Cupido

33. Luku

- Lisää viiniä? Deittini tarjosi. Kiitin myöntävästi. Olisin ottanut mitä tahansa, mitä hän tarjosi, tai antanut mitä tahansa, mitä hän pyysi. Olin juopunut. Rakkaudesta. No ehkei ihan, ihastus olisi täsmällisempi kuvaus.

Palattuani töihin mies oli hyväntuulisempi kuin koskaan ja pyöri jopa henkilökunnan tiloissa. Kukkakimpun ansiosta en voinut olla ajattelematta, että ehkä muutos johtui minusta. En ymmärtänyt miksi, mutta otin kaiken huomion avosylin vastaan.

Kun hän oli kutsunut ravintolaan illalliselle, tanssin onnesta. Pyyntö esitettiin sellaisessa muodossa, kuin koko ydinhenkilökunta olisi kutsuttu, mutta paikalla oli kuitenkin vain me kaksi. Olin niin iloinen, että suljin mielestäni mahdollisuuden sattumaan.

Ilta kaksin hänen kanssaan ja kohteliaisuuksien kuunteleminen olivat nannaa sielulle. Olisin helposti voinut viettää loppuelämäni nauttimalla sellaisesta kohtelusta.

Huomasiko John Jameson mitä ajattelin hänestä? Epäilemättä. Hän oli tarkkasilmäinen mies ja erikoistunut ihmisten käyttäytymiseen. Välitinkö minä? En, en oikeastaan. Vannoin eläväni hetkessä.

Jopa äiti taisi huomata hienoisen muutoksen minussa, kun kävin heillä kaksi viikkoa joulun jälkeen. Eli päästyäni eroon flunssasta ja porttikiellosta Summersin talouteen.

Visiitti johtui pikkusiskostani, jonka halusin kohdata vielä kasvokkain. Hän ei ollut edes paikalla! Halusin niinikään tarkastaa vanhempieni tuntemukset neidin järjestämästä tempauksesta. Tietysti myös ikävöin heitä.

Tunsin olevani vastuullinen kaikesta. Minä olin se, joka Leian ja Luken esitteli toisilleen. Minä olin mahdollistanut heidän ajanviettonsa, enkä ollut vahtimassa heitä. Ja lopulta minä olin antanut tavallaan siunaukseni heille.

Se toinen ääni sisälläni yritti puolustella, että en voinut mitenkään arvata etukäteen näin käyvän. Ehkä Leia ja Matt eivät pidemmän päälle olisi joka tapauksessa kestäneet. Ja kannustin Leiaa ottamaan yhteyttä Lukeen vasta hänen peruttuaan häät oma-alotteisesti. Enkä yrittänyt edesauttaa tapahtumaa mitenkään, en vaikkapa kertomalla siskolleni miten Luke hänestä ajatteli.

Syyllisyydentuntoni kantoi jopa niin pitkälle, että soitin Mattille. Kysyessäni hänen ajatuksiaan Leian vastalöydetyistä tunteista hääsuunnittelijaa kohtaan ja häiden perumisesta, mies ilmaisi omaan tyyliinsä kielioppia häväisten "nigga do what nigga gotta do." Olisiko se sitten sanonnaksi muutettuna 'ihmisen täytyy seurata sydämensä ääntä.'

Mattin omiin suunnitelmiin ero ei vaikuttanut mitenkään radikaalisti. Aloin ajattelemaan Leian olleen oikeassa väittäessään, ettei heidän rakkautensa ollut yhtä vakaalla pohjalla, kuin ympäristö oli luullut. Mies kuulosti jopa helpottuneelta, kun ei tarvinnut uhrata ajatuksia, saati sitten rahaa häähömpötykseen.

Siskoni mukaan vanhempani olivat "cool" jouluaaton äkillisen ilmoituksen johdosta. No he olivat "cool" melkein mistä tahansa. Leia oli koko ikänsä tehnyt ihme tempauksia, ja oli enää hyvin vähän asioita, jotka suoranaisesti järkyttivät edellistä sukupolvea.

Sitä paitsi vanhapari Summers ei ollut ikinä kovin kiintynyt Mattiin. Äitini oli varmaan iloisin asiasta, että mies oli tummaihoinen kuten hänkin (virallisesti vain 50%), mutta ihonväri ei näytellyt niin suurta osaa, että nainen olisi protestoinut asioiden viimeisintä käännettä.

Olin luonnollisesti utelias, miten siskoni ja hänen uuden rakkaansa tarina kehittyi. Minulla oli edelleen vaikeuksia uskoa, että heistä tulisi mitään. Tarina oli kuin jostain B-luokan leffasta repäisty juoni.

Leia ei ollut niitä ihmisiä, jotka pitivät asioita itsellään, joten olikin melkein kiduttavaa, kun tammikuu vaihtui helmikuuksi, enkä ollut kuullut hänestä mitään. Joko asiat menivät liian hyvin, eikä hän muistanut koko muuta maailmaa, tai sitten hän oli poti särkynyttä sydäntä jossain itsesäälin syövereissä.