Cupido

Prologi

Kun tapasin John Jamesonin ensimmäistä kertaa, olisin voinut luulla häntä joksikin tutkijaksi, tai korkeintaan journalistiksi. En ainakaan deittailuvalmentajaksi.

Hän istui hämärässä huoneessa kirjojen keskellä, kahvikuppi kädessä, ja töni paksusankaisia silmälaseja ylös suoran ja ylvään nenän vartta.

Takahuone oli niin raju vastakohta siisteille ja kutsuville asiakastiloille, että minun oli hierottava silmiäni uskoakseni olevani edelleen samassa paikassa, mihin olin kadulta astunut.

Sinne mies oli kuitenkin huudahtamalla kutsunut, ja siellä hän halusi pitää työhaastattelun. Ehkä se oli testi, miten reagoisin niin epäsovinnaiseen ympäristöön? Tai ehkei hän vain ajatellut.

John oli nelissäkymmenissä, ja saamassa hiljalleen hopeaa väriä ohimoilleen. Mieskarkkilistassani hän kiilasi suoraan George Clooneyn viereen, vaikken ollut nähnyt vasta kun vilauksen pöydän takana istuvasta hahmosta.

- Ahh, Linda? Hän havahtui.
- Hmm, Olivia, itse asiassa, korjasin punastuen. - Tulin työhaastatteluun.
- Niin tietenkin, raivaahan itsellesi tilaa.

Lopultakin kasvot katsoivat suoraan minuun, ja niine hyvineen John Jameson ampaisi George Clooneyn ohitse. Hän oli charmantti ja suloisella tavalla boheemi. Mieleen tuli hajamielinen professori, seksikäs sellainen.

Mainoksissa John Jameson nimitti itseään Amoriksi, eikä minulle tehnyt tiukkaakaan kuvitella miestä ampumassa nuolia rakastavaisiin lennellen valkoisessa vaipassa. Olisiko se vienyt hänen maskuliinisuuttaan? Mahdollisesti. Todennäköisesti ei. Uskon, että jopa pukeutuneena pelkkään vaippaan ja siipiin John olisi saanut kaikki miehiin suuntautuneet sormiensa ympärille.

Lähes punastuin tajutessani, minne ajatukseni harhailivat. Ryhdistäydy, Livvie, hän voi olla tuleva työnantajasi.

Työnsin kirjoja sivuun ja istuuduin vastapäiselle tuolille.
- Clare muutti Washingtoniin kuukausi sitten, ja tarvitsen korvaajan, mies lausahti, ja tökkäsi laseja jälleen ylemmäs.

Yritin pysyä mukana miehen puheissa. Annoin dokumentit koulutuksestani ja aiemmasta työhistoriastani, joka oli valitettavasti yhtä pitkä kuin leveäkin. Joka tapauksessa mikään oppimani ja kokemani ei antanut valmista pätevyyttä tähän työhön.

Miten sitten olin varustautunut? Ensinnäkin osasin sanasta sanaan Wikipedian määritelmän deittailuvalmentajasta, a dating coach. Olin lukenut molemmat John Jamesonin, the Amorin kirjoittamat kirjat läpi. Niistä toinen käsitteli iskuvinkkejä ja deittailua, toinen taas keskittyi seuraavaan askeleeseen, parisuhteeseen. Lisäksi imin kaiken informaation, mitä hänen ylläpitämänsä nettisivusto tarjosi.

Mies oli guru, ja parhaimmillaankin saatoin olla vain hänen assistenttinsa, joten vähäisestä pätevyydestäni ei tässä vaiheessa tainnut olla erityisen huolissaan.

- Millaista kokemusta sinulla on deittailusta ja parisuhteista? Mies tiedusteli, ja tuijotti syvälle silmiin, pitäen etusormellaan silmälaseja paikallaan.
- Minulla on ollut pari poikakaveria vuosien varrella ja lisäksi yksittäisiä treffejä, mutta ei mitään vakavaa, tunnustin punastuen.

Kyllä, laskin mukaan highschool sweetheart Andyn, ja collegessa luokallani olleen Daven, vaikka päättäjäisissä hän antoikin suukon otsalle ja kertoi minun olleen tavallaan hänen psykologian harjoitustehtävä, henkilökohtainen kurssi naisten sielunliikkeistä. Thank you and have a nice life.

