Vahvoja yhdessä (Niko x Joonas)

30. "Anteeks"

Nikon pov

Seison koulun pihalla odottelemassa Joonasta ja Joelia. Tai en tiedä missä Joel on, mutta tiedän Joonaksen koulun alkavan nyt. Tänään on siis maanantai, ja olen juuri tullut ruokatunnilta. Joonaksella alkaa tänään vasta näin myöhään, jonka takia olen ollut alkupäivän yksikseen.

Pian näen tuon blondin komistuksen kävelevän kohti minua. Vilkutan hänelle ja sujautan puhelimeni takin taskuun. Joonas saapuu luokseni, mutta kun meinaan tervehtiä häntä ja antaa pusua, hän tarttuukin minua ranteesta.

"Mul on sulle asiaa tuu", hän sanoo ja lähtee vetämään minua mukanaan. Hän raahaa minut koulurakennuksen taakse. Pysähtyessämme annan hänelle kysyvän katseen.

"Mä tota... halusin kysyy sulta yht asiaa, ja pelkään vähän et tää saa sut ahistumaan tai pilaamaan jotain, mut päätin ottaa sen riskin. Joten ha-haluisiks sä olla mun.. poikaystävä?", Joonas selittää lisäten kysymyksen loppuun. Hän katsoo minua hieman pelokkaasti ja arasti.

Hymähdän. Menen lähemmäs häntä ja painan suukon hänen huulille. "Haluun. Ja sä olit söpö ku änkytit tollee", sanon hymyillen. Hän hymyilee myös ja näyttää helpottuneelta.

"Pelkäsiks sä ton kysymistä oikeesti noin paljon?", kysyn huvittuneena. "No joo ku emmä voi tietää mitä sä ajattelet", hän naurahtaa. Naurahdan itsekin. Kierrän käteni hänen kaulan ympärille ja suutelen häntä uudelleen.

Joelin pov

Istun auton takapenkillä, matkalla kohti poliisilaitosta. Isäni ajaa ja äiti istuu pelkääjän paikalla. Kello on 12:37 ja poliisitapaamisemme alkaisi yhdeltä. Sinne tulisi me kolme sekä Aleksi ja hänen vanhemmat. Siellä me sitten keskustelisimme asioista ja en minä tiedä. Joudunko minä vankilaan? No, kai se sitten on teoistani ansaittua. Jos olen siis muka mitään tekoa tehnyt.

Puhelimeni kilahtaa ja ylös tulee ilmoitus, että olen saanut viestin tuntemattomasta numerosta. Avaan sen.

"Anteeks 😔"

Hetken ihmettelen, että kuka tämä oikein on, mutta sitten silmäni osuvat henkilön profiilikuvaan. Siinä komeilee tuttu 14-vuotias blondi silonaama. Tallennan hänen numeronsa heti yhteystietoihini, jonka jälkeen siirryn vastaamaan hänen viestiin.

Aleksi

Minä: ?
Aleksi: tiiät kyl
Minä: eiks mun just pitäs pyytää sulta anteeks
Aleksi: yritin sanoo niille ettet sä pakottanu mua mihinkää mut ne ei uskonu enkä enää kahen tunnin jankkauksen jälkee voinu muuta ku myöntää sen
Minä: ai siis häh
Aleksi: nii että anteeks ku järjestin meijät nyt sit tämmöseen kuseen. Ja sut ongelmiin
Joel: eli sä et oikeesti kokenu sitä raiskauksena?
Aleksi: no en!! Ootsä ihan ääliö 😂
Joel: vähän mä aattelinki et mitä vittua tapahtuu 😅
Aleksi: mut mä lupaan puhuu sut selväks niil poliiseille
Joel: hyvä kiitos
Aleksi: etkai sä oo vihanen?
Joel: mistä mä vihanen olisin?
Aleksi: no siitä et sain tällasen sotkun aikaan
Joel: hei ei se mitää ❤ ja kyl mä tajuun miks sun vanhemmat epäilee semmosia
Aleksi: nii mäki. Mut pääasia et meil oli kivaa yhessä ❤❤
Joel: jep 💕

Saavumme poliisilaitoksen pihaan juuri kun laitan puhelimeni pois. Avaan turvavyöni ja nousen ulos autosta. Lähdemme kävelemään kohti pääovia. Vanhempani kävelevät edellä tomerin askelin. He yrittävät näyttää vihaisilta saadakseen minut aremmaksi ja epävarmemmaksi. Turhaan esitätte. Minua ei kiinnosta vittuakaan olla täällä. Varsinkaan noiden Aleksin viestien jälkeen.

Saavumme johonkin outoon tilaan, jossa on yksi pöytä, ja seitsemän tuolia. Yksi tuoleista on pöydän takana ja loput sen edessä rivissä. Pöydän ääressä istuu poliisi, ja Aleksi ja tämän vanhemmat ovat varanneet kolme tuoleista. Vanhempani istuvat vapaana olevista tuoleista reunimmaisille, joten minulle jää paikka Aleksin ja isäni keskeltä.

Istun tuolille ja pistän käteni puuskaan. En ole yhtään hermostunut, vain turhautunut, vaikka olenkin kaikkien huoneessa olevien aikuisten syyllistyksen alaisena. En ole tehnyt mitään väärää, ja aion pitää pintani asiassa. Onneksi Aleksi on puolellani.

Poliisi kirjaa tietokoneellensa jotakin, minkä aikaa olemme kaikki vain hiljaa ja odotamme. Aleksi hipaisee reittäni pikkurillillään, mutta ei katso minuun ja pitää ilmeensä neutraalina. Itsekään en katso häneen, jotta kukaan aikuisista ei huomaisi. Hymyilen vain itsekseni.

Poliisi lopettaa tietokoneella olemisen ja kääntyy kunnolla meihin päin. Hän luo vakavan katseen minuun, ja katson ei kiinnosta -ilmeellä takaisin. Tästä tämä sitten lähtisi.

_____
Sanoja: 595

Siinä helpotus niille jotka säikähti viime lukuu 😘