaa edessäni. Olen aivan väsynyt ja omissa maailmoissani. En jaksaisi olla täällä enää. Ehkä lähden vain kotiin. Paitsi että jos menen kotiin tällaisessa darrassa, niin äitini saisi jonkun slaagin ja alkaisi taas syytellä Joonasta ja Joelia. Kotiin ei siis nyt alkupäivästä ole asiaa.

Mitä jos menisin Joonakselle? Hänhän halusi, että näkisimme tänä viikonloppuna. Ja siis tottakai minäkin haluan nähdä häntä. Hän varmasti ilahtuisi jos menisin. Tai en tiedä kuinka innoissaan hän on darrastani, mutta jos en kelpaa tällaisena niin hänen on turha valittaa.

Haen puhelimeni sohvalta sammuneiden poikien seasta, ja menen sitten eteiseen. Reppuni olikin yhä siellä. Laitan kengät jalkaani mahdollisimman hiljaisesti, ja otan reppuni ja takkini käteen.  Pukisin takin vasta ulos päästyäni.

Avaan ulko-oven varovasti ja astun ulos. Suljen oven ja kävelen pois pihalta kadulle. Lasken reppuni jäiseen maahan ja puen takkini päälle. Sitten laitan repun selkääni. Joudun ottamaan vieressä olevasta valotolpasta hieman tukea, sillä päässä alkaa heittää. Nojaan tolppaan hetken, ja jatkan sitten matkaa.

Onneksi Joonakselle ei ole tästä pitkä matka. En todellakaan olisi jaksanut kävellä mitään montaa kilometriä. Täällä on vielä niin liukasta, että kävely on haastavaa. Darrassa pää on muutenkin sekava, ja se vain vaikeuttaa tätä kuhmuraisella jäällä tasapainottelua.

Saavun Joonaksen talolle. Ajattelin ensin, että soittaisin hänelle, mutta huomaan ikkunassa valoa, eli joku on jo hereillä. Voisin siis mennä suoraan ovelle koputtelemaan.

Menen ovelle ja koputan. En viitsi soittaa ovikelloa, koska jotkut saattavat nukkua vielä. Yritän luoda kasvoilleni pirteämmän ilmeen, jotta darraani ei huomattaisi. Pian oven tulee avaamaan iloisen oloinen nainen, eli tottakai Joonaksen äiti.

"Ai moikka Niko!", hän tervehtii. "Moih, onks Joonas kotona?", kysyn. "On joo, luultavasti nukkuu huoneessaan", nainen kertoo ja päästää minut peremmälle. Menen riisumaan kengät ja takin.

"Ootko sä syöny tänä aamuna vielä?", Joonaksen äiti kysyy. "En oo", vastaan. "Haluisiks sä jotain aamupalaa?", hän jatkaa kyselyä. "En mä kiitti. Nyt ei maistu", sanon. "No jos haluut myöhemmin ni tuu vaan ottaa jotain", hän sanoo. Nyökkään ja lähden Joonaksen huoneelle päin.

Koputan huoneen oveen ensin. Kun vastausta ei kuulu, avaan oven raolleen ja kurkkaan sisälle. Näen Joonaksen nukkuvan sängyssään peittoonsa käpertyneenä. Vain silmät ja hiuksen haituvia pilkottaa peiton alta. Hymyilen ja menen huoneeseen sulkien oven perässäni. Istahdan sängylle Joonaksen viereen ja kaadun saman tien kyljelleni. Nojaan pääni kyynärpäähäni ja nostan toisen käteni silittämään Joonaksen poskea.

"Joonas", sanon hiljaa. Poika kääntyy hitaasti kyljeltä selälleen ja hieroo silmiään. Sitten hän avaa ne ja huomaa minut. Naurahdan, kun hänen ilmeensä muuttuu hämmentyneeksi.

"Niko. Millon sä tänne tulit?", hän ihmettelee. "No just äsken", sanon. Pääni retkahtaa pois käteni varasta tyynylle. Huomaan puheeni muuttuvan hieman sössötykseksi. Huoneen hämäryys ja lämpö taisi tehdä minut entistä uneliaammaksi.

"Ootsä kännissä?", Joonas kysyy. "En ku darrassa. Tuli juotuu aika paljon siel Eemelin luona", kerron. "Väsyttää ihan helvetisti mut halusin tulla sun luokse ku mul jäi paha mieli siit et sua harmitti ku en voinu olla teijän kans illal", jatkan ja hieron silmiäni, jotka ovat turvonneet hieman.

Joonas työntää peittonsa sivumpaan ja viittoo minut tulemaan lähemmäs. Liikun kiinni häneen ja painan pääni hänen rintakehää vasten. Hän vetää peiton meidän molempien yli ja asettaa sitten kätensä selkäni päälle. Suljen silmäni ja hengitän rauhallisesti.

"Oliks teil kiva ilta?", Joonas kysyy. "Oli joo. Pelattii totuutta vai tehtävää ja mult kyseltii paljon kaikkee suhun liittyvää", kerron. "Esim?", hän tarkentaa. "No esim et rakastanks mä sua oikeesti ja et oonko neitsyt", sanon. "Ja mitä sä vastasit?", hän kysyy. "Joo ja joo", vastaan.

"Rakastaks sä mua?", Joonas kysyy. Nostan pääni ylös ja katson häntä silmiin. "Rakastan", totean. Joonas alkaa hymyillä. "Mäki rakastan sua", hän sanoo hiljaa. Hymyilen nyt itsekin. Painan huuleni hänen huulia vasten. Hän vastaa suudelmaani ja vie kätensä takaraivolleni.

Erkanemme pian suudelmasta ja katsomme toisiamme hymyillen. Painan pääni takaisin hänen rintaa vasten, ja hän alkaa silittää selkääni. Darrasta huolimatta, tästä aamusta taisi juuri tulla aika ihana.

_____
Sanoja: 739

Meil on kuvikses tehtävä et pitää suunnitella joku tuoli jollekki tietylle hahmolle tai henkilölle ja sit tehä siit pienoismalli ni minähän aion tehä sellasen sohvatuolin jolla on lokin siivet ja sit se on Joel Hokan personal tuoli 😌