Vahvoja yhdessä (Niko x Joonas)

50. "Mä en pysty uskoo niin"

Istumme Joonaksen kanssa kotini sohvalla ja syömme sipsejä. Se oli ainoa asia, mitä löysin meille syötäväksi. Noh, kyllä ne tähän hätään menevät.

Alan kuulla vierestäni niiskutusta. Käännän katseeni Joonakseen, jonka poskilla vierii kyyneleet. Kierrän toisen käteni hänen ympärille ja vedän pojan kiinni itseeni. Hän nojaa päänsä olkapäälleni ja nyyhkyttää hiljaisesti. Silitän hänen käsivartta hellästi.

"T-tässä me nukuttii Nikon kaa sillon ku oltiin kaikki tääl yökylässä", Joonas sopertaa. "Se oli viimenen oikeesti onnellinen muisto sen kaa", hän jatkaa.

"Niko on täys kusipää idiootti ja se ei ois koskaan ansainnu sua. Se teki sulle tosi paskasti", sanon. "Älä puhu siitä tolleen. En haluu uskoo et se vois oikeesti tehä jotain sellasta", Joonas nyyhkyttää. Hän kietoo kätensä niskani ympärille sivusta päin. Hän painaa kasvonsa olkapäähäni ja alkaa itkeä kovempaa. "Mä en pysty uskoo niin Joel"

Tässähän alkaa itseäänkin itkettää. Joonas on aivan rikki. Hänen ja Nikon suhde oli niin kaunis ennen kuin se kääntyi tähän. Käy sääliksi Joonasta.

Nikon kautta alan ajatella sitä meidän kuuden yökylää, ja sitten muistan Aleksin. Nyt minua alkaa itkettää entistä enemmän. Olen aika paska frendi, kun alan itsekin pillittää silloin, kun pitäisi lohduttaa toista.

Joonas nostaa päänsä ja katsahtaa minuun. "Itkeks säki?", hän kysyy. "J-jotenki mä päädyin ajattelee Aleksii ja- ja", yritän selittää. Joonas painautuu tiukemmin kiinni minun. "Itke vaan Joel. Itketään yhessä meijän paskoille elämille", hän sanoo ja silittää päätäni.

Käännyn kunnolla Joonaksen suuntaan, ja halaamme nyt kunnolla. Itkemme toistemme olkapäitä vasten. Tässä on hyvä olla, vaikka mielessä päällimmäisenä onkin kaikkea ikävää. Onneksi ne kaikki ikävät ajatukset valuvat kyynelten mukana pois.

---

Itkimme sohvalla loppujen lopuksi puolisen tuntia, kunnes silmämme olivat rutikuivat. Silloin päätimme, että alkaisimme katsoa elokuvaa, sillä emme mitään muutakaan jaksaneet. Ja nyt olemme katselleet elokuvia koko päivän.

Tällä hetkellä katsomme kauhuelokuvaa. Itse pelkään niitä, mutta Joonas ei näytä olevan moksiskaan. Kyllä hänkin joitain kohtauksia säikähtää, mutta hän ei ole sellainen ihminen, joka jäisi pelkäämään elokuvan katsottua.

"Hui helvetti!", Joonas huutaa, kun elokuvassa tulee jumpscare. Pian hän kuitenkin jatkaa sen katsomista ihan muina miehinä. Itselleni tekee pahaa katsoa ollenkaan, koska tiedän pilaavani yöuneni tällä. Olen aika nössö, tiedän. Mutta en minä voi sille mitään, että aivoni laittavat minut pelkäämään fiktiivisen elokuvan hahmoja.

"Joel", vierestäni kuuluu. "No?", vastaan. "Voidaaks mennä nukkuu? Joo tiiän et kello on vast kuus mut mun silmät väsy siitä itkemisestä", Joonas kysyy. "Voidaan", sanon ja nousen sohvalta. "Tarviiks sä oman pedin?", kysyn. "Ei tarvii, mä haluun nukkuu sun kaa. Unohetaan kummatki meijän jätkähuolet ees hetkeks", hän sanoo ja nousee myös sohvalta.

"Etkä sä uskaltas nukkuu yksin noiden leffojen jälkee", hän lisää ja taputtaa minua poskelle. "Just", tuhahdan, mutta hymyilen kuitenkin. "Lähetääs sitte nukkuu", sanon ja lähden yläkertaa kohti. Joonas tulee perässäni.

Päätimme ihan suosiolla jättää kaikki iltatoimet välistä. Toisaalta kello on tosiaan kuusi, joten saattaisimme hyvinkin herätä vielä illemmalla tekemään niitä. Emme kyllä tulisi saamaan unta enää yöllä. Ehkä voimmekin sitten vetää kännit ja hortoilla ulkona koko yön.

Vedän hupparini pois päältäni, minkä alla on vielä T-paita. Vaikka olen hyvin läheinen Joonaksen kanssa, en silti lähde nukkumaan hänen vieressään ilman paitaa. Se olisi liikaa.

Kömmimme sänkyyni ja menemme peiton alle. Suljen valon ja odotan, että Joonas kääntyy rauhassa kyljelleen selkä minuun päin. Sen jälkeen otan puhelimeni ja avaan sen. En tiedä miksi katson puhelinta, kun tulimme tänne varta vasten nukkumaan, mutta olkoot.

Jollain ihmeellä päädyn selailemaan kuvia Aleksista. Häntä katsoessani minua alkaa taas kerran itkettää. En voi sille mitään, että hän on minun herkkä paikkani. Joonas ilmeisesti huomaa itkuni, sillä hän kääntyy selälleen ja katsoo minuun. Suljen puhelimeni ja tuijotan pimeään kyynelten vain lisääntyessä.

"Joel", Joonas sanoo. "M-mitä", vastaan itkuisella äänellä. "Tuu tänne", hän pyytää. Liikun lähemmäs Joonasta, ja hän vetää pääni vasten rintakehäänsä. Niiskautan nenääni ja pyyhin silmiäni. Sitten suljen ne ja huokaisen syvään.

Joonas laittaa kätensä pääni päälle. "Kyl kaikki järjestyy viel", hän kuiskaa ja silittää päätäni pienesti.

_____
Sanoja: 632

Mitäheleä tää on jo viieskymmenes osa