Tunnustus tuntui kuin loppukokeelta, ennen kuin urani psykologian opiskelijan koekaniinina tuli päätökseen. Annoin hänelle kokeilun ja hyväksikäyttöni anteeksi. Se kertoi minusta kaiken tarvittavan meille kummallekin. Dave näytti kissalta, joka oli juuri lipittänyt lautasellisen kermaa.

- Se on aivan riittävää, John Jameson keskeytti muisteloni.
- Huh? Eikö se tee minusta luuseria, etten ole 27-vuotiaaksi mennessä kyennyt vakavaan parisuhteeseen?
- Me emme tee parisuhteita, me myymme ideologiaa ja työkaluja, mies sanoi vakavasti.
Vilkaisin hänen käsiään. Ei sormuksia. Google uskotteli hänenkin olevan sinkku, mutta minun oli varmistettava se itse.
- Oletteko te parisuhteessa?

Mies naurahti.
- Ei ole minun juttuni.
Nyökkäsin, vaikken ymmärtänyt.
- Eikö se vie uskottavuutta? Kysyin, ja puraisin kieltäni.
- Luulenpa, että yrityksen ja kirjojeni menestys vastaa tuohon, hän iski silmää. Ehkä hän oli omahyväinen, mutta oli hänellä varaakin siihen.

Mies haastatteli minua pehmeällä otteella vielä jonkin aikaa, ja väkisin aloin rentoutua hänen seurassaan. Se oli tarpeellista, sillä loppujen lopuksi miehellä ei tuntunut olevan kovin montaa tabua.

- Uskotko tämän jälkeen, että sinusta olisi Cupidoksi? Mies kysyi loppukaneettina.
Cupido. Mikä korni nimitys.
- Uskon, että olen valmis tarttumaan haasteeseen, vastasin silmää räpäyttämättä.

Minun oli pakko. Olin ollut työttömänä jo kolme viikkoa, ja New Yorkissa eläminen ei sovi samaan yhtälöön työttömyyden kanssa.

Viimeiseksi tein sen virheen, että yritin hymyillä. En saanut suupieliä edes kaartumaan ylöspäin. Voi räkä. Näytti varmaan siltä, kuin vain venyttelisin naamaani.

Tehdäänpä tunnetuksi yksi asia hymystäni. Se on kuulemani mukaan paras asia minussa, kaunistaa koko olemukseni ja saa ihmiset hyvälle tuulelle.

Minun on helppo hymyillä vaikka vastaantulijoille, jos tuntuu siltä, mutta kun tapaan miehen, josta pidän, ujous estää hymyilemästä luonnollisesti. Kukaan ei ole milloinkaan kommentoinut jäykkiä ilmeitäni, mutta itseäni tietoisuus psykologisesta ongelmasta vaivaa.

Potentiaalinen työnantajani katseli minua intensiivisesti, ja yritin pysyä paikallani ja näyttää itsevarmalta.

- Palaan asiaan maanantaihin mennessä, hän lupasi. - Paikkaan oli aika monta hakijaa, ja pitää tehdä haastatteluja, you know.
- Pidän sitten peukkuja itselleni, hymähdin. - Kiitos paljon kun sain tulla haastatteluun.

Johnin kasvot sulivat mitä hurmaavimpaan hymyyn, saaden sydämensykkeeni kiihtymään ja kasvoni punehtumaan. Yritin näyttää ystävälliseltä ja kiitolliselta, mutta enää en edes yrittänyt hymyillä.

Edessä oli neljän päivän odotus, ennen kuin saisin tietää, oliko paikka deittailukonsulttina minun. En ollut enää varma halusinko edes sitä. Mitä työnteosta tulisi, kun pomo olisi kreikkalainen jumala, niin ruumiiltaan, kuin kutsumanimeltään?

Haahuilin neljä päivää Keskuspuistossa luonnoslehtiöni kanssa. Rakastin ihmisten tarkkailua, ja keksin heille taustatarinoita, joita sitten kuvailin paperille.

Maanantaiaamuna, luonnottoman aikaisin työttömän ihmisen rytmiin, sain odottamani ja pelkäämäni puhelun.

- Hei Olivia. Mitä kuuluu? Tässä John Jameson. Minulla olisi hyviä uutisia. Paikka on sinun. Eli tervetuloa Cupidoksi Amorin valtakuntaan.

***

Cupido on latinaa, ja tarkoittaa kirjaimellisesti halua tai himoa. Useissa yhteyksissä sillä tarkoitetaan lemmenjumalaa.
Se esiintyy Rooman mytologiassa nimellä Cupid tai Amor, ja on lemmenjumalatar Venuksen jälkeläinen.