Vahvoja yhdessä (Niko x Joonas)

19. Takki ja reppu

Joonaksen pov

Niko otti juuri hatkat luultavasti koko koululta, ja nyt seisomme Joelin kanssa hämillämme siinä, mihin olimme jääneet. Koitan prosessoida sitä, mitä tapahtui. Sekä tottakai sitä, mitä sain tietää. Jos se nyt totta oli. Toisaalta, minkä takia muuten Niko olisi suuttunut noin paljon?

"Jätti sitte takkinsa ja reppunsa tänne", Joel sanoo. Hän oli mennyt takaisin vessakoppille, jossa hän ja Niko olivat, kun minä taas olin vain jäänyt tuijottamaan lattiaa ajatuksissani.

"Jätti vai?", kysyn. "No miltä näyttää?", Joel kysyy takaisin tullessaan vessasta raahaten mustaa toppatakkia ja Vansin reppua mukanaan. "Se oli kai lymynny siel vessas pitkäänki ja sen takii riisunu takin", hän avaa asiaa minulle. "Ja suuttu sit nii paljon ettei ees kamojaan mukaa ottanu", hän jatkaa.

"No voi helvetti, sehän vilustuu tuol jos sil ei oo takkii", tajuan. "Nii no, mitä aiot tehä asialle? Ei me ehitä näitä sille viiäkkää, ku meil ei oo enää kauaa ruokkista jäljel ja mä haluun ainaki syödä jotain. Sitä paitsi eihän me tiietä varmalla et minne se on menny", hän latoo.

"Oot säki vuosisadan ystävä Joel. Mee sä syömää ne kalapihvis, mä lähen viemää nää Nikolle", sanon. "Ooks sä varma? Sä myöhästyt luultavasti seuraavalt tunnilta", Joel varmistelee. "Oon varma. En anna sen jäätyy tonne", vastaan.

"I smell love", Joel virnistelee. "No haahaa. Turha sun on mulle siitä vittuilla", sanon. "Onkohan noin", hän jatkaa härnäämistäni. "Noni kiitos hei, laitan sulle sit viestii jos en tuu kouluu enää", koitan vaihtaa aihetta, mutta ei. "Ja minkä takii et tulis?", hän kysyy. "Joo moro", sanon, ja lähden kävelemään Nikon kamojen kanssa. "Moro moro", Joel vastaa vielä perääni.

Juuri kun olin menossa koulun pääovista ulos, tajusin, että minunhan kannattaisi jättää oma reppuni koululle. Kahden repun kanssa en kauaakaan jaksaisi tarpoa tuolla lumessa. Siispä käännyn ja lähden kapuamaan portaita kohti kakkoskerrosta, jossa kaappini sijaitsee.

Tästä tulisi kyllä ongelmia, jos en pääsisi palaamaan kouluun enää tänään, sillä reppuni mukana jättäisin tänne läppärini ja joitain kirjoja. Mutta siitä saisin murehtia sitten myöhemmin, nyt mielen päälläni on ainoastaan Niko ja se, että hän voi vilustua.

Vietyäni reppuni kaappiin, lähden juoksuaskelin portaita alas ja pian pääovista ulos. Juoksen koulun pihan poikki. Meinaan liukastua pariin otteeseen, mutta onneksi en sentään lentänyt rähmälleni. Kadulle päästessäni lopetan juoksemisen, mutta kävelen yhä ripeään tahtiin.

Yhtäkkiä älyän, että enhän minä edes tiedä missä Niko asuu. En siis voisi viedä hänelle tavaroitaan, ellen soittaisi ja kysyisi hänen sijaintia. Päätän tehdä niin. Kaivan puhelimeni housujeni taskusta ja etsin Nikon numeron. Painan soita nappia ja jään odottamaan, että Niko vastaisi. Vastaukseksi kuitenkin saan vain sen ärsyttävän naisäänen, joka sanoo "valitsemaanne numeroon ei juuri nyt saada yhteyttä".

Mitä minä nyt sitten teen? Minun on pakko tavoittaa Niko jotenkin. Hänen avaimetkin ovat mitä luultavimmin hänen repussaan tai sitten takin taskussa, joten hän ei ole voinut mennä kotiin. Voi luoja, millainen tilanne taas kerran.

Sitten kuulen jostain, kun joku kiroaa itsekseen. "Vittu kuinka saatanan paska mä oon", kuuluu nurkan takaa. Menen katsomaan, että kuka sen sanoi, ja yllätyksekseni nään Nikon makaamassa hangessa. Hänen huomattuaan minut, hän huokaisee ja kääntää katseensa pois minusta.

"Mitä sä siinä hangessa teet?", kysyn. "No mitä vittu luulet? Oisko vaikka ton vitun liukkaan tien syytä", hän ärähtää. "Okei okei, anteeks. Anna mun auttaa sut ylös siitä", sanon. Ojennan käteni hänelle, jolloin hän tarttuu niihin pyöräyttäen silmiään.

"Täs on muuten sun reppu ja takki", sanon. "Kiitti", hän vastaa. Autan häntä pukemaan takin päällensä, sillä hän hytisee kylmästä sen verran. "Sut pitää viiä jonnekki lämpimään ja äkkiä", sanon päättäväisesti. Lähdemme kävelemään kohti Nikon kotitaloa. Samalla laitan Joelille viestiä, että löysin Nikon.

_____
Sanoja: 